Vanhassa kirjasuomessa, joka rakentui Varsinais-Suomen kielen pohjalle, ja sitä matkivassa kielessä, tavataan verbintaivutusta, jossa imperf.mon.3.pers. on samanmuotoinen kuin imperf.yks.2.pers. Esimerkiksi laulussa
Kaks kisälliä kerran / metsässä astelit. / Olit heillä vaatteet herran / ja suussa sikaarit. / He sikaarit otit suustaan / ja ryhdyit laulamaan / niin, että peipot puustaan / kurkoitit kuulemaan.
Onko Varsinais-Suomen varhaisessa kielessä ollut alunperin tällaista taivutusta? Esiintyykö taivutusta vielä jossakin murteessa?
Kaks kisälliä kerran / metsässä astelit. / Olit heillä vaatteet herran / ja suussa sikaarit. / He sikaarit otit suustaan / ja ryhdyit laulamaan / niin, että peipot puustaan / kurkoitit kuulemaan.
Onko Varsinais-Suomen varhaisessa kielessä ollut alunperin tällaista taivutusta? Esiintyykö taivutusta vielä jossakin murteessa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hauskaa laulua kisälleistä ei oikein voi pitää vanhaa kirjasuomea edustavana, mutta kyseinen taivutus esiintyy muun muassa Agricolan kielessä. Esimerkki: ”COsca hen nyt näki Canssan/ ylesastui hen worelle/ ia quin hen oli istunut/ edheskeuit henen opetuslapsens henen tygens.” (Se Wsi Testamentti, Matt. 5:1) Nykyisen oikeinkirjoituksen mukaisesti esitettynä se on: ”Koska hän nyt näki kansan, ylösastui hän vuorelle, ja kuin hän oli istunut, eðeskävit hänen opetuslapsens hänen tyköns.” (Tässä ð:llä on merkitty dentaalispiranttia, joka on nyttemmin kadonnut kielestä.)
Vielä vuoden 1642 Coco Pyhä Raamattu noudattaa samaa linjaa, verbi vain on vaihtunut: ”tulit”. Myöhemmissä raamatunsuomennoksissa monikon 3. persoonan muodot ovat nykyisen kirjakielen mukaisia, esimerkiksi vuoden 1776 Bibliassa ”tulivat”.
Iso suomen kielioppi kuvailee: ”Peräpohjalaismurteissa esiintyy monikon 3. persoonassa imperfektin ja konditionaalin persoonapäätteenä pelkkä ‑t: Alaparsila oli vesiratas ja valmhiit jauhot tulit sinne (Alatornio, SMS).” http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=107
Tuo toteamus ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että kyseinen piirre esiintyisi muissakin murteissa. Ilmeisesti kuitenkin tämän murrepiirteen alue on supistunut. Agricola on toisaalta voinut omaksua sen muualtakin kuin Varsinais-Suomesta.
Mitenköhän tota dentaalispiranttia lausutakkaa??
Kuten englannin ”th” soinnillisena ääntyessään, esimerkiksi sanassa ”the”.
Samalla tavalla kuin englannin artikkelissa the.
Esiintyy edelleen islannissa, mutta on muista pohjoismaisista kielistä hävinnyt. Islannissa ð-kirjaimen nimi on ðorn (äännetään suunnilleen ðotn). Ruotsiin periytyi siitä dh, joka myöhemmin ääntyi d:nä. Kun latinalaisissa aakkosissa ei ollut ð-kirjainta, Agricola kirjoitti ruotsin malliin dh. Kun sitten muualta kotoisin olevat rutsinkielentaitoiset lukivat suomenkielistä tekstiä, ja ruotsissa dh oli jo tullut merkitsemään d:tä, he lukivat sen d:nä, koska he eivät olleet kielialueelta, jossa dentaalispiranttiä esiintyi. Näin suomeen oli putkahtanut uusi äänne: d.
No meni vähän päällekkäin, kun muotoilin kommenttiani. Kiitos muuten vastauksesta.
Anteeksi kauhea sotku! Minulta meni islannin kirjaimet sekaisin, ð on eða (äännetään e:ða) ja þ on þorn (äännetään þotn). Edellinen kun on soinnillinen, jälkimmäinen soinniton.
Kiitos vastauksistanne :)
Kirjainten ð (versaalina Ð) ja þ (versaalina Þ) viralliset suomenkieliset nimet ovat ”eth” ja ”thorn”. Nimissä ei siis käytetä näitä kirjaimia. Voi kysyä, oliko se fiksu ratkaisu, mutta toisaalta on hyvä, että nimet voi kirjoittaa suomen kielen peruskirjaimilla. Noin tuhat merkkiä, mukaan lukien eth ja thorn, on nimetty SFS:n suosituksessa ”Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet”, http://www.ling.helsinki.fi/filt/info/mes2/
Nimiä ”thorn” ja ”eth” on käytetty myös Kotuksen julkaisuissa, kuten selviää esimerkiksi tekemällä Kielikellosta hakuja: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=16
Mainittakoon vielä, että ð on soinnillisen dentaalispirantin merkki kansainvälisessä IPA-tarkekirjoituksessa, kun taas suomalais-ugrilaisessa kielentutkimuksessa käytetään tarkoitukseen perinnäisesti kreikkalaista delta-kirjainta δ.
Kyllähän islannissakin käytetään eða-kirjaimen nimestä lyhyempääkin muotoa eð. Merkillistä, että kirjainten suomenkielisistä nimistä ei käy ilmi, että ð on soinnillinen ja þ soinniton. Vaan enpä ole tiennyt, että suomenkielisiä nimiä edes on.
Sen muistan kouluajoilta, että ð:aa ei käytetty vaan δ:aa. Nythän sekin selvisi, että suomalais-ugrilaisessa tutkimuksessa on oma käytäntönsä. Minulle olikin aivan ensimmäinen kerta, kun näin ð:aa käytettävän Agricolan transletteroinnissa.
Muuten þornin loppu-n on islannissa puheäänetön eli soinniton.