Lapin Somalille tehty toimenpide meni hukkaan

Tämä operaatio suoritettiin lapin Somalille, kylläkin poronkusella.

"Lobotomia oli oman aikansa tuote

Lobotomia oli ensimmäinen laajaa kiinnostusta herättänyt psykokirurginen menetelmä. Sen keksi portugalilainen neurologi António Egas Moniz vuonna 1935. Lobotomia oli 1940- ja 1950-lukujen lupaavin psykiatrinen hoitomuoto, joka otettiin myös Suomessa innostuneesti vastaan. 1960-luvulla leikkauksista alettiin luopua psyykenlääkkeiden kehityksen myötä. Neuroradiologiset ja neuropatologiset dokumentit leikatuista potilaista ovat harvinaisia.

1900-luvun alkupuoliskolla mahdollisuudet auttaa psykiatrisia potilaita olivat vähäiset. Pääasiallinen hoitokeino oli heidän eristämisensä laitokseen. Apua tilanteeseen toivat biologisten hoitojen kehittäminen, 1930-luvulla sähköhoito ja pian sen jälkeen lobotomia. Lobotomian keksinyt Egas Moniz sai Nobelin palkinnon vuonna 1949 (Vataja 1995). Leikkaukset suoritti hänen neurokirurgikollegansa Pedro Almeida Lima, ensimmäisen niistä jo vuonna 1935. Lobotomiassa katkaistaan otsalohkojen yhteydet taemmas aivoihin. Lobotomia saapui Suomeen ruotsalaisten välityksellä. Vuoden 1945 lopulla psykiatri Gösta Rylander ja neurokirurgi Olof Sjöqvist vierailivat Lapinlahden sairaalassa, jossa he pitivät esitelmän lobotomian käytöstä. Suomessa innostuttiin aiheesta ja ensimmäinen leikkaus tehtiin jo samana keväänä Töölön sairaalassa. Leikkauksen teki suomalaisen neurokirurgian pioneeri Aarno Snellman, ja se onnistui hyvin (Salminen 2010).

1950-luvulla suurin osa suomalaisista mielisairaaloista suosi kirurgista hoitomuotoa. Osa potilaista lähetettiin Töölön sairaalaan, osan leikkasivat samat Töölön sairaalan neurokirurgit muissa sairaaloissa, esimerkiksi Kellokosken sairaalassa ja Seinäjoella Törnävän sairaalassa. Suomessa leikattiin lähes 1 600 potilasta. 1960-luvulla lobotomioiden määrä alkoi vähetä (Salminen 2010). Tultaessa 1970-luvulle neuroleptilääkkeiden käyttö syrjäytti vähitellen lobotomian skitsofrenian ja muiden vaikeiden psykiatristen tautitilojen hoitomuotona. Lobotomialla hoidettiin pääasiassa skitsofreniaan sairastuneita. Leikkauksella pyrittiin helpottaman potilaan oireita kuten ahdistusta, pakko-oireita ja rauhattomuutta. Tiedettiin, ettei hoito ole parantava. Myös esimerkkipotilas sairasti skitsofreniaa.

1940-luvun puolivälissä 26-vuotias mies oli sairastunut skitsofreniaan. Häntä hoidettiin Oulun piirimielisairaalassa, josta hänet siirrettiin Törnävän sairaalaan vaikeahoitoisuuden takia. Siellä hänelle tehtiin aggressiivisuuden takia lobotomia 33-vuotiaana. Lobotomia tasoitti aggressiivisuutta ja potilas oli melko rauhallinen. Alkuvuosikymmeninä lobotomian jälkeen potilas oli kova työmies, joka teki pitkää päivää turvetyömaalla. Myöhemmin hänen toimeliaisuutensa väheni.

1990-luvulla aggressiivisuus palasi, ja muutaman kerran potilaaseen jouduttiin käyttämään tahdosta riippumattomia hoitotoimenpiteitä. 71-vuotiaana potilaalla oli ruokapöydässä äkillisesti alkanut status epilepticus. Tällöin tehtiin aivojen tietokonetomografia, jossa nähtiin otsalohkojen alueella molemminpuoliset leikkauksenjälkeiset ontelot, joista oli yhteys aivojen sivukammioiden otsalohkosarveen. Ympärillä oli glioosiin liittyvää harventumaa. Epilepsian katsottiin johtuvan lobotomiasta. Muutaman vuoden kuluttua potilas sai grand mal -tyyppisen epileptisen kohtauksen, muuttui harmaankalpeaksi ja vaisuksi. Hän löytyi viikkoa myöhemmin kuolleena vuoteestaan. Ruumiinavauksessa sydänlihas oli hypertrofinen ja sepelvaltimoissa oli kohtalaisen vaikea ateroskleroosi. Kuolema katsottiin sydänperäiseksi, mahdollisesti äkilliseksi infarktiksi, jonka muutokset eivät vielä histologisessa tutkimuksessa näy.
Kuva 1. Tietokonetomografia potilaan aivoista. Molemmilla puolilla otsalohkoissa näkyvät leikkauksenjälkeiset ontelot, joista on yhteys aivojen sivukammioiden otsalohkosarviin.

Neuropatologisessa tutkimuksessa aivojen paino oli normaali, 1 420 g. Aivot olivat vähän turvonneet. Otsalohkojen alueella nähtiin laajentuneet aivojen sivukammiot. Niihin ulottuivat leikkausontelot ja vanhat infarktialueet, joissa oli pieniä onteloita ja arpikudosta. Aivojen valkoinen aine oli näillä alueilla tuhoutunut.
Kuva 2. Aivojen etuosan koronaalileikkeessä näkyvät molemminpuoliset laajat ontelot sekä vasemmassa aivopuoliskossa laaja ja oikeassa kiilamainen infarkti.

Lobotomiahoidon alun innostuneen vastaanoton jälkeen heräsi kysymys, hyötyvätkö potilaat lobotomiasta ja ovatko haittavaikutukset ja komplikaatiot pahempia kuin hoito. Komplikaatioista yleisimpiä olivat aivoverenvuoto, aivokalvotulehdus ja epilepsia, kuten kuvatulla potilaallakin. Osalle potilaista kehittyi myös niin sanottu prefrontaalinen oireyhtymä. Komplikaatioita ja haittavaikutuksia oli vain muutamalla prosentilla potilaista, yleensä sitä enemmän mitä radikaalimpi tai tuhoavampi leikkaus oli. Leikkauskuolleisuus oli pieni, 1 - 3 %. Leikkauksen hyötyä oli vaikea arvioida, yleensä potilas rauhoittui ja muuttui apaattiseksi."
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kyllä meni hukkaan, totisesti, onneksi käytettiin vaan poronkusta.

Äänestä
  • Näin siinä kävi, mutta onneksi ei aineet olleet kalliita.

    Äänestä

╭∩╮(Ο_Ο)╭∩╮

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kallioporari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu