Noituuden paluu kristinuskoon

Vivamossa

Noituuden kulta-aikoja oli Jeesuksen ajan Palestiina ympäröivine kulttuureineen. Sairaita ”parannettiin” mm. eksorkismilla eli sanalla käskemällä. Inkvisiittorien aikana tämä usko oli Euroopassa hyvin elävää ja se ulottui tänne pohjolan perukoillekin. Kehitysmaissa noituus voi edelleen hyvin kuten Eteä-Amerikassa ja Afrikassa jossa kristilliselle karismaaniisuudellekin on tilausta. Maamme kirkkoihin ja seurakuntiin noituus on tullut viime vuosisadan alussa syntyneen helluntailaisuuden välityksellä, Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen ja KRS:n Hoitavan rukouksen -kurssituksilla.

10

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.P

      Luehan Apostolien teot niin saatat ymmärtää ketkä ovat noitia ja vääräuskoisia. Ja kerro vielä missä Raamatussa tai jossakin historian kirjoitusissa puhutaan Jeesuksen ajan Palestiinasta.
      Aloituksesi on sellaisa puppua jota evl.zen. Luterilainen ym. nikeillä täällä suollat uskovia kohtaan etten muuta voi kuin rukoilla, että Jumala sinua armahtaisi.

    • ihmeitä.odotetaan

      Myös patmos-liike näyttää olevan tähän suuntaan kallellaan ainakin kun tv7 joskus vilkaisee.

      • kiitos.Herralle.heistä

        Kyllä, Jumalan asialla ovat Patmos lähetyssäätiö ja TV7. Onneksi meillä on vielä nämä ja muitaki Jumalan sotilaita tässä pimenevässä ajassa.

    • Patmosystävä

      Pekka Reinikainen ja Maria Rantanen ovat kirjoittaneet juuri tuon nimisen kirjan. Suosittelen!

      • evl

        Terveyskeskuslääkäri Pekka Reinikainen on kirjoittanut kirjan jonka nimi on ”Noituuden paluu lääketieteeseen” Siinä hän käsittelee monipuolisesti erilaisia uskomushoitoja (vaihtoehto- tai täydentävät hoidot). Valitettavasti hän on hyvin sokea omiin uskomuksiinsa nähden kun hän puhuu fundamentalistisesti ymmärtämänsä kristinuskon puolesta.

        Vanhassa testamentissa kielletään taikuus mutta sitä harrastetaan kuitenkin eri muodoissa. Uudessa testamentissa maaginen ajattelu ja ajalleen tyypillinen maaimankuva on suorastaan raskas painolasti nykylukijaa ajatellen. Puuttumatta sen enempää helvetti- ja taivasuskomuksiin sekä maan lituskaiseen muotoon, ertyisesti sairauksien parantamisessa käytettiin monenlaisia poppakonsteja. Sairaudet ajateltiin pääsääntöisesti myös jumalien rangaistuksiksi. Koska kokeellista lääketiedettä ei juurikaan ollut, parantamistoiminta oli keskittynyt pappien ja monenlaisten maagikkojen käsiin jotka sovelsivat aikansa uskomuslääkintää jota nykyään sanoisimme huuhaaksi tai puoskaroinniksi. Parantuminen oli plasebovaikutusta joita suurenneltiin ajalleen tyypillisellä tavalla myös UT:ssa. Ihmiset kuolivat yleensä sairauksiin jo nuorina vaikuttavien hoitojen puuttuessa.

        Fundamentalistisissa piireissä pyritään edelleen palamaan menneen ajan maailmoihin. Tästä saimme juuri äsken esimerkin maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran toimista joissa hän nimeää ihmisiä riivatuiksi ja sairauksia demonien aiheuttamiksi. Jalovaara on kuitenkin näissä piireissä vain jäävuoren huippu ja hänestä tehtiin valitettavasti yksin syntipukki. Demonioppi voi oikein hyvin kirkon ulkopuolisissa vapaissa suunnissa mutta myös luterilaisessa kirkossa. Esimerkin saimme Kansan Raamattuseuran Hoitava rukous-opetusmateriaalista jossa muutamia sairauksia nimitetään demonien aiheuttamiksi ja tämän demonin pystyvät tunnistamaan vain nämä viidesläiset tai helluntailaiset itse. Myös ateisteja on samoissa piireissä luonnehdittu riivatuiksi.

        Uuden testamentin aikana sairauksia yritettiin parantaa sanalla käskemällä (sanamagia) niin kuin UT:sta luemme. Myös muista keinoista Raamattu kertoo. Jeesus ei suinkaan ollut ainoa tällainen karismaattinen parantaja, liikkeellä oli paljoin muitakin yrittäjiä. Jos sairas parani, se oli Jumalan ihme - jos ei - sairas sai syyttää vain omaa uskonpuutettaan. Myös homoseksuaalisuus on nykyisin katsottu johtuvan samaisissa piireissä joko lapsuuden trauma -kokemuksista ja demoneista jotka pitää käsitellä erilaisissa eheytymisterapioissa tai kristillinen toipuminen -nimisillä terapiaa ja uskomuksia sekoittavissa ”sielunhoidoissa”. Nämä ns. sielunhoitoterapeutit yrittävät toiminnallaan vahvistaa vain omia uskomuksiaan lähimmäistensä kustannuksella ja psykologien varoituksia kuuntelematta.

        Fundamentalismissa taikuus liittyy raamatuntulkintaan jossa omat ajatukset haetaan Raamatusta mielivaltaisella lukutavalla. Näin omista mieliajatuksista saadaan aina jumalan sanaa. Mitä tietämättömämpi raamatunlukija on Raamatun kirjoitusten kontekstista ja historiallisuudesta, sitä helpompi on nähdä Raamattu kristallipallona omille näkemyksille ja itse Raamatun sanoma jää silloin kokonaan ymmärtämättä. Silloin voidaan puhua noituuden paluusta kristinuskoon.

      • vivamossako.ei.enää
        evl kirjoitti:

        Sinä voit sairaassa päässäsi kuvitella ihan vapaasti mitä haluat mutta Pyhästä Hengestä ja Hänen toiminnastan ja lahjoistaan voit lukea Apostolien teoista jos oikeaa tietoa haluat.

      • Noitatohtori

        Pekka Reinikainen on kirjoittanut kirjan nimeltä Noituuden paluu lääketieteeseen

      • fundis.mä.oon
        Noitatohtori kirjoitti:

        Pekka Reinikainen on kirjoittanut kirjan nimeltä Noituuden paluu lääketieteeseen

        Niin on ja hyvä kirja onkin. Siitä on otettu nyt päivitetty painoskin.

      • Lääketieteessä ei ole noituutta. Patmosuskovilla sitä on.

      • noitatohtori
        sage8 kirjoitti:

        Lääketieteessä ei ole noituutta. Patmosuskovilla sitä on.

        On olemassa terveydenalan ammattilaisia, myös lääkäreitä, jotka käyttävät työssään noituutta mm. homeopatiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1545
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      951
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      910
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe