Olen 25-vuotias työtön mies. Yli vuoden työttömyys on alkanut ns. "syömään minua sisältä" Olen menettänyt kontrollin nukkumisen kanssa ja lähiaikoina on alkanut ilmenemään oireita, mistä en ole kärsinyt aiemmin. Olen hyvin pitkään ollut masentunut, välillä saan hysteerisiä paniikkikohtauksia jo pelkästään siksi kun pelkään, että en koskaan saa töitä, enkä eläkettä. Pelkään myös sitä, että tämä pelko muuttuu todeksi ja tulevaisuuteni tulee olemaan tyädellinen katastrofi, mitä en koskaan toivonut.
Näen päivittäin kuinka monet muut ihmiset jatkavat omaa elämäänsä ja uraansa eteenpäin, mutta minusta tuntuu, että olen jumittunut paikoilleni. Pelkään joka päivä tulevaisuuteni puolesta, vaikka olen lähettänyt satoja työhakemuksia eri yrityksiin sekä haen aktiivisesti työtä edelleen. Avopuolisolleni yritän puhua ongelmistani, mutta hän kertoo, että ei osaa olla suruuni avuksi. Hän sanoo että ei ymmärrä masennusta ja eikä juurikaan osaa olla avuksi. Olen harkinnut hakea apua terapiasta, mutta minulla ei ole varaa kustantaa terapiaa, koska tulot on niin pienet.
Huumeita en ole koskaan käyttänyt ja koko ikäni olen ollut koko absolutisti, mutta nyt viina on alkanut maistua vähän paremmalta ihan pelkästään senkin vuoksi, että se tuo lohtua hetkeksi aikaa tähän tyhjään arkeeni ja tavallaan lohduttaa minua kertoen että, asiat voisivat olla huonommin. Muuten minulla menee suhteellisen hyvin elämässäni, harrastan musiikkia sekä liikun aktiivisesti lähes päivittäin jotta yleiskunto pysyy hyvänä, syön terveellisesti sekä hoidan kotityöt. Kuitenkin, toivon joka päivä, että tänään saisin töitä.
Täällä on ainakin yksi ihminen joka ottaisi mielellään töitä, jos sitä hänelle vain suotaisiin. Valehtelematta voisin sanoa, että tulisin tanssien töihin.
Näen päivittäin kuinka monet muut ihmiset jatkavat omaa elämäänsä ja uraansa eteenpäin, mutta minusta tuntuu, että olen jumittunut paikoilleni. Pelkään joka päivä tulevaisuuteni puolesta, vaikka olen lähettänyt satoja työhakemuksia eri yrityksiin sekä haen aktiivisesti työtä edelleen. Avopuolisolleni yritän puhua ongelmistani, mutta hän kertoo, että ei osaa olla suruuni avuksi. Hän sanoo että ei ymmärrä masennusta ja eikä juurikaan osaa olla avuksi. Olen harkinnut hakea apua terapiasta, mutta minulla ei ole varaa kustantaa terapiaa, koska tulot on niin pienet.
Huumeita en ole koskaan käyttänyt ja koko ikäni olen ollut koko absolutisti, mutta nyt viina on alkanut maistua vähän paremmalta ihan pelkästään senkin vuoksi, että se tuo lohtua hetkeksi aikaa tähän tyhjään arkeeni ja tavallaan lohduttaa minua kertoen että, asiat voisivat olla huonommin. Muuten minulla menee suhteellisen hyvin elämässäni, harrastan musiikkia sekä liikun aktiivisesti lähes päivittäin jotta yleiskunto pysyy hyvänä, syön terveellisesti sekä hoidan kotityöt. Kuitenkin, toivon joka päivä, että tänään saisin töitä.
Täällä on ainakin yksi ihminen joka ottaisi mielellään töitä, jos sitä hänelle vain suotaisiin. Valehtelematta voisin sanoa, että tulisin tanssien töihin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asun siis Tampereella, voin lisäksi myös kertoa että työttömyys on ollut täyttä helvettiä, ehkä pahinta mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Ärsyttävintä tässä on ollut se, että kovan kilpailukyvyn vuoksi on vaikea saada itseänsä "erotettavasti näkyviin" semmoisen ihmisenä kun on syntynyt.