Miksi jotkut väittävät Venäjää Suomen emämaaksi?

Suomi oli osa Ruotsia lähes tuhat vuotta, mutta Venäjä miehitti Suomea vain reilut sata vuotta. Millä logiikalla kukaan voi väittää Venäjää Suomen emämaaksi? Eihän Suomessa ole mitään venäläistä kulttuuriakaan isommassa mitassa, mutta Ruotsista on peritty uskonto, länsimaisuus, elämäntapa, yhteiskuntajärjestelmä... oikeastaan kaikki.

Senkin ajan kun Venäjä miehitti Suomea, oli Suomella autonominen asema. Venäjä ymmärsi, että Suomi on liian hankala alamainen, joten se tulee pitää niin löyhästi sidoksissa kuin mahdollista. Sinänsä järkevästi ajateltu.
2983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Suuri osa suomalaisista on saanut geeninsä idästä. Suomalaisten alkoholikulttuuri on enempi idästä kuin lännestä. Suomalaisten väkivaltaisuus ei istu länsieuraappalaisuuteen, mutta hyvinkin itään.

Äänestä
  • Ollaanpas me saatu kivoja juttuja Venäjältä.

    Äänestä

  • Geeniperimältään suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia kuin venäläisiä.

    Äänestä

  • 60045 kirjoitti:

    Geeniperimältään suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia kuin venäläisiä.

    Jep, se tieto, että suomalaiset olisivat perimältään itäisiä, on aikoja sitten kumottu. Suomalaisten geeniperimästä valtaosa tulee Keski-Euroopasta. Kieli on omaksuttu idästä, mutta kieli ja geenit eivät kulje käsi kädessä.

    Äänestä

Eikös norjakin kuulunut ruotsisuureen,mutta itsenäistyi suomea aikaisemmin ja nyt Suomi ja Norja ovat mielissään ja ruotsi jäi pienoisruotsiksi.

Äänestä
  • paljon matuja kuvitellen että ne tekisivät ruotsista jälleen suurvallan mutta eivät tee vaan ajavat koko maan konkurssiin.

    Äänestä

  • Ruotsi_ottaa kirjoitti:

    paljon matuja kuvitellen että ne tekisivät ruotsista jälleen suurvallan mutta eivät tee vaan ajavat koko maan konkurssiin.

    Ota sinä lääkkeesi. Tällä hetkellä kenelläkään muulla kuin Venäjällä ei ole suurvaltahaaveita. Ne haaveet ajavat Venäjää parhaillaan konkurssiin.

    Äänestä

niin onha sitä saatu muutakin:
surumielisiis, sisäänpäin kääntyvyys, epäluuloisuus vieraisiin

Äänestä

Tässä ero. Ruotsi ryösti ja tuhosi tuhat vuotta Suomea, mutta Venäjä rakensi Suomea sata vuotta, nosti suomalaisen kulttuurin ja talouden kukoistukseen. Ruotsille Suomi oli pelkkä halpa sotilassiittola .....ja on asenteellisesti sitä muuten edelleenkin.

Äänestä
  • Jos Suomi olisi jäänyt Neuvostoliiton yhteyteen, niin huonosti olisi suomalaisille käynyt. Onneksi Suomi onnistui riuhtaisemaan itsensä irti Venäjästä ennen neuvostoaikaa.

    Kiitos Ruotsille siitä, että juurrutti meihin niin vahvan länsimaisen identiteetin, että tuo itsenäistyminen oli mahdollista.

    Äänestä

  • Tsaarivallan aikana Suomella meni kohtalaisen hyvin, paremmin kuin ruotsinvallan aikana, koska Venäjä antoi mahdollisuudet mm. aluehallinnolle, suomenkielelle ja senaikaiselle pienteollisuudelle.
    Itsenäistyminenkin oli helpompaa autonomiselle tasavallalle, koska oli jo opittu hoitamaan maamme asioita. Kaikkea ei enää määrännyt Ruotsin kuningas.
    Neuvostoliitto ... Jaa-ah. Se onkin jo sitten toinen juttu, jopa Suomen kohdalla!

    Äänestä

  • Åbhig kirjoitti:

    Tsaarivallan aikana Suomella meni kohtalaisen hyvin, paremmin kuin ruotsinvallan aikana, koska Venäjä antoi mahdollisuudet mm. aluehallinnolle, suomenkielelle ja senaikaiselle pienteollisuudelle.
    Itsenäistyminenkin oli helpompaa autonomiselle tasavallalle, koska oli jo opittu hoitamaan maamme asioita. Kaikkea ei enää määrännyt Ruotsin kuningas.
    Neuvostoliitto ... Jaa-ah. Se onkin jo sitten toinen juttu, jopa Suomen kohdalla!

    "Tsaarivallan aikana Suomella meni kohtalaisen hyvin, paremmin kuin ruotsinvallan aikana, koska Venäjä antoi mahdollisuudet mm. aluehallinnolle, suomenkielelle ja senaikaiselle pienteollisuudelle."

    Tätä venäjänmieliset aina hokevat.

    Täytyy kuitenkin muistaa se, että Venäjä ei hyvää tahtoaan antanut Suomelle niin paljon liikkumatilaa, että suomalaiset kykenivät rakentamaan itselleen kansallisvaltion. Se antoi liikkumatilaa siksi, että se oli ainoa keino pitää Suomi imperiumin yhteydessä edes jollain tapaa. Heti kun venäläistämispolitiikka alkoi, alkoivat myös miehittäjän ongelmat. Lopulta kaikki johti Suomen itsenäistymiseen.

    Äänestä

  • Olennaista.se.että kirjoitti:

    "Tsaarivallan aikana Suomella meni kohtalaisen hyvin, paremmin kuin ruotsinvallan aikana, koska Venäjä antoi mahdollisuudet mm. aluehallinnolle, suomenkielelle ja senaikaiselle pienteollisuudelle."

    Tätä venäjänmieliset aina hokevat.

    Täytyy kuitenkin muistaa se, että Venäjä ei hyvää tahtoaan antanut Suomelle niin paljon liikkumatilaa, että suomalaiset kykenivät rakentamaan itselleen kansallisvaltion. Se antoi liikkumatilaa siksi, että se oli ainoa keino pitää Suomi imperiumin yhteydessä edes jollain tapaa. Heti kun venäläistämispolitiikka alkoi, alkoivat myös miehittäjän ongelmat. Lopulta kaikki johti Suomen itsenäistymiseen.

    Venäjä tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden.
    Meinaatko, että Venäjä antoi, ottaakseen pois?
    Erikoinen väite!

    Äänestä

  • Perskele kirjoitti:

    Venäjä tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden.
    Meinaatko, että Venäjä antoi, ottaakseen pois?
    Erikoinen väite!

    Neuvosto-Venäjä Leninin suulla tunnusti Suomen itsenäisyyden. Mutta kuten tiedämme, kysymyksessä piti olla vain väliaikainen asiaintila.

    Stalin yritti korjata asiaintilaa vuonna 1939 huonolla menestyksellä.

    Äänestä

  • Perskele kirjoitti:

    Venäjä tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden.
    Meinaatko, että Venäjä antoi, ottaakseen pois?
    Erikoinen väite!

    Ei Venäjä vaan Neuvostoliittoa johtamaan päässyt Lenin oli suuressa kiitollisuudenvelassaan antanut itsenäisyyden Suomelle. Ilman suomalaisapua Lenin olisi lähes sataprosenttisesti tapettu vallankumouksen pyöreissä. Sittemmin Neuvostoliitossa heräsi suuri halu korjata Leninin ns. virhe tunnetuin seurauksin.

    Äänestä

Kulttuuritaustaisesti laajat alueet Venäjää Karjala ja Pietari mukaan lukien kuuluu suomensukuisiin tai suomalaisalueisiin. Myöhemmin etelästä tulleet väestöt ovat sittemmin alueilta alkuperäisväestöä pois syrjäyttäneet. Varsinkin Venäjän ja Neuvostoliiton toimesta suomensukuiset juuret on yritetty peittää ja tuhota. Suomalaiset eivät ole siis Venäjän alamaiskansaa, vaan itseasiassa varsin suuret alueet pohjoista Venäjää kuuluvat etnisesti suomensukuiseen liittoon, voisipa todeta, venäläisittäin, että nuo alueet kuuluvat muinaisen kulttuuri ja geeniperimän kautta Suomelle.

Äänestä

Suomi oikeastaan vasta "löydettiin" muiden toimesta vasta tuhat vuotta sitten, ja varsinainen ruotsinvallan aika kesti 600 vuotta tai vähemmänkin.
Ruotsi otti meistä pelkän hyödyn, ja Venäjä antoi meille edellytykset itsenäiseksi valtioksi.

Äänestä
  • " Venäjä antoi meille edellytykset itsenäiseksi valtioksi."

    Mutta ei pyyteettömästi. Sillä oli omat intressinsä toimi noin.

    Äänestä

  • Ruotsi aloitti sen Suomen kehittämisen minkä tunnemme. Kaupungistumisen, postilaitoksen, kaupankäynnin ja alueellisen yhtenäistämisen koulutuksineen laittoi Ruotsi alulle. Tuota ennen Suomen alueella oli vain pieniä kyliä ja eri heimoja.

    Äänestä

  • hejasverige kirjoitti:

    Ruotsi aloitti sen Suomen kehittämisen minkä tunnemme. Kaupungistumisen, postilaitoksen, kaupankäynnin ja alueellisen yhtenäistämisen koulutuksineen laittoi Ruotsi alulle. Tuota ennen Suomen alueella oli vain pieniä kyliä ja eri heimoja.

    Juuri näin. Tämä kaikki mahdollisti Suomen selviämisen Suomena osana Venäjän imperiumia.

    Suomen kirjakielikin luotiin jo Ruotsin aikana Agricolan toimesta.

    Äänestä

Olemme yksi pieni osa Venäjän suomensukuisia kansoja. Kuulumme siis itään, emmekä ole geneettisesti osa skandinaviaa. Skandinaviaan meitä yhdistää ainoastaan lainatavarana sieltä saatu kulttuuriperimä, mikä on tähän asti koitunut meidän onneksi. Nyt tosin Ruotsista on tulossa tänne massiivinen kehitysmaiden kansainvaellus, joka tulee pilaamaan kulttuurimme ellemme jo viimein uskalla itsenäistyä.

Äänestä
  • Puhut täyttä p*skaa. Nimenomaan geneettisesti suomalaiset ovat läntisiä. Kielikunta johon suomi kuuluu on peräisin uralin suunnalta (uralilaiset kielet), mutta kielellisestikään emme ole sukua venäläisille (joiden kieli on slaavilainen).

    Suomi ei kuulu luontaisesti Venäjään millään tavalla. Eikä tule kuulumaankaan.

    Äänestä

  • Geneettinen tieto on nykyään jo varsin hyvin olemassa. On väärin väittää suomalaisten kuuluvan Venäjän suomensukuisiin kansoihin. Suomensukuisten kansojen asuttaessa ja eläessä alueillaan vapaina ei koko Venäjää edes ollut olemassa. Venäjästä tuli alueiden haltija valloitusten ja sodankäynnin tuloksena vasta paljon myöhemmin.

    Äänestä

  • historiansaatossa kirjoitti:

    Geneettinen tieto on nykyään jo varsin hyvin olemassa. On väärin väittää suomalaisten kuuluvan Venäjän suomensukuisiin kansoihin. Suomensukuisten kansojen asuttaessa ja eläessä alueillaan vapaina ei koko Venäjää edes ollut olemassa. Venäjästä tuli alueiden haltija valloitusten ja sodankäynnin tuloksena vasta paljon myöhemmin.

    Slaavilaiset lähtivät Volgan mutkalta kohti pohjoista, siis kohti alueita joita suomensukuiset kansat olivat iät ja ajat asuttaneet. Osa näistä sulautui slaaveihin omaksuen venäjän kielen, osa (mm. virolaiset ja suomalaiset) eivät, vaan puhuvat edelleen suomalais-ugrilaisia kieliä.

    Äänestä

  • Slaavien kansainvaellukset eivät ulottuneet voimakkaasti suomensukuisille alueille, eivätkä slaavit itseasiassa levittäytyneet suomensukuisten kansojen lähialueille ns. Volgan mutkasta. Volgan mutka on vanha myytti, jonka merkitys on todennettu vanhentuneeksi käsitykseksi. Osoituksena suomensukuisten kansojen ja kielten säilymisestä ovat laajat sydänkarjalan alueet, joiden venäläistäminen alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Suomensukuiset kansat ovat olleet todella laajalle levinneitä ja asuttaneet mm. aluetta johon Venäjän edeltäjän Novgorodin pääkaupunki perustettiin.

    Äänestä

suomi ei oikein kuulu kumpaankaan, jos esim politiikkaa seuraa.
ruotsissa politiikka perustuu tunteeseen. venäjällä se perustuu järkeen. suomessa ei kumpaankaan edellämainituista.

Äänestä

En kä'sitä miten jotkut eivät tajua bolsevikkijuutalaisien ja muiden lusiferin palvoja muurarien wallstreet Neukkulan ja Venäjän eroa.

Äänestä

Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden ja paha-Ruotsi piti liian kauan Suomea alusmaanaan. Ruotsi on vihollinen numero uno edelleen. Sieltä sitä paskaa virtaa Tornion kautta Suomeen edelleen. Venäjä on rajalla napannut kiinni näitä laittomia tunkeutujia. Taas saamme kiittää Venäjää!

Äänestä
  • Kannattaa siis sinunkin muuttaa Venäjälle, niin paha Ruotti pysyy kauempana eikä enään pelota!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitäneselittää kirjoitti:

Suomi oli osa Ruotsia lähes tuhat vuotta, mutta Venäjä miehitti Suomea vain reilut sata vuotta. Millä logiikalla kukaan voi väittää Venäjää Suomen emämaaksi? Eihän Suomessa ole mitään venäläistä kulttuuriakaan isommassa mitassa, mutta Ruotsista on peritty uskonto, länsimaisuus, elämäntapa, yhteiskuntajärjestelmä... oikeastaan kaikki.

Senkin ajan kun Venäjä miehitti Suomea, oli Suomella autonominen asema. Venäjä ymmärsi, että Suomi on liian hankala alamainen, joten se tulee pitää niin löyhästi sidoksissa kuin mahdollista. Sinänsä järkevästi ajateltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu