Nato-äänioikeuden ehdoksi suoritettu asepalvelus

Mielestäni, jos Nato-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys, pitäisi äänioikeuden ehtona olla suoritettu asepalvelus. Miksi asiasta pitäisi kysellä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät rauhan aikana ota osaa maanpuolustukseen? Sen verran voin joustaa, että äänioikeus olisi myös sivareilla, sillä maanpuolustuspalvelus se sivarikin on.

En minäkään esim. saa osallistua Ahvenanmaan maakuntavaaleihin, koska en ole ahvenanmaalainen.
950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Vitun pelle työnnä jo se bansku perseeseen, kun ei muuta fiksua ole edes näin hyvin tehtyyn aloitukseen. Helvetin petturi !!

    Äänestä

Asia sinänsä on ok. Varusmiespalveluksessa mennytkin nuoriso oli aika kelvotonta. Ei pidä kerskua sotilaan kyvyillä...

Äänestä
  • Oli kykyjä tai ei, palveluksen suorittaneet ovat kuitenkin luopuneet vapaudestaan kuukausiksi. He ovat myös niitä, jotka laitetaan touhuamaan kun pilliin vihelletään. Näin ollen kansanäänestys kuuluisi vain heille.

    Äänestä

joo olen samaa mieltä ja jos mennää natoon sotilasvala pitäisi uudelleen vannoa jos ei halua niin ei tartte mennä Natoilee.

Äänestä
  • No siinä kansanäänestyksessä se päätetään mennäänkö Natoilee vai ei. Äänestä ei, jos olet intin käynyt. Jos kyllä-äänet voittavat, kansa on puhunut ja pulinat pois. Ja sinä tyydyt silloin siihen ratkaisuun.

    Mutta jos oikein kiristää, ilmoittaudu reservin kieltäytyjäksi. Nato-jäsenenä Suomi tuskin sinua edes tarvitsisi mihinkään.

    Äänestä

  • ammun kyllä vaikka en liikuisi. kamikaze porukkaa jihadeja tarttee aina.

    Äänestä

Joo kyllä, homojen avioliitosta saisi päättä vain homot, valtion asioista vain valtiolla töissä olevat, vähintäänkin yliopistotason koulutuksen omaavat. Työttömät päättävät työttömien asioista jne jne

Vakavasti: Natoon liittyminen ei ole sotilaitten ratkaistavissa, ei kuulu puolustusministeriön toimivaltaan. Sotilaat eivät johda valtiota, ovat vain tykinruokaa, piste.

Äänestä
  • Noista mainitsemistasi asioista ei tietääkseni olla järjestämässä kansanäänestyksiä. Niistä päättävät kansanedustajat. Nato-jäsenyyden kohdalla on kuitenkin paljon puhuttu kansanäänestyksen mahdollisuudesta.

    Seurakuntaan kuulumaton ei saa osallistua seurakuntavaaleihin, tämä on siihen rinnastettava asia. Ja mitä tarkoitat "sotilaiden ratkaistavissa"? En minä ole mikään sotilas, vaikka intin olen käynytkin. Silti olisin päättämässä asiasta kansanäänestykessä.

    Kansanäänestys voisi olla myös neuvoa-antava, jolloin lopullinen päätösvalta jää poliitikoille. Kuten oli EU:n kohdalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisi.hyvä.ehto kirjoitti:

Mielestäni, jos Nato-jäsenyydestä järjestetään kansanäänestys, pitäisi äänioikeuden ehtona olla suoritettu asepalvelus. Miksi asiasta pitäisi kysellä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät rauhan aikana ota osaa maanpuolustukseen? Sen verran voin joustaa, että äänioikeus olisi myös sivareilla, sillä maanpuolustuspalvelus se sivarikin on.

En minäkään esim. saa osallistua Ahvenanmaan maakuntavaaleihin, koska en ole ahvenanmaalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu