Internet mahdollistaa nimettömät vihanpurkaukset, kun kaiken voi tehdä nimimerkin takaa.
Tutkimusten mukaan viha-aineiston määrä on kasvanut erityisesti internetissä ja sen sisältö on raaistunut. Internet mahdollistaa nimettömät vihanpurkaukset, kun kaiken voi tehdä nimimerkin takaa.
Puhutaan someraivosta. Mistä viha nousee?
– Vihamielisen kirjoittelun ja postailun taustalla voi olla omia pettymyksiä ja kokemus syrjäytymisestä. Joku saattaa rakentaa ja pönkittää omaa identiteettiään mustamaalaamalla toisia, Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki sanoo.
Karhumäen mielestä aggressiiviset ja tuotokset esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voivat heijastaa aikuisuuden ja vastuuntunnon puutetta.
– Pahimmillaan internetin keskustelupalstojen ketjuista tulee kuin likasankoja, jonne kaadetaan omat pelot, turhaumat ja viha täysin pidäkkeettä.
Millaista sitten on rakentava keskustelu, tai jopa väittely?
– Rakentava keskustelu perustuu siihen, että keskustelija ei keskity toisen ihmisen persoonaan ja hänen oletettuihin motiiveihinsa, vaan etsii yhä parempia perusteluja oman kantansa tueksi, Karhumäki linjaa.
Lisää aiheesta Uuden Tien verkkosivuilla.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/mista-nettiviha-nousee/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko väärä tutkimus mielestäsi?