Tota joo...
Nää opeihastukset on yleisiä, varsinkin murrosiässä ku tulee nää ns. Idoli-ihastukset. Se on ohimenevää, sanoo joku. Ja ehkä se on, totta viekööt, mutta välillä sitä ei kyl haluais.
Juttu alkaa siitä, kun alotin kasiluokan elokuussa. Moni ope vaihtu, joka harmitti aika paljon. Varsinkin matikassa, kun meillä oli sellanen tosi mukava miesope. Lukujärjestykset kun saatiin niin kaveriporukassa ihmeteltiin, että kuka hitsi meillä on nyt matikanmaikkana, kun vanha lähti. Kaikki tykkäs siitä vanhasta. Varsinkin meidän tyttöporukan keskuudessa.
Uutena opena oli nuori naisope, joka oli toiminu meidän koulussa siitä asti, kun alotin seiskan. Se toimi apuopena esim meidän matikantunneilla (sillä oli koulutus matikkaan&fykeen) koska meidän luokka oli niin iso. Meidän luokan mielestä, myös mun, se oli ihan helv***n ärsyttävä ja sellanen esittäjä. Välillä se oli meillä sijaisena.
Ja nyt se sitten oli saanu kesän aikana matikan open paikan. Mä mietin ekana kuukautena kasiluokkaa, että mitäs vitsiä tästäkin vuodesta oikein tulee. Ja no kieltämättä, ei mulla ollut harmaintakaan aavistusta, mitä seuraavan kuukauden aikana tapahtuis.
Mä nimittäin huomasin yks tunti vaan katelleeni sitä koko tunnin ajan. Ja vähitellen tajusin, että mitä oli päässy käymään. Mä olin ihastunu siihen. Auts.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, et oon tyttö, niinku sekin. Ja se on luultavasti naimisissa ja ehkä lapsiakin on. Mutta se on toooosi nuori, älykäs, huumorintajunen... Ulkonäköö sillä ei ehkä oo muiden mielestä, mutta mä tykkään varsinkin siitä, kun se pitää sen pitkää, brunettea tukkaa auki. Yleensä se on nutturalla. Ei se mikään muodikaskaan oo, mut hei, i dont care.
Mä oon niin ujo, etten yleensä uskalla mennä edes puhumaan sellasten vähän vieraampien kanssa. Yleensä mä ja mun kaveri jäädään tunnin jälkeen juttelemaan sille, ja mulla on näitä tekosyitä, että saisin juteltuu sille kahestaan, esim et sen pitäis auttaa jossain tehtävässä tms. Mua harmittaa se, etten yleensä käytävälläkään moikkaa sitä, kun nään sen. En pysähdy juttelee, meen vaan sen ohi. Välillä käy silleen, että mä yritän kattoo sitä silleen ettei se huomais, mut yleensä se kattoo takasin. Ja sit ku mä en voi hymyillä ku nolottaa. Tietysti se on ihanaa, kun se kattoo mua ja hymyilee. Ja se tunne kun juttelee sen kaa kahestaan ja se saa sut nauramaan. Ja se, kun se tulee sun viereen auttamaan jossain tehtävässä ja sä vaan katot sitä, etkä keskity siihen, mitä se sanoo.
Ihan sama, mitä te sanotte asiasta. Mä oon ihastunu siihen, ja mä jaksan odottaa. Mä jaksan toivoa.
Nää opeihastukset on yleisiä, varsinkin murrosiässä ku tulee nää ns. Idoli-ihastukset. Se on ohimenevää, sanoo joku. Ja ehkä se on, totta viekööt, mutta välillä sitä ei kyl haluais.
Juttu alkaa siitä, kun alotin kasiluokan elokuussa. Moni ope vaihtu, joka harmitti aika paljon. Varsinkin matikassa, kun meillä oli sellanen tosi mukava miesope. Lukujärjestykset kun saatiin niin kaveriporukassa ihmeteltiin, että kuka hitsi meillä on nyt matikanmaikkana, kun vanha lähti. Kaikki tykkäs siitä vanhasta. Varsinkin meidän tyttöporukan keskuudessa.
Uutena opena oli nuori naisope, joka oli toiminu meidän koulussa siitä asti, kun alotin seiskan. Se toimi apuopena esim meidän matikantunneilla (sillä oli koulutus matikkaan&fykeen) koska meidän luokka oli niin iso. Meidän luokan mielestä, myös mun, se oli ihan helv***n ärsyttävä ja sellanen esittäjä. Välillä se oli meillä sijaisena.
Ja nyt se sitten oli saanu kesän aikana matikan open paikan. Mä mietin ekana kuukautena kasiluokkaa, että mitäs vitsiä tästäkin vuodesta oikein tulee. Ja no kieltämättä, ei mulla ollut harmaintakaan aavistusta, mitä seuraavan kuukauden aikana tapahtuis.
Mä nimittäin huomasin yks tunti vaan katelleeni sitä koko tunnin ajan. Ja vähitellen tajusin, että mitä oli päässy käymään. Mä olin ihastunu siihen. Auts.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, et oon tyttö, niinku sekin. Ja se on luultavasti naimisissa ja ehkä lapsiakin on. Mutta se on toooosi nuori, älykäs, huumorintajunen... Ulkonäköö sillä ei ehkä oo muiden mielestä, mutta mä tykkään varsinkin siitä, kun se pitää sen pitkää, brunettea tukkaa auki. Yleensä se on nutturalla. Ei se mikään muodikaskaan oo, mut hei, i dont care.
Mä oon niin ujo, etten yleensä uskalla mennä edes puhumaan sellasten vähän vieraampien kanssa. Yleensä mä ja mun kaveri jäädään tunnin jälkeen juttelemaan sille, ja mulla on näitä tekosyitä, että saisin juteltuu sille kahestaan, esim et sen pitäis auttaa jossain tehtävässä tms. Mua harmittaa se, etten yleensä käytävälläkään moikkaa sitä, kun nään sen. En pysähdy juttelee, meen vaan sen ohi. Välillä käy silleen, että mä yritän kattoo sitä silleen ettei se huomais, mut yleensä se kattoo takasin. Ja sit ku mä en voi hymyillä ku nolottaa. Tietysti se on ihanaa, kun se kattoo mua ja hymyilee. Ja se tunne kun juttelee sen kaa kahestaan ja se saa sut nauramaan. Ja se, kun se tulee sun viereen auttamaan jossain tehtävässä ja sä vaan katot sitä, etkä keskity siihen, mitä se sanoo.
Ihan sama, mitä te sanotte asiasta. Mä oon ihastunu siihen, ja mä jaksan odottaa. Mä jaksan toivoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.