Niinistö Kanerva Stubb ovat NATOn ja USAn juoksupoikia. He eivät panosta EUn puolustukseen kun USA ei tykkäisi.
He ovat jo sitoneet kaikki rahat NATOon. Jonkun syyn he keksivät että heidän ei tarvitse satsata EUn puolustukseen.
He ovat jo sitoneet kaikki rahat NATOon. Jonkun syyn he keksivät että heidän ei tarvitse satsata EUn puolustukseen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Suomi panostaa omaan puolustukseensa.
Mitään EU-puolustusta ei ole olemassa, vaan EU-maat tukeutuvat Natoon.
Suomi ei kuulu Natoon eikä siihen siksi panosta!
Mitään organisaatiota nimeltä EU Puolustus ei ole olemassa ja SIKSI taas siihen ei panosteta!
Aloittaja,
osuit napakymppiin. Kanerva on jo aloittanut EI EI EI EI me voida pälä pälä puhuen.
Presidentti NATO-Niinistö oli varmasti käskenyt NATO-Kanervan lyömään Suomen ei-kannan EU:n puolustukseen kiinni että puolustusministeri J. Niinistö ei ehdi lausua kantaansa.
Presidentti on nimenomaan EU-puolustuksen kannalla.
Suomen päätökset tehdään utvassa.
Tiltut ovat iänikuisia valehtelijoita.
Eikä ole Se on olevinaan mutta ei tee mitään Eu puolustuksen vuoksi vaan laittaa kaikki meidän puolustusrahat Natoon ja Usalle
Tiltulta tuota valetta riittää.
Ei ole mitään EU-puolustusta.
On vain yhteinen turvalauseke, jonka perusteella voidaan antaa apua.
Miellä ei laki mahdollista aseellista apua.
Suomi sijoitta rahaa vain omaan puolustukseen.
Ei tiltujen valeet siihen vaikuta.
Millä panostaa, pres Niinistö on sitonut Natoon yli 20 miljardia Suomen rahoja, budjettiin, asehankintoihin, kriisinhallintaan, sotaan.
Niinistöllä ei ole valtuuksia sitoa penniäkään Suomen puolustusrahoista.
Sen päättää hallitus ja eduskunta.
Ei niin mutta se sitoo vaan Sen takia politikot on kusessa
EI Suomi "sido" penniäkään Natoon! Emme ole edes jäsenmaa! Tiltun valeet menevät aina vaan sekavammiksi!
Presidentti Niinistö, Kanerva, Stubb, Hesari, Yle, Mtv ovat koko ajan pitäneet yhtenä Suomen natottamisoperaation käsitteenä, että eivät kutsu EU:n puolustusta EU:n puolustukseksi, että Suomen kansa luulee että on vain yksi puolustus eli Nato.
Nyt Niinistö, Kanerva, Stubb, Hesari, Yle, Mtv joutuvat kiertelemään ja kaartelemaan kun Ranskan presidentti kutsuu EU:n puolustuksen koolle EU:n turvalausekeklausuulin perusteella.
kaverit aikovat äänestää lakimuutosta, joka sallii sotilaiden lähettämisen ulkomaille, vastaan eduskunnassa.
Eikö terroristi-Tiltu edes tiedä, että Suomen nykyinen laki KIELTÄÄ lähettämästä suomalaisia sotajoukkoja SOTIMAAN ulkomaille?
Ainakin minun aikanani Tiltu ON VÄITTÄNYT Niinistön (nimenomaan HÄNEN) lähettäneen suomalaisia joukkoja dsotimaan Mustalla merellä, puolustamaan Puolan rannikkoa ja puolustamaan Viroa??
Lisäksi aselajimme on toinen toisensa perään SALAA liitetty Natoon ja TAAS SAMAISEN IHMEMIEHEN (=Niinistö) 6toimesta ilman maan hallitusta?
Se ei Tiltua haittaa, ettei moisesta tiedä kukaan muu! Ei tiedä lehdistö, armeija, joukko-osastot, Nato tai EDES Niinistö ITSE!
Niinistö on rikkonut lakia kun on lähettänyt sotilaita ja reserviläisiä Irakiin ISIS-sotaan ja Ukrainaan sotaan.
Everstiluutnantti, olet nyt taas kiihtynyt ja mielestäsi ovela:
Suomen sotilaat eivät ole olleet sodassa Mustallamerellä, Romaniassa, Puolassa, Virossa, Latviassa vaan harjoittelemassa siellä USAn ja NATOn joukoissa sotaa Venäjää vastaan.
Niinistö on rikkonut lakia siltä osin, että on lähettänyt varusmiehiä Viroon ja Latviaan USAn ja NATOn joukkoihin.
Niinistö on liittänyt ilmavoimamme ja rannikkolaivamme NATOon ja salaa kun sinäkään et näytä sitä tajuavan.
Niinistö liitti myös koko Suomen salaa Natoon Naton isäntämaaksi.
Ei ole, koska reserviläisiä ei ole lähetettu sotimaan (kuten Tiltu haluaisi nähdä) bvaan kouluttamaan!
Ja Tiltu-Rukka! Suomen sotilaat eivät ole olleet harjoittelemassa Mustallamerellä, Romaniassa, Puolassa, Virossa, Latviassa!
Suomi EI OLE lähettänyt varusmiehiä Viroon ja Latviaan USAn ja NATOn joukkoihin!
"Niinistö on liittänyt ilmavoimamme ja rannikkolaivamme NATOon ja salaa kun sinäkään et näytä sitä tajuavan."
JA TÄMKIN ON SILKKA VALE! Tuollaisesta ei kukaan muu tiedä (paitsi Tiltu itse)!
Ei tiedä lehdistö, armeija, joukko-osastot, Nato tai EDES Niinistö ITSE!
Isäntämaa-sopimuksen teki ensivaiheerssa jo presidentti Halonen ja sitä on käsitelty myös Eduskunnassa!
Isäntämaa-pöytäkirja on hallituksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan hyväksymä. Se perustuu 1994 tehtyyn rauhankumppanuussopimukseen, jonka hyväksyi tuolloin Tarja Halonen!
Sen laillisemmaksi ei sopimus tule.
- 50 reserviläistä on ISIS-sodassa kouluttajina, se on jo vastoin asepalvelu-reserviläislakeja, heitä suojaa 20 kapiaista.
- Suomi on lähettänyt 50 varusmiestä Viroon, Latviaan NATOn komentoon
- Niinistö liitti ilmavoimamme Natoon Islannin operaatiossa ja Jehu-syösyveneemme toimivat vain Naton tutka-navigointi-viestintäjärjestelmissä
- Nato-isäntämaasopimuksen neuvotteli Niinistö, allekirjoitti Niinistön alainen komentaja Lindberg ilman eduskunnan mandaattia ja salaa kansalta
- lopuksi taas ev.lutin lapsellinen trollausyritys:
eihän Nato-sopimus mitenkään laiton kuten ei ole laiton esim. se kynäkään jolla Lindberg allekirjoitti sopimuksen, mutta se on laitonta, mihin sopimus Suomen sitoo ja velvoittaa ja se että Niinistö neuvotteli ja sopi sen omissa nimissään ilman mandaattia.
- 50 reserviläistä on Irakissa KOULUTTAJINA EIKÄ SOTIMASSA! EI siellä ole eikä tarvita mitään suoja-osastoa!
- Suomi EI OLE LÄHETTÄNYT 50 varusmiestä Viroon, Latviaan NATOn komentoon
- SUOMI EI "LIITTÄNYT" ilmavoimamme Natoon Islannin operaatiossa VAAN OSALLISTUI VAIN MÄÄRÄAIKASEEN HARJOITUKSEEN
- Nato-isäntämaasopimuksen Isäntämaa-pöytäkirja on hallituksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan hyväksymä. Se perustuu 1994 tehtyyn rauhankumppanuussopimukseen, jonka hyväksyi tuolloin Tarja Halonen!
Sen laillisemmaksi ei sopimus tule.
Ja LOPUKJSI TILTUN VALEHTELUJEN OIKAISU: Niinistö ei asiaa neuvotellut ja Suomessa tällaisia asioita hoitaa maan hallitus eikä presidentti, jonka Tiltyu haluaa nähdä moottorina kaikessa!
Niinistö ja Kanerva selvittävät Usalta ja Natolta tasantarkkaan, mitä ja minkälaista apua Suomi voi Ranskalle antaa.
Ei ole terpeen selvittää USA:n ja Naton kanssa yhtään mitään! Suomi kun ei Natoon EDES kuulu!
Sen sijaan selvitetään lainsäädäntöä, jonka mukaan Suomi EI VOI EDES ASEELLISTA APUA ANTAA muuhun kuin rauhanturvaamiseen!
Eikä selvitä. Niinistö kertoi jo, että ilman lainmuutosta ei sotilaallista apua voida antaa, mutta eopäili, ettei Ranska juuri sellaista kaipaakaan!
Niinistö, Kanerva ja muut natottajat jäivät housut kintuissa kiinni.eivät olleet tehneet mitään Suomessa EU:n puolustuksen kehittämiseksi kun ajavat vain Natoa.
Nyt EU pakottaa Niinistön, Kanervan, Stubbin, Haglundin ja muut natottajat muuttamaan Suomen lakia niin, että Suomi voi edes toimia EUn puolustuksessa.
EU sinänsä ei pakota Suomea yhtään mihinkään, mutta Suomen politikot pokkaavat EUhun kuten maassa on ollut aina tapana, Ruotsi, Venäjä, Neuvostoliitto, EU. Se on helpompaa kuin ajatella itsenäisesti maan etua, joka ei todellakaan aina ole sama kuin EU:n etu. Kanerva ja tämä muu NATO ryhmä kyllä hyödyntää tilaisuuden, sillä Länsi-Euroopan ja NATOOn Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen liittyneiden maiden puolustushan on NATO - vetoinen. On mielenkiintoista nähdä, jos ja kun lakimuutos tulee, mitä se vaikuttaa maanpuolustustahtoon, jos horisontissa alkaa kummitella sota jonkin liittouman puolesta oman kotimaan sijaan, käytännössä poliittisista syistä, panttipataljoonana.
Niinistö Kanerva haluavat EUn puolustuksesta Naton eurooppalaisen joukko-osaston USAn apurijoukoksi
Suomen natottajat on EU:n puolustuksen riski.
Ei ole, koska EU Puolustusta ei ole!
Kanerva on niin tyhmä, että se ei ymmärrä, että jos Suomi on asein ja sotilain mukana EU:n puolustuksen sodassa terroristeja vastaan niin Suomesta tulee terroristin iskujen potentiaalinen kohde.
Eikä sitä että ne terroristit voivat iskeä syyttömiin Suomen kansalaisiin.
Eli TerroristiTiltu suosittelee, että Suomi jättää Tiltulle rakkaan ISIS-järjestön rauhaan eikä auta EU Puolustuksen perustamisessa?
USAssa oli jo yksi niin idiootti nimeltään Bush Jr joka luuli että voi hyökätä Lähi Itään ja tappaa arabeja ilman että Lähi Itä ja arabit iskevät takaisin
Nyt meillä on Suomessa samanlaisia idiootteja Kanerva ja Niinistö ja Stubb peesaa varmaan
Nyt meillä on Suomessa samanlaisia idiootteja Kanerva ja Niinistö ja Stubb, JOTKA EIVÄT OLE HYÖKÄNNEET LÄHI-ITÄÄN:-D
Taas terroristi-tiltun skeidan levitystä!
Kanerva oli telkkarissa ja se halusi vaan hyökätä ja tapattaa suomalaisia mutta ei pystynyt kertomaan miksi.
Kanerva ei tajunnut ollenkaan kun toimittaja kysyi tuleeko Suomesta terroristien iskujen kohde kun suomalaiset taistelevat asein terroristeja vastaan.
Ruotsin demarit myöntävät rehellisesti, että jos Ruotsi lähteen EUn puolustuksen ISIS-sotaan, Ruotsista tulee ISISin tai laajemmin jihhadistien iskujen kohde.
Entä sitten? Siitä huuolimatta on jokaisen länsimaan osallistuttava kiiluvasilmäisten murhaajien taltuttamiseen!
TerroristiTiltun ISIS-sympatiat tulee tässä hyvin esille!
Ilka Kanerva ei ollut varmaan millään tavalla valmistautunut nuoren asiantuntian tuomiin näkökohtiin ohjelmassa. Joutui käyttämään vanhoja selityksiä. "Jos me emme oli myyneet aseita Saudiarapiaan, niin joku muu olisi ne myynyt" Ei pystynyt tai halunnut ottaa kantaa mihinkään mikä liittyi sotilasliittojen asemaan Lähi-idän tilanteessa.
""Jos me emme oli myyneet aseita Saudiarapiaan, niin joku muu olisi ne myynyt"
NIIN OLISIKIN! Nyt Suomi hyötyi kaupasta, mutta eihän iltut SUOMEN etua aja!
Saudiarabia on ISISIN suurin rahoittaja ja tukia.
Saudiarabia ei todellakaan rahoita ISIS-järjestöä! Tiltun mielikuvitus pyörii villinä!
Matti puolustaa sauditerroristeja.
Saudit eivät ole terroristeja, mutta maa on varsin kaukana demokratiasta ja siksi kovin kyseenalainen!
Toisaalta niin ovat myös maat kuten Venäjä ja Kiina eli eivät ne ole juuri parempia kuin SaudiArabia.
Bush oli niin tyhmä että se luuli että tappamalla kaikki irakilaiset sota Irakissa loppisi.
Kanerva, Sauli Niinistö, Stubb ovat varmasti niin tyhmiä, että luulevat että tappamalla Isis taistelijat Syyriassa terrorismi on voitettu eikä ne iske Suomeen.
Ei terrorismi lopu pelkästään ISIS-joukkojen kukistamiseen Syyriassa, mutta se on hyvä alku prosessissa!
Ja sitä kukistamista yrittää tehdä Venäjä, Ranska ja USA!
MUTTA kuten A-studiossa todettiin niin mitään maata tai joukkoa ei ole koskaan kukistettu PELKILLÄ ilmaiskuilla!
Maasodassa ainoa tehokas vastapuoli SIIS-järjestölle ovat kurdit! Assadin joukoista ei ole mihinkään!
Sotakoalitio Ranska, Venäjä, EU on ottanut vastuun Euroopan terrorismin vastaisesta sodasta Venäjän ilma- ja merivoimat ovat jo tehneet hyvää työtä.
Ranska yrittää vetää USAta perässä. Obama ei ole innokas ISISin vastaiseen sotaan
On aika huvittavaa seurata Terroristi-Tiltun taipumusta suggeroida itsensä uskomaan johonkin, mitä ei ole olemassa!
Nyt hän on ääni väristen puhunut useamman päivän organisaatiosta nimeltä "EU Puolustus"! Todellisuudessa sellaista ei ole olemassa eikä sitä tunne mediat, uutiset tai mikään muukaan! Vain Tiltulle se on olemassa!
Toinen hatusta tehty keksintö on ollut Venäjän ja Ranskan liitto? Sellaistakaan ei ole olemassa eikä sitäkään tunne mediat, uutiset tai mikään muukaan! Vain Tiltulle sekin on olemassa! Jopa siinä määrin,että EU ja Venäjä yhdistelivät JO esikuntiaan! Missähän se mahtoikaan tapahtua. Ja oppiko Venäjän esikunta jotain luku- ja kirjoitustaidottomilta ranskalaisilta pedofiiliupseereilta, jotka vain masturboivat!?
No, tuskin saamme asiaan lisävalaistusta AINAKAAN TerroristiTiltulta itseltään!