Taasko muslimit

Uskomatonta miten Eurooppaan otetaan käveleviä pommeja ja hyysätään niitä kuin pieniä lapsia. Lopputuloksena verilöyly.
Eurooppa muuttaa nyt nopeasti kantaansa muslimien suhteen. Turvapaikan hakijoiden massat luovat vakavan turvallisuusriskin jokaiselle eurooppalaiselle.
Rajat menevät kiinni ja ihan syystä. Kohta sanotaan hyvästit vapaalle liikkuvuudelle, syy on näissä muslimeissa ja heitä hyysäävissä tahoissa.
Yksi on tämä palstan "taas suomalaisukko" jota aletaan kohta seuraamaan viranomaisten kiinnostuessa eräänlaisesta maanpetturuudesta jonka tehtävä on edistää Pariisissa tapahtuneen tyyppisiä ääritekoja.

Eilen uutisissa oli yksi pakolaisnainen joka sanoi ettei saman keittiön käyttäminen monen perheen suhteen ole hyvä juttu. Menisivät nyt takaisin eivätkä valittaisi. Suomi on pahimmassa tilanteessa koko Euroopassa, talous kehittyy nyt heikoiten. Samalla pitää kuunnella miten turvapaikan hakijat valittavat pienistä asioista. Huomauttaisin suomalaisten opiskelijoiden jakavan saman keittiön ilman valituksia, ehkä maahan tulleet "apua tarvitsevat" voisivat myös pitää suunsa kiinni.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111320661876_ul.shtml
35133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ei kai niitä käveleviä pommeja ole vastaan otettu. Eiköhän ne terroristit olleet jo Ranskassa kauan aikaa ja pommit oli valmistettu siellä. Tätä iskua oli valmisteltu jo kauan, sanoivat asiantuntijat.

Äänestä
  • Mielestäsi nuo terroristit ovat turisteja? Ovatko he tulleet Ranskaan millä statuksella, kerro ihmeessä!

    Jokainen tuleva muslimipakolainen on mahdollinen pommin räjäyttäjä. Miksi ranskalaiset epäonnistuivat pommi-iskun estämisessä? Ainut syy on se liiallinen muslimien määrä jota ei voi enää kontrolloida. Onko Ranska menetetty maa? Miten se voidaan tehdä turvalliseksi, kerro ihmeessä.

    Äänestä

  • ChinaDragon kirjoitti:

    Mielestäsi nuo terroristit ovat turisteja? Ovatko he tulleet Ranskaan millä statuksella, kerro ihmeessä!

    Jokainen tuleva muslimipakolainen on mahdollinen pommin räjäyttäjä. Miksi ranskalaiset epäonnistuivat pommi-iskun estämisessä? Ainut syy on se liiallinen muslimien määrä jota ei voi enää kontrolloida. Onko Ranska menetetty maa? Miten se voidaan tehdä turvalliseksi, kerro ihmeessä.

    Onhan ne voineet olla Ranskassa jo kauan oleskeluluvalla. Odotetaan nyt uutisia, eikä tehdä sitä ennen mitään arvioita. En minä mikään pakolaisasiantuntija ole. Minä tiedän vain sen verran, mitä media kertoo.

    Äänestä

  • TittelinTuure1 kirjoitti:

    Mitä merkitystä on sillä millä luvalla muslimit ovat Euroopassa? Faktaa on se että ei ole olemassa radikaaleja muslimeja on vain muslimeja. Nämä ns. radikaalit toteuttavat islamia puhtaimmillaan.
    No kyllä härra kuljetusneuvos sen dhimminä tietää, mutta koska tehtävänä on islamin laajeneminen niin jaksaa jauhaa paskaa.
    Toivottavasti saat ansiosi mukaan.

    Äänestä

  • ISIS kertoi tämän jo keväällä. Mitä vittua te vielä odotatte? Ei enempää rautalangasta voi enää vääntää. Antaa Allahin huolehtia omistaan, ei niitä tarvitse pitää ihmisinä, kun eivät kerran ole.

    Äänestä

  • TittelinTuure1 kirjoitti:

    Onhan ne voineet olla Ranskassa jo kauan oleskeluluvalla. Odotetaan nyt uutisia, eikä tehdä sitä ennen mitään arvioita. En minä mikään pakolaisasiantuntija ole. Minä tiedän vain sen verran, mitä media kertoo.

    Mitä sä jätkä selität? Muijas muka Aasiasta, ei voi olla. Kysyhän mitä mieltä se on noista, niin tiedät sinäkin minkä näkökannan otat jatkossa.

    Äänestä

  • On ihmisiä joiden typeryys on niin mittavaa, että se tekee niistä sokeita ja kuuroja ympärillä olevalle maailmalle.
    Näille ihmisille tosiasioilla ei ole merkitystä. Vain oman pään pitäminen on tärkeää olkoon se kuinka typerää tahansa.
    Tuuren Tytteli kuuluu tämän tyyppigallerian pahimpaan päähän.

    Äänestä

  • TittelinTuure1 kirjoitti:

    Onhan ne voineet olla Ranskassa jo kauan oleskeluluvalla. Odotetaan nyt uutisia, eikä tehdä sitä ennen mitään arvioita. En minä mikään pakolaisasiantuntija ole. Minä tiedän vain sen verran, mitä media kertoo.

    Joopa - ainaskin monta tuntia !
    No ei oikeesti kovin kauaa jos vasta viime kuussa tuli pakolaisena Kreikkaan ja meneehän sitä matkustelussa joitakin päiviä ennenkuin sieltä Pariisiin kerkeää.

    "Minä tiedän vain sen verran, mitä media kertoo."

    Etpä näytä edes sen vertaa tietävän - oot aika pelle!

    Äänestä

Tässä sitä katsotaan, kun Troijan hevonen saapuu Suomeen.

Äänestä

Huomauttaisin suomeen saapuneiden pakolaisten joukossa olevan suojelupoliisin mukaan satoja äärijärjestöihin yhteydessä olevia "pakolaisia".
Pommi attentaattiin riittää ne kymmenen joita ei tiedosteta.
ISIS joukoissa taistelee 40 suomessa pakolaisen statuksen omaavaa pakolaista.

Miten voit väittää ettei pakolaiset tee pommi-iskuja?

Äänestä
  • Jos suojelupoliisi tietää muslimiterroristit tuosta tulijoiden massasta,miksi ei ota niitä kiinni heti Torniossa ?
    Ei kai siinä mitään järkeä ole, päästää niitä levittäytymään maahan ?

    Joku tässä touhussa nyt mättää,ihanko on tosi ,että myös terroristeja suomalaisten
    pitää suvaita ?

    Äänestä

Muslimeja hyysätään onhan meillä oikea lauma näitä hyysäreitä RK, Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP ovat yäysin pakolaisten asialla.

TV:ssä suorastaan Pariisin hyökkäyksen kaltaisella raivolla Eva Biaudet hyökkäsi niitä vastaan, jotka haluavat kontrolloida maahanmuuttoa.
Emma Kari todisti, ettei muslimesita ole mitään vaaraa.

Nazima Razmyar on julistanut kaikki suomalaiset rasisteiksi, kun eivät kustanna miljoonaa muslimia Suomeen.
Supo paljasti, että Suomessa toimii Isis solu.

On vain ajan kysymys, kun Suomessa paukkuu
Meidän perhe ei mene Helsingin keskustaan.

Äänestä
  • Tottakai koska ne saa niiltä äänet tulevaisuudessa. Valta on makeaa. Sanon vaan itkevät vielä omaisten itsensä tyhmyyttä.saatana on irti joka nelistää neljällä kumalla maata.

    Äänestä

  • tary kirjoitti:

    Tottakai koska ne saa niiltä äänet tulevaisuudessa. Valta on makeaa. Sanon vaan itkevät vielä omaisten itsensä tyhmyyttä.saatana on irti joka nelistää neljällä kumalla maata.

    Pariisin isku tulee vaikuttamaan jokaisen maan sisäpolitiikkaan mutta myös ulkopolitiikkaan turvallisuuskysymyksissä.
    Attentaatti ei lisää houkuttelevuutta liittyä Yhdysvaltojen johtaman liittouman jäseneksi tilanteessa jossa maahan tulee joukoittain itsemurhapommeja huutaen kuolemaa Jumalansa nimissä.

    Suomi liittoutumattomana maana ei ole ensisijainen kohde. Pakolaisten tulo estää liittoutumisen jos järjellä asiaa ajattelee.

    Ikävä kyllä muslimeja ei kiinnosta onko Suomi liittoutumaton vai ei. Kyseessä on aggressiivinen islamin laajeneminen Eurooppaan.
    Ainoa keino selvitä on Japanin tie eli kieltää islam ja sen harjoittaminen.
    Valitettavasti Eurooppa ajautuu kaaokseen ellei muslimeja saada kuriin ja nopeasti. Maissa joissa niitä on vielä suhteellisen vähän, kuten Suomessa, ne pitää internoida välittömästi ja niiden kanssa veljeilleet tulee myös pidättää.
    Siten saataisiin edes jokin osa Eurooppaa tilaan missä ei olisi muslimi sotilaita vapaana.
    Valitettavasti näin ei käy.
    Toivoa sopii että kansalaiset tarttuvat aseisiin ja tekevät asialle jotain ennenkuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • RaakaWatsonBra kirjoitti:

    Olette täysin oikeassa, valitettavasti. Toivoa sopii, mutta MITÄÄN ei tehdä.

    Äänestä

  • Apinan raivolla kävi eilen illalla Eva Biaudet Simon Elon kimppuun tv lähetyksessä.

    Ei minkäänlaista kritiikkiä tuo ihminen kestä yltiö maahanmuuttoa kritisöiviltä ihmisiltä.
    Täydellinen fanaatikko,ihan kun olis ääriislamisti keikkunut ja huutanut allahu akbaar Suomen tvssä.

    Huutaa aina toisen puheenvuorolla naama punasena ,minä kavahdan tuomosia ihmisiä.

    Äänestä

  • RaakaWatsonBra kirjoitti:

    Ikävä kyllä muslimeja ei kiinnosta onko Suomi liittoutumaton vai ei. Kyseessä on aggressiivinen islamin laajeneminen Eurooppaan.
    Ainoa keino selvitä on Japanin tie eli kieltää islam ja sen harjoittaminen.
    Valitettavasti Eurooppa ajautuu kaaokseen ellei muslimeja saada kuriin ja nopeasti. Maissa joissa niitä on vielä suhteellisen vähän, kuten Suomessa, ne pitää internoida välittömästi ja niiden kanssa veljeilleet tulee myös pidättää.
    Siten saataisiin edes jokin osa Eurooppaa tilaan missä ei olisi muslimi sotilaita vapaana.
    Valitettavasti näin ei käy.
    Toivoa sopii että kansalaiset tarttuvat aseisiin ja tekevät asialle jotain ennenkuin on liian myöhäistä.

    Vitun hyvä et voi häipyä vaimoni kotimaahan tarvittaessa siellä pistetään kova kovaa vastaan tarvittaessa, Suomi on menetetty kohta.

    Äänestä

  • Mutta nuo edellä mainitsemasi puolueet saavat näistä islamisteista uusia äänestäjiä,ainakin niin uskovat.
    Mutta vain niin kauan,kunnes suomeen perustetaan ihan oma islmistienpuolue.

    Siihehän tämä hulluus johtaa,älkää yhtään epäilkö.

    Äänestä

Kolmas maalmansota on jo alkanut .tämä sota on kaikkein pahin koska se kohdistuu oveluuteen ja kalifatiaan ja on kasvotonta.

Äänestä
  • Toivottavasti asia ei kärjisty.
    Ihmisillä kun on tapana tehdä hulluja tekoja turvallisuutensa takaamiseksi.

    Hitler käytti tuota hyväkseen kun kaasutti kammioissa valtakuntaansa uhkaavat juutalaiset. Pommien paukkuessa eurooppalaisille ei taida jäädä yhtään tuota järkevämpää vaihtoehtoa. Kaaoksen lisääntyessä likvidoidaan jokainen "mahdollinen riskitekijä".
    Näin on käynyt usein maapallon historian aikana.

    Kysymys kuuluukin eikö ihmiset koskaan opi.

    Äänestä

  • Tuotahan olen yrittänyt sanoa jo vuosia.

    Äänestä

Pedagogisesti katsoen on käsittämätöntä, että suomalaiset opiskelijat ajettiin ulos opiskelija-asunnoistaan paikkakunnalla X, ja tilalle tulivat pakolaiset. Siinä loppui monen suomalaisnuoren opiskelu.

Äänestä
  • Puppua. Esitä jokin linkki. Muuten ei uskota.

    Äänestä

  • Tuossa tilanteessa rahalla on suurin vaikutus. Suomalaisten tulisi nyt kysyä kuka maksaa, miten paljon ja kenelle tämän suuren hässäkän aikaansaamiseksi. Turvapaikanhakijoiden massoja ei ole noin paljon ennen ollut vaikka pahempiakin sotia on nähty.

    Liikkuvuutta ja vapaan olemisen ideologiaa kannattavat ovat kauan sitten unohtaneet ettei hyvinvointi yhteiskunta ole tullut ihan helposti vaan siihen on tehty työtä sata vuotta.
    Sadan vuoden työn tulokset on nyt uhattuina, uusi asukki tulee ja vaatii heti sen mitä suomalaiset ovat sadan vuoden aikana työllänsä tehneet.

    Järki on karannut jo koko Euroopasta. Seuraavana näemme suuren korjausliikkeen jossa järki ei myös ole mukana. Mennään äärilaidasta äärilaitaan. Maiden rajoille tehdään piikkilanka aitoja, vartiotorneja joista katselee kivääri kädessä oleva vartija.

    Mikä meni pieleen ja miksi?

    Äänestä

  • EiSaaValehdella kirjoitti:

    Puppua. Esitä jokin linkki. Muuten ei uskota.

    Ranskan terroristien tukijako siellä puolustelee?

    Äänestä

  • ChinaDragon kirjoitti:

    Tuossa tilanteessa rahalla on suurin vaikutus. Suomalaisten tulisi nyt kysyä kuka maksaa, miten paljon ja kenelle tämän suuren hässäkän aikaansaamiseksi. Turvapaikanhakijoiden massoja ei ole noin paljon ennen ollut vaikka pahempiakin sotia on nähty.

    Liikkuvuutta ja vapaan olemisen ideologiaa kannattavat ovat kauan sitten unohtaneet ettei hyvinvointi yhteiskunta ole tullut ihan helposti vaan siihen on tehty työtä sata vuotta.
    Sadan vuoden työn tulokset on nyt uhattuina, uusi asukki tulee ja vaatii heti sen mitä suomalaiset ovat sadan vuoden aikana työllänsä tehneet.

    Järki on karannut jo koko Euroopasta. Seuraavana näemme suuren korjausliikkeen jossa järki ei myös ole mukana. Mennään äärilaidasta äärilaitaan. Maiden rajoille tehdään piikkilanka aitoja, vartiotorneja joista katselee kivääri kädessä oleva vartija.

    Mikä meni pieleen ja miksi?

    EU ja Schengen.

    Äänestä

Tämmöinen on Euroopan hermageedon kultuurinkehto sai osan
Mielivaltaa.suojelkaa vain muslimeja joka on puettu saatanan mustaan vaippaa n .vielä näette päättäjät .oman vajaavuutenne.

Äänestä

Kaikki on suomihorojen syytä.

Äänestä

Kaikki muslimit pitäisi häätää Euroopasta

Äänestä

Kukakohan suomen hallituksesta ottaa vastuun kun samantapainen hyökkäys tapahtuu suomessa. Todetaanko jälleen kerran että terroristit olilvat poliisin tiedossa ja heitä oli jo tarkkailtu pitempään? Ja silti tulee kuolonuhreja. Kuka kuolleiden omaisille sellittää että tänne nyt päästettiin noita terroristeja kun tulivat pakolaisina. Ja meillä kun on omat asiat niin hyvällä mallilla, varsinkin taloudellisesti kun ollaan jo kreikan alapuolella. Käsittämätöntä kuinka suomen turvallisuus tuhotaan järjestelmällisesti hallituksen hyväksymänä. Miksi kukaan ei enää seiso ylpeänä itsenäisenä suomalaisena ja puolusta suomalaisuutta. Ollaan niin eurooppalaista ja tehdään niinkuin muut haluavat. Jos tätä haluttiin niin miksi edes vaivauduttiin aikoinaan sotimaan venäläisiä vastaan. Oltaisiin vaan toivotettu tervetulleiksi ja maksettu niille kaikki, sillä niinhän nytkin tehdään ties kenelle.

Äänestä

Tämä kyseinen nainen solvailee täällä aasialaisia naisia varsinkin jos kristittyjä tai ei muslimi maista tulevia. Kutsuu heitä eläimiksi ja ilmeisesti juhlii Ranskan terrori iskuja. Ilman muuta jättäkää hänestä vinkkejä viranomaisille, kyseessä ilmeisesti vaarallinen henkilö ja äärimmäisen sairas nainen.

Äänestä

Kaikki partavauvat pitäisi automaattisesti käännyttää.
Helppo profilointi, riskiryhmästä.

Äänestä

Jokainen Suomeen tunkeutuva on mahdollinen pommi 99%.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ChinaDragon kirjoitti:

Uskomatonta miten Eurooppaan otetaan käveleviä pommeja ja hyysätään niitä kuin pieniä lapsia. Lopputuloksena verilöyly.
Eurooppa muuttaa nyt nopeasti kantaansa muslimien suhteen. Turvapaikan hakijoiden massat luovat vakavan turvallisuusriskin jokaiselle eurooppalaiselle.
Rajat menevät kiinni ja ihan syystä. Kohta sanotaan hyvästit vapaalle liikkuvuudelle, syy on näissä muslimeissa ja heitä hyysäävissä tahoissa.
Yksi on tämä palstan "taas suomalaisukko" jota aletaan kohta seuraamaan viranomaisten kiinnostuessa eräänlaisesta maanpetturuudesta jonka tehtävä on edistää Pariisissa tapahtuneen tyyppisiä ääritekoja.

Eilen uutisissa oli yksi pakolaisnainen joka sanoi ettei saman keittiön käyttäminen monen perheen suhteen ole hyvä juttu. Menisivät nyt takaisin eivätkä valittaisi. Suomi on pahimmassa tilanteessa koko Euroopassa, talous kehittyy nyt heikoiten. Samalla pitää kuunnella miten turvapaikan hakijat valittavat pienistä asioista. Huomauttaisin suomalaisten opiskelijoiden jakavan saman keittiön ilman valituksia, ehkä maahan tulleet "apua tarvitsevat" voisivat myös pitää suunsa kiinni.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111320661876_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu