Millaisia ongelmia perheen kanssa?

Kyselit noista ongelmista perheen kanssa...mulla oli aika pahoja ongelmia sen mun perheen kanssa jossa olin, ja lopulta se sitte johtikin mun kotiinlähtöön omasta alotteesta...
Eli se kaikkein pahin ongelma mulla oli se, että ne vanhemmat ei kyenny yksinkertasesti luottamaan muhun ja sitä kautta tuli kaikenlaisia syytöksiä mm. että oon vienny niiden tavaroita tai kohdellu heidän lastaan hoitoaikana ns. huonosti... Mikään tästä ei ollu totta ja lopulta en enään voinnu olla niiden vanhempien kanssa samassa talasso ja kerroin lähtöäikeistani, huolimatta siitä että toisessa vaakakupissa paino ihana maa, ihana lapsi , mukavat uudet kaverit jne....vanhempien luottamuspulaan kun ei taida olla lääkettä!:)

Kahdella nuoremmalla lapsella on vahan ongelmia tuossa kuulemisessa.

Nuorimmaisen kanssa ollut yksi aika paha tappelu, ja han on mm. esittanyt toiveen etta haluaisi minun kuolevan, tonaisi minua kerran pahasti rappusissa. Mutta olemme tehneet sovinnon ja han tosiaankin yrittaa nyt kayttaytya.

Keskimmainen ei tahdo tehda mita pyydetaan, ennen kuin molemmat suuttuvat (ja asia on juuri sellainen etta se on myos tehtava eika vain omaa pikkumaisuutta kuten nosta tuo sukka lattialta).

Vanhimman kanssa on ollut vain kerran sananharkkaa ja sekin oli omaa vikaa, koska olin vahan huonolla tuulella, enka kohdellut lasta niinkuin olisi pitanyt kohdella.

Toistaiseksi ei kummempia ongelmia ole ollut.

Vinkki teille joiden lapset ovat riidanhaluisia:
Sanokaa lapsillenne etta kylla se teille kay jos lapsi haluaa tapella. Itse tein nain ja rauhoituttiin kun iskostin kunnolla tajuntaan sanomalla etta kylla mina jaksan tapella koko taman vuoden, ei se minua haittaa. Jos haluat tapella niin tapellaan sitten. Tulee varmasti mukava vuosi kaikille. Mutta jos kayttaydyt kunnolla, niin mina kayttaydyn kunnolla. Jos olet kiltti, niin mina olen kiltti. MUTTA, tappele, niin mina tappelen. Enkao le sellainen henkilo jonka kanssa haluat tapella.

Tuossa on kylla pienta uhkailun makua, mutta se tepsi! Ja tein taman tosiaan vasta siina vaiheessa kun en keksinyt enaa mitaan muuta tekemista.

Olin AuPairina vuonna 98-99 kolmilapsisessa perheessä. En ollut järjestön kautta, vaan etsin perheen itse. Kokonaisuutena täytyy sanoa, että vuosi oli aivan mahtava, enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.
Ainoat ongelmani tulivat esiin perheen isän kanssa. Tein pitkää päivää kotona lasten kanssa (vähintään 10 tuntia/päivä), joten illalla, kun vanhemmat tulivat kotiin, halusin mennä ulos. Olin yleensä todella myöhään, tulin vasta puolen yön jälkeen kotiin. Aina olin kuitenkin lastenhoito-kunnossa ja tulimme muutenkin lasten kanssa todella hyvin toimeen. Ulkona olemiseni ei todellakaan ollut mitään baarissa istumista, vaan yleensä olin kavereiden luona istumassa ja juttelemassa. Perheen isä ei ilmeisesti tästä pitänyt, muttei kehdannut oikein kieltää menemästäkään. Se sitten purkautui välillä suuttumisena minulle, jolloin hän saattoi sanoa jotain tyyliin "Sä olet tullut tänne vaan bailaamaan ja pitämään hauskaa! Ei sua kiinnosta lapset ollenkaan!" Tämä EI TODELLAKAAN pitänyt paikkansa. Lapset olivat minulle kaikki kaikessa, ne tuntuivat melkein omilta, koska olin heidän kanssaan enemmän kuin vanhemmat.
Tämä olikin toinen ongelma. Nuorin lapsi oli vasta 2-vuotias ja hän erehtyi luulemaan minua äidikseen. Yritin hänelle selittää, kuka on äiti ja kuka minä olen. Eihän sen ikäinen sitä oikein ymmärtänyt. Olin vastaamatta, jos hän kutsui minua äidiksi ja odotin, että kutsu tulee nimelläni. Aina se ei kyllä onnistunut, sillä jos hän itki ja oli loukannut itsensä, en voinut jäädä odottamaan nimeltä kutsumista.
Muutamaa päivää ennen lähtöäni perheen isä pyysi minulta omalla tavallaan anteeksi. Hän sanoi kyllä ymmärtävänsä, että pitkien päivien jälkeen haluan vähän tuulettumaan. Varsinkin kun lapset eivät ymmärrä, milloin minulla on "vapaa-aika" ja milloin "työaika". Ongelma nuorimman lapsen kanssa jäi vähän kaivelemaan mieltä. Tuntui hirveältä lähteä pois, kun tiesi hänen kaipaavan minua kamalasti. Ja tietenkin minäkin kaipasin lapsia todella paljon. Viimeisen kuukauden ajan itkin joka ilta, kun mietin eroa lapsista.
No, aika kyllä parantaa haavat. Lähtöpäivä oli yksi elämäni vaikeimmista, mutta nyt ovat päällimmäisenä mielessä kultaiset muistot... :)

Lasten kanssa kemiat ei toimineet koskaan, ehkä syy oli siinä että oltiin kaikki kolme vahvoja leijonia horoskoopiltakin:)
Vanhemmilla oli pahimman laatuinen aviokriisi menossa, ja mut oli otettu sinne "pelastamaan avioliittoa". Näinhän ei tietenkään käynyt.
Lapset yhdisti mut heti ensihetkestä siihen että isä lähti toisen naisen matkaan heti kun minä saavuin kuvioihin, se oli siis mun syy lasten silmissä, joten yhteistyö oli todella vaikeeta. Sain kerran veitsestä reiteen, usein purtiin, haukuttiin, lusikkakin lensi kerran päähän. 8kk purin hammasta, sitten olin niin loppu ja otin loparit. Lopareiden ottaminen ei kyllä mennyt ihan kivuttomasti, lapsethan oli kuulemma enkeleitä eikä perheen tilanne muutenkaan pitänyt vaikuttaa minun elämääni, vaikka samassa talossa elettiin. Oli vaikeeta olla tilanteen olla vaikuttamatta itseeni ja viihtyvyyteeni kun illalla kuuntelin äidin murheet ja surut, jopa tunteja putkeen, ja yöllä kuuntelin äidin ja isän äänekkäitä riitoja makuuhuoneeni ulkopuolella.
Vanhempien kanssa kemiat sentään meni ihan ok, äiti tosin kerran osoitti mieltään kun eräs ystäväni oli äkillisesti heitetty ulos perheestä, hänellä ei ollut mihinkään minne mennä, ja hän tuli yhdeksi yöksi huoneeseeni asumaan. Olin tietenkin kysynyt häneltä suostumusta tähän etukäteen, joten tuli aika yllätyksenä kun perheen äiti ei yhtäkkiä puhunut mulle, ei tullut tervehtimään ja paukutteli ovia yhden päivän.
Mua ei koskaa pyydetty mukaan mihinkään, joten perheenjäsenenä en todellakan ollut.
Olin vaan se jonka piti pelastaa heidän avioliitto mutta joka epäonnistui. Kohtelu sen mukaista.
Suomalainen sisu riittää joskus vähän liiankin kauas, olis varmaan ollut ihan fiksua ottaa loparit jo vähän aikaisemmin.

Mun perhe usassa oli älyrikas. Lapset oli hemmoteltu pilalle.Niitä oli kaksi, tyttö ja poika. Olin mun perheen 9:s aupair ja vanhin oli sinne mentäessä 7. Ensimmäinen aupair heillä oli, kun vanhin, poika oli 2. Joten vaihtuvuus on ollu suuri.

Lapset oli alussa mukavia. Vieraskoreita. Mutta 1,5kk jälkeen vieraskoreus katosi ja niistä tuli "valehtelevia tuholaisia" Mun huone olis pitäny olla mun yksityis aluetta, vaan ei ollu..
Ne valehteli vanhemmille asioista joita en ollut todellakaan tehnyt.
ja lastenhoitokokemuksellani voin kyllä sanoa etten vastaavaa ollut ikinä nähnyt.Oon 11 vuotiaasta ollut ison sukuni lastenhoitaja.. aina käytettävissä kun tarvii..

Aloin 2kk jälkeen ymmärtään miksi perheen edellinen aupair oli lähteny keskellä yötä meneen. Tollainen ei todellakaan ole fiksua. mutta ymmärsin häntä.
Mulla oli aikas vähän työtunteja, kun lapset oli päivät esikoulussa ja koulussa. hoidin heitä keskimäärin 5h/päivä. Se oli maksimaalinen aika olla heidän kanssa. Oli tosi kiva leikkiä niiden kanssa sillon kun tultiin toimeen. Mutta jossain vaiheessa aina alkoi ihmeellisten raivokohtausten tuleminen ilman syytä ym..
Perhe oletti että vietän vapaa-aikani heidän seurassaan. No en todellakaan.. Lähdin aina ulos kun jompi kumpi vanhemmista tuli kotiin. Tietty kerroin miten on menny ym. Mut tää sopi mulle.

Vanhemmat uskoi kaiken mitä heidän pikku enkelit sanoivat. Vanhemmat tosiaan näki lapsiaan vajaa 2h päivässä koska lapset menivät aina klo20 nukkumaan.
Kerran viikossa oli lelu päivä, isi vei lapset lelukauppaan ja lapset sai itse valita minkä lelun haluaa. Ja tietty vaatteita kans.

Sillein oli hienoa, että mulla oli paljonkivoja kaverita joiden kanssa sitten vietin aikaa ja bailasin.
Mulla oli oma mersu käytössä ja vanhemmat maksoivat bensat..

Eli mukavaa, kun en ollu kotona.

Vanhemmilla alko meneen jostain syystä huonosti. Sitä äitiä kai rasitti se että se äijä oli aina töissä.
No kehen muuhun sitä purkaa kun viattomaan aupairiin..
Mun mersuun tuli joku ihmeellinen vika ja mulle huudettiin kaks päivää siitä ja haukuttiin että en osaa käsitellä autoa ym, enkä arvosta sitä mun mersua.
No onneks kun haettiin se korjaamolta, se vika oli jonkun osan viallisuus joka on todennäkösesti ollu siinä tehtaalta lähtien ja että se ei ole missään nimessä ajajan syy.!!!!
no joo.. anteeks pyyntöä ei kuulunu.

6kk viihdyin. ja otin loparit. sanoin että teillä on nyt 1kk aikaa etsiä uus aupair, mä lähden kotiin.

Sit lähdin. mukavaa oli. seuraavaks meen usaan opiskeleen...
oli siä sentään niin kivaa.

Omgelmia oli ainakin perheen isän kanssa koska se alko lähentelee yms.Sanoin sit lopulta siitä perheen äitille ni ei ollu sen jälkee oikee hyvät välit kenellekkää vaik se äiti kyl suhtautu hyvin mut mulla ittelläni oli ainaki hirrrveen vaivautunu olo siellä ne loput 3kk..

Vanhempien kanssa mulla ei ollu ongelmia mutta perheen kahden pojan kanssa kyllä. He testailivat aluksi että osaanko komentaa ja annako tehdä mitä he haluavat.. Sellaset pari kk he uhmailivat sääntöjä ja kieltoja mutta kun sitten kunnolla tutustuttiin niin vietin mahtavan vuoden myös näiden poikien kanssa:)