"Pakolaisneuvonta auttaa turvapaikanhakijaa kertomaan asiansa uskottavasti
Pakolaisneuvonnan lakimiehet kohtaavat työssään eri taustoista tulevia turvapaikanhakijoita ja auttavat heitä turvapaikan hakemisessa."
"– Lakimiehen tehtävä on saada heidät ymmärtämään, että asioista pitää kertoa yksityiskohtaisesti ja oma-aloitteisesti, ettei tule esimerkiksi uskottavuuden kanssa ongelmia, Järviaho sanoo.
Avustamista Maahanmuuttovirastossa
Pakolaisneuvonnan lakimiehen työpäiviin kuuluu myös turvapaikanhakijan avustaminen Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa.
– Pääsääntöisesti avustaminen on sitä, että lakimies voi esittää hakijalle tarkentavia kysymyksiä hänen kertomistaan turvapaikkaperusteita. Voimme kysymysten avulla auttaa häntä selvittämään asiaansa, Järviaho selventää.
Kirjallisia töitä
Järviaho hoitaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden valituksia, jotka ovat pääsääntöisesti kirjallisia.
Olen huomannut, etten suhtaudu liikaa tunteella asioihin eli pystyn toimimaan ammattini edellytysten mukaisesti.
– Jaana Järviaho
Pakolaisneuvonnan työntekijät toimivat myös linkkeinä turvapaikanhakijoiden ja viranomaisten kesken. Asiakkaiden asioita selvittäessä Järviaho on yhteydessä vastaanottokeskukseen, Maahanmuuttovirastoon, poliisin ja vastaanottokeskuksen terveydenhoitajaan.
Kaikkia turvapaikanhakijoita Pakolaisneuvonnan työntekijät eivät tapaa.
– On turvapaikanhakijasta itsestään kiinni, haluaako hän lakimiehen vai ei, Järviaho selventää."
Parhaillaan Pakolaisneuvonta ry. palkkaa lisää juristeja avustamaan kehitysmaalaisten maahan raijauksessa. Rahaa on (RAY ja veronmaksajat).

Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä maanpettureita, pientä palkkiota vastaan järjestelevät maahan miehittäjiä.
Tämä on vaarallinen avauspostaus. Eräät meistä voivat provosoitua toimimaan.
Mistä instansseista nuo saavat rahoituksensa?
Kelakin kaikissa hakemuksissa vaatii pilkut ja pisteet ja jokainen sanakin pitää olla oikein kirjoitettu ja muuten tulee bumerangina takaisin ilman perustelua mutta kun näille "kieltäosaamattomille" somaleillekkin jotka ovat asuneet sen 25v. Suomessa on sellainen sosiaalitanttaarmeija täyttämässä näitä hakemuksia ja osaavat kyllä vihjaista mihin tukiin vielä on oikeutettu että saa maksimaalisesti mutta se punaisentorpan pihtiputaan mummolle suomea osaavana ei kyllä ole varattu tälläistä järjestelyä vaan joutuu itse pähkäilemään.
Pakolaisneuvonnan rahahanat on selvitettävä. Ei kai verovaroilla rahoiteta laittomasti maahantunkeutuneiden valeturvapaikanhakijaoiden avustamista.
Heidät on pantava syytteeseen maanpetoksellisesta toiminnasta kun auttavat elintasopakolaisia elämään suomalaisten veronmaksajien varoilla.
Selvitä itsellesi ensin, mitä maanpetos tarkoittaa.
Syvyyden pohjattomasta demla-kuilusta lähtöisin olevia paholaisen asianajajia, hyi saat***na.