Moniko turvapaikanhakija on sotarikollinen

Turvapaikanhakijoiden joukossa on monta entistä sotilasta jotka ovat tehneet uskomattomia raakuuksia omassa kotimaassaan. Vastapuolella olevat henkilöt ovat saaneet kuulla asiasta ja maa alkaa polttaa jalkojen alla. Pakoon on päästävä ettei kukaan tekisi verikostoa.

Näitä uutisessa esiintyviä on Suomessa useita.

"Ulkomaalainen 29-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä sotarikoksesta Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Epäilty rikos tapahtui Irakissa kesällä 2014. Mies otettiin kiinni perjantaina 13.11.

Sotarikos on nimike, joka voi käsittää moniasteisia tekoja. Esimerkiksi kidutus sodassa luokitellaan sotarikokseksi. Sotarikos on myös valkoisen lipun, vihollisen lipun tai esimerkiksi sotilaspuvun väärinkäyttö.

Sotarikoksesta voidaan tuomita vankeutta vuodesta elinkautiseen. Jutun tutkinta on siirretty Keskusrikospoliisille. Tutkintaa tehdään tiiviissä yhteistyössä Suojelupoliisin sekä ulkomaisten viranomaisten kanssa".

Monella ei ole passia samasta syystä. Eihän pakoon lähtenyt halua kenenkään tietävän missä hän oleskelee. Tulee vielä kostoryhmät tervehtimään Suomeen saakka.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo kysymys kuuluisi viranomaisille.Heidän vallassaan tämä maahanmuutto kuitenkin melko pitkälle on.Ja minusta on melko leväperäistä touhua,että ympäri Euroopan on löytynyt useita tapauksia suomi mukaanlukien jossa henkilö on kotomaassaan radikalisoitunut aikapommi ja sitten rantautunut Eurooppaan,On ISIKSEN jäseniä arveltu olevan aikamoinen määrä,Onpa jopa taleban ryhmän jäsenellekin annettu turvapaikka muistaakseni juuri Suomessa.

Kyllä viranomaisten tehtävä olisi turkia todella tarkkaan jokainen tulia ja passittaa takaisin sekä vangita tälläiset henkilöt jotka ovat syyllistyneet kammottaviin tekoihin kotimaissaan tai Euroopassa.

Esim.Tämä pariisin isku ei suinkaan aivan hatusta tullut.Olihan ISIS uhannut tälläisiä iskuja jo toteuttaakin Euroopassa ja kertoi kuinka ovat soluttautuneet tavallisten pakolaisten joukkoon.Myöskin ruotsin turvallisuusvirastolla oli asiasta tietoa että näitä kyseisen ryhmän jäseniä on jo täällä euroopassa.

Ainakin meillä Suomessa vastaanotetaan takaisin tälläiset henkilöt jotka ovat kuuluneet isikseen jotka siis ovat lähteneet isiksen riveihin ja halutessaan palanneet suomeen.Tässä laitan linkin kirjoituksen lopuksi josta jokainen voi itse lukea kuinka yksi maamme poliisi miehistä antaa ymmärtää että tälläisiä "palaajia" ei voi laikaista matonkaan alle aivan kuin heitä ei olisikaan toisin sanoen poliisi mies tarkoittaa,että Isiksen terroristit ovat tervetulleita takaisin Suomeen jos haluavat.Huolestuttavaa asiassa on myös se että on myös erittäin paljon kantasuomalaisiakin jotka ovat radikalisoituneet ja päättäneet lähteä ISIKSEN riveihin.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_myos_useita_kantasuomalaisia_isisin_riveissa/7753063

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ChinaDragon kirjoitti:

Turvapaikanhakijoiden joukossa on monta entistä sotilasta jotka ovat tehneet uskomattomia raakuuksia omassa kotimaassaan. Vastapuolella olevat henkilöt ovat saaneet kuulla asiasta ja maa alkaa polttaa jalkojen alla. Pakoon on päästävä ettei kukaan tekisi verikostoa.

Näitä uutisessa esiintyviä on Suomessa useita.

"Ulkomaalainen 29-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä sotarikoksesta Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Epäilty rikos tapahtui Irakissa kesällä 2014. Mies otettiin kiinni perjantaina 13.11.

Sotarikos on nimike, joka voi käsittää moniasteisia tekoja. Esimerkiksi kidutus sodassa luokitellaan sotarikokseksi. Sotarikos on myös valkoisen lipun, vihollisen lipun tai esimerkiksi sotilaspuvun väärinkäyttö.

Sotarikoksesta voidaan tuomita vankeutta vuodesta elinkautiseen. Jutun tutkinta on siirretty Keskusrikospoliisille. Tutkintaa tehdään tiiviissä yhteistyössä Suojelupoliisin sekä ulkomaisten viranomaisten kanssa".

Monella ei ole passia samasta syystä. Eihän pakoon lähtenyt halua kenenkään tietävän missä hän oleskelee. Tulee vielä kostoryhmät tervehtimään Suomeen saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu