Ruotsin maahanmuuttovirasto: yksinäiset miehet

Ruotsin maahanmuuttovirasto: ”Yksinäiset miehet majoitetaan kadulle”
Tänään klo 17:18

Ruotsin maahanmuuttovirasto aikoo majoittaa osan turvapaikanhakijoistaan kadulle – jo viikonloppuna.

Ruotsi aloitti torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen.

Ruotsi aloitti torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen. EPA

– Lapsiperheet on vapautettu suunnitelmasta, mutta yksinäiset miehet voivat joutua nukkumaan ulos, Ruotsin maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Fredrik Bengtsson sanoo Aftonbladetille.

Ruotsissa on pohdittu jo jonkin aikaa, milloin pakolaisten ottamisen raja tule vastaan. Nyt näyttää siltä, että tuo raja on saavutettu.

Ruotsin maahanmuuttovirasto on arvioinut, että maahan saattaa tänä vuonna tulla jopa 190 000 turvapaikanhakijaa. Pelkästään syyskuusta lähtien maassa on rekisteröity jo 80 000 turvapaikanhakijaa.

Aamupäivän aikana maahanmuuttovirasto on informoinut ruotsalaiskuntia, maakäräjiä sekä huoltovarmuudesta vastaavaa MSB:tä vaikeasta tilanteesta.

Bengtssonin mukaan on mahdollista, että maahan tulevat ihmiset voivat nyt joutua elämään kadulla.

– Se voi olla mahdollista jo viikonloppuna.

Ruotsin maahanmuuttovirasto aikoo laittaa jatkossa lapsiperheet etusijalle majoitusjonossa.

– Tänne tulevien perheiden kanssa pärjäämme, ne eivät päädy sellaiseen tilanteiseen. Mutta se voi hyvinkin olla mahdollista, että yksinäiset miehet voivat joutua nukkumaan ulkona.

Ruotsi päätti aloittaa torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen.

Vielä keskiviikkona Ruotsin maahanmuuttovirasto väisti pakolaisten kertomukset, joiden mukaan pakolaistilanne ei olisi enää Ruotsin hallinnassa.

– Viimeisimpien päivien aikana ihmisten tulva on ollut huomattavasti rauhallisempi kuin viime viikkojen aikana muuten. Lattialla istuvat ihmiset ovat heitä, jotka istuvat odottamassa turvapaikkahakemusta, yksikönpäällikkö Patricio Mora maahanmuuttovirastosta sanoi.

SAMI KOSKI
[email protected]
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kohta nuo nuoret miehet on täällä suomessa

Äänestä

humanitäärinen suurvalta, ihmiset kadulle. tsihihi

Äänestä
  • Ruotsissa ajatellaan kaikkien parasta ja yhteistä hyvää!

    Ruotsin maahanmuuttovirasto: ”Yksinäiset miehet majoitetaan kadulle”

    Nyt eivät yksinäiset katu-NAISETKAAN ikinä enää ole yksin.
    Ja seuraa kierrätystä ....
    Maahanmuuttaneet = maahantunkeutuneet eivät lähde pois kirvelläkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


majoitetaan-kadulle kirjoitti:

Ruotsin maahanmuuttovirasto: ”Yksinäiset miehet majoitetaan kadulle”
Tänään klo 17:18

Ruotsin maahanmuuttovirasto aikoo majoittaa osan turvapaikanhakijoistaan kadulle – jo viikonloppuna.

Ruotsi aloitti torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen.

Ruotsi aloitti torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen. EPA

– Lapsiperheet on vapautettu suunnitelmasta, mutta yksinäiset miehet voivat joutua nukkumaan ulos, Ruotsin maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Fredrik Bengtsson sanoo Aftonbladetille.

Ruotsissa on pohdittu jo jonkin aikaa, milloin pakolaisten ottamisen raja tule vastaan. Nyt näyttää siltä, että tuo raja on saavutettu.

Ruotsin maahanmuuttovirasto on arvioinut, että maahan saattaa tänä vuonna tulla jopa 190 000 turvapaikanhakijaa. Pelkästään syyskuusta lähtien maassa on rekisteröity jo 80 000 turvapaikanhakijaa.

Aamupäivän aikana maahanmuuttovirasto on informoinut ruotsalaiskuntia, maakäräjiä sekä huoltovarmuudesta vastaavaa MSB:tä vaikeasta tilanteesta.

Bengtssonin mukaan on mahdollista, että maahan tulevat ihmiset voivat nyt joutua elämään kadulla.

– Se voi olla mahdollista jo viikonloppuna.

Ruotsin maahanmuuttovirasto aikoo laittaa jatkossa lapsiperheet etusijalle majoitusjonossa.

– Tänne tulevien perheiden kanssa pärjäämme, ne eivät päädy sellaiseen tilanteiseen. Mutta se voi hyvinkin olla mahdollista, että yksinäiset miehet voivat joutua nukkumaan ulkona.

Ruotsi päätti aloittaa torstaina maahan saapuvien ihmisten henkilöllisyyden tarkastamisen.

Vielä keskiviikkona Ruotsin maahanmuuttovirasto väisti pakolaisten kertomukset, joiden mukaan pakolaistilanne ei olisi enää Ruotsin hallinnassa.

– Viimeisimpien päivien aikana ihmisten tulva on ollut huomattavasti rauhallisempi kuin viime viikkojen aikana muuten. Lattialla istuvat ihmiset ovat heitä, jotka istuvat odottamassa turvapaikkahakemusta, yksikönpäällikkö Patricio Mora maahanmuuttovirastosta sanoi.

SAMI KOSKI
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu