Näin sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi näin eilen haastattelussa. Syynä turvallisuus sillä jos matut rupeavat riehumaan jossain syrjäisen kunnan majoituksessa niin poliisilla menee liian pitkä aika tulla paikalle ja saattaa tulla ruumiita.
Jos pystytte niin tulkaa mahdollisimman maalle asumaan niin ette tarvitse kärsiä noista röyhkeistä, sivistymättömistä muslimeista.
Jos pystytte niin tulkaa mahdollisimman maalle asumaan niin ette tarvitse kärsiä noista röyhkeistä, sivistymättömistä muslimeista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siinä myönnetään että jatkossa tulee ongelmia vokeissa
Eikö noita valehtelevia virkaperkeleloisia saa nirhattua? Siis jokaiseen tuppukylään ihan jokaiseen on tullut vastaanottokeskus. Reilun 1000 asukkaan kylään majoitetaan 100 partasuulasta afganista ja irakista. Siinä on kylän mummuilla tietämistä, jos ulkona enää uskaltavat liikkua käsiveskoineen. Ainut hyvä puoli on se, että syrjäkylillä on paljon metsästäjiä = aseita.
Luuletkos ettei partalapsilla ole aseita? Eihän niiden kantokasseja kukaan pysty tarkistamaan, kun ne tulee suurissa joukoissa rajojen yli. Puhumattakaan siitä, mitä ne pistää naisväkensä kantamaan hameidensa sisällä.
Pelkäättekö te heitä noin paljon?
Tällä mummolla on kirpparilta ostetussa käsilaukussa kivi, joten sitä voi käyttää heilauttamalla aseena tai jos silti laukku viedään, niin ei se kivi paljon rosvoa lämmitä.
Mulla on muutenkin nollatoleranssi kaikenlaiseen kähmäilyyn, olen joskus tömäyttänyt tuttavaani kyynärpäällä, kun yllätti takaapäin taputtelemalla persuspuoltani. Mutta yhdessä nauramalla siitäkin selvittiin.
Juu Juu pakene metsään.... kanta-asukas... x)
'
Se että nämä "sotalapset" laitetaan korpeen niin siellähän tappelevat ja tappavat toisiaan mielimäärin kun ovat tuon homman oppineet lähtömaissaankin.
Se että nämä SPR vapaaehtoiset on siellä "töissä" (haarat levällään...)niin he ovat vapaaehtoisesti noihin lähteneet ja se on SPR asia järjestää näiden turva ja järjestys eikä suomenyhteiskunnan järjestellä sinne poliiseja.
Miksi näiden "rikastuttajien iloja" tarvitsee koko kansan kärsiä että näitä keskuksia edes suunnitellaan suomenkansan keskuuteen.
Maalla on pakko ottaa korpilaki käyttöön jos ei muu auta.