Olen 22v nainen ja olen ujo, hiljainen ja sulkeutunut ja sen myötä koen olevani todella yksinäinen enkä tunne kuuluvani muiden joukkoon.
Minulla ei ole sosiaalisia taitoja juuri ollenkaan enkä osaa kommunikoida toisten kanssa ja se saa minut tuntemaan itseni niin paljon erilaiseksi ja huonommaksi kuin kaikki muut. Kaikki muut vaikuttavat paljon elämän iloisemmilta ja avoimilta kuin minä ja häpeän itseäni aina välillä. Tunnen olevani myös vähän masentunut kaiken lisäksi. En usko että kukaan haluaisi tutustua minuun paremmin koska olen niin ailahtelevakin.
Nykyään myös ahdistun usein kun olen monen ihmisen seurassa samaan aikaan. Silloin jotenkin jäädyn ja ajattelen tahtomattani vain että mitä muut minusta ajattelevat kun en puhu mitään. Minulla on nykyään hankaluuksia jopa syödä ihmisten seurassa.
Välillä tuntuu että mielenterveyteni on heikentynyt tämän kaiken takia mutta en tiedä onko se vain omia kuvitelmiani koska välillä minulla on pelko siitä että olen oikeasti tulossa hulluksi ja että tarvitsisin joitakin mielialalääkkeitä, rauhoittavia tms. Mutta lääkkeiden syöminen vasta pelottaakin.
Onko kukaan muu ujo joutunut samaan tilanteeseen?
En tiedä mitä tehdä. Olen ollut aina ujo ja hiljainen enkä tiedä miten tulla puheliaammaksi ja avoimemmaksi että minuun olisi helpompi tutustua ja minun olisi helpompi tutustua muihin paremmin. :(
Olen niin outo!
19
1044
Vastaukset
- Olenniinouto
Selventääkseni vielä että ujouteni ei ole suurin ongelmani ainakaan enään vaan ongelmaksi on iän myötä syntynyt juurikin huonot sosiaaliset taidot kun on vähitellen alkanut ymmärtämään asioita paremmin kuin nuorena.
- hyi_sua
Taidat olla pimpin perässä!
- Toinenniinouto
Hei Olenniinouto!
Ihankuin istuttaisiin samassa veneessä. Ujostuttaa ihan vastata näin virtuaalisestikin tekstiisi, vaikka tuntuisi olevan paljon yhteistä keskusteltavaa. Sen lisäksi, että olen huono kommunikoimaan livenä, olen myös tajuttoman tuskastunut yrittäessäni lähestyä näin verkossakin. Mutta jos nyt oikein nyt tiristäisin ulos edes jotakin.
Olen myös hieman yli parikymppinen nainen ja kärsin sosiaalisesta "avuttomuudesta". Olen ollut koko elämäni ajan melko ujo ja vetäytyväinen, joskus teini-iässä yli kymmenen vuotta sitten, viimeinen todellinen ystävyyssuhde kuoli kuin seinään. Sen jälkeen on ollut vaikea luoda pintapuolista syvempää ihmissuhdetta. Kaikki ihmiset ovat minulle vain tuttavia, poissulkien perheenjäsenet ja avomiehen, jonka jostain kumman syystä epävarmuudestani huolimatta olen onnistunut haalimaan viereeni.
Muutaman viimevuoden aikana olen onnistunut luomaan joitakin läheisempiäkin kaveruussuhteita, mutta nekin ovat kaatuneet epäluottamukseen ja pettymyksiin. Nyt kaikkien pettymysten jälkeen sisäänpäinkääntyneisyys ja sosiaalinen estyneisyys on vain pahentunut. Kyllä tahtoisin tutustua ihmisiin ja haluaisin ystäviä, mutta ahdistun lähes aina seurassa ja haaveilen melkein huomaamattani, että pääsisin pois tilanteesta. Ellen sitten ole niin humalassa etten huomaa olevani ahdistunut, silloin kummasti helpottaa olla ihmisten seurassa. Mutta se nyt on kuitenkin ehkä hieman vääränlainen lääkitys tähän ongelmaan.
Vaihdoin reilu pari vuotta sitten paikkakuntaa ja kuvittelin hetken aikaa, että kaikki oli paremmin. Pääsin aloittamaan puhtaalta pöydältä ja ihan kuin olisin sosiaalisesti puhjennut kukkaan. Yhtäkkiä ihmisten kanssa oli helpompi jutella kuin aikaisemmin, osasin ottaa rennosti ja jopa aloittaa keskusteluja ja ottaa kontaktia ihmisiin ihan vapaaehtoisesti. Jotain kuitenkin kävi vajaan vuoden jälkeen ja rupesin taas vajoamaan kasaan ja tällä hetkellä sosiaalisissa tilanteissa toimiminen on hankalampaa kuin koskaan aiemmin. Viimeinen puoli vuotta koulusta valmistumisen jälkeen olen ollut työttömänä ja se on varmasti vaikeuttanut tilannetta entisestään, kun ei ole mitään velvollisuuksia mennä ihmisten ilmoille, että joutuisi edes vahingossa juttutuokioihin osalliseksi.
Ymmärrän ja pystyn samaistumaan tekstiisi aivan täysillä, niinkuin olisin sen itse kirjoittanut. Hirveästi neuvoja en osaa antaa tilanteen helpottamiseksi, itsekin ajauduin tähän keskustelunavaukseen niitä etsiessäni. Taidanpa siis jäädä seuraksi odottelemaan josko joku muu niitä osaisi meille antaa :).- Olenniinouto
Hei Toinenniinouto! :)
Kiva kuulla että en ole ainut.
Oletko ikinä miettinyt meneväsi terapeutille?
Mä olen nyt viimeaikoina ajatellut ottaa yhteyttä johonkin terapeuttiin ongelmani takia. Tuntuu että en muuten pääse ongelmasta ikinä eroon ennen kuin saan ammattilaisen apua. :(
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan miehen vierellesi? Millaisessa tilanteessa tutustuit häneen? Minulle se tuntuu olevan mahdottomuus. Minulle käy aina niin kun mies yrittää lähestyä niin sulkeudun omaan suojamuuriini enkä päästä liian lähelle. Vaikka tosiasiassa en haluaisi tällähetkellä mitään muuta niin paljon kuin rakastavan miehen joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Taidan vain jostain syystä olla niin epäluuloinen miesten suhteen ja ehkä se on vain se ongelma. :(
Mutta olen onnellinen puolestasi! Olet taatusti löytänyt hienon miehen rinnallesi. :) - Toinenniinouto
Hei taas Olenniinouto!
Olen pahoillani, että kesti hieman aikaa että sain vastattua. Jostain kumman syystä minua vierastutti ja kummastutti ajatus siitä, että kirjoittelin tänne internettiin sellaista mitä yleensä mulla ei ole tapana tehdä niin en uskaltanut tulla lukemaan kommentteja. No nyt voitin jännitykseni ja kappas huomasin, että tänne on tullut muitakin vastauksia ja ihan hyvässä hengessä vieläpä.
Ja tuotapa, jos heti ensimmäisenä vastaan kysymykseesi tuosta terapeuttiasiasta... Olen joskus muinoin, viimeisimmän kerran vuonna 2012 käynyt juttelemassa terveyskeskuksessa tästä ongelmanpoikasestani ja myöskin nuorten kriisipisteessä, mutta jostain syystä asia ei ottanut oikein tuulta alleen. Sain vain lääkereseptin käteeni ja kehoituksen ottaa yhteyttä Suomen Valkonauhaliittoon, mutta en lähetettä minkäänsorttiselle mielenterveysihmiselle tai asiaankuuluvalle lääkärille, joten asia jäi sikseen. En koennut tarvitsevani minkään kristillisen päihdejärjestön apua koska en silloin maininnut terveyskeskuslääkärille edes olevani millään tapaa päihderiippuvainen, joten asennoiduin niin ettei minua ei otettu vakavasti. Sitten jäi yhteyksien ottaminen sikseen...
Jo ennen vuotta 2012 kävin parikin kertaa aikaisempina vuosina terveyskeskuksessa puheilla, mutta silloinkaan asia ei johtanut mihinkään. Siksi en luota täkäläiseenkään terveydenhoitopiiriin, vaikka olenkin vaihtanut paikkakuntaa. En saanut kotipaikkakunnallani lähetettä, enkä minkäänlaista diagnoosia, sain vain lääkettä, mikä yksinään ei auttanut ongelmaani lainkaan. Tarvitsin puheapua, mutta sainkin ihan jotain muuta. Joten sitten vain luovutin ja lopetin lääkkeiden syömisen, kun niistä tuntui tulevan vain ikävämpi olo ja tunsin olevani liian saamaton ja paska mennäkseni vaatimaan mitään lähetteitä. Jotenkin pelkään että minut otetaan täällä nykyiselläkin paikkakunnalla vastaan yhtä välinpitämättömästi. Olen näinollen päättänyt selvitä yksin. Tai no tavallaan kaksin, onhan mulla se avomies.
Ja siitä avomiehen tiimoilta vaihdetaankin sitten aihetta. Nimittäin juuri siihen avomieheen. Luin viimeyönä eräältä nyyti.fi palstalta erään yksinäisyyteen liittyvän kommentin joka kuului näin "hyvä onni ei ole muuta kuin oikea tai väärä sekoitus tilaisuutta, valmistautumista ja itsevarmuutta", ikävä kyllä en muista kommentin kirjoittajaa, mutta hän kehui tuon lauseen olevan jostain 90-luvun spiderman-sarjakuvasta peräisin. Minä koen, että juuri siinä on se syy, miksi löysin kumppanini.
Oli yksi ilta semmoista satumaista onnea, mikä johti toiseen iltaan ja sitten taas toiseen peräjälkeen.
Kaikki alkoi siitä kun olimme viettämässä erään luokkatoverini syntymäpäiviä pienessä sievässä humalassa, kun vaan ajauduimme siihen tilanteeseen, etten pystynyt enää hillitsemään itseäni vaan päättäväisin mielin otin tuohon herraan katsekontaktin ja kun hän vastasi siihen, ryhdyimme järisyttävän intohimoiseen suuteloon. Sitten sitä jatkui sitä kummastuttavaa onnea muutaman päivän ajan, kunnes sitten päätettiin yhdessä, että on turha himmailla enää. Ja nyt sitten päädytäänkin siihen, että pari vuotta on kulunut ja avomieheni on ainoa kasvokontakti lukuunottamatta sitä kaupantätiä jota näen pari kertaa viikossa.
Anteeksi tämä jäätävän pitkä stoori, jonka jälkeen päästäänkin siihen, että minullakin aiemmin on ollut hankaluuksia lähestyä miehiä niinkuin sinäkin kerroit viestissäsi. Minun onneni tälläkertaa taisi olla se, että luokkatoverini, jonka syntymäpäiviä vietimme, oli tämän nykyisen miesystäväni piiiiiitkäaikainen toveri. Sitä kautta sitten, siellä syntymäpäiväkemuissa otettiin hieman lähikontaktia.
Ja lukuisten epäluuloisten miestuttavuuksien jälkeen on kai vain sanottava, että joskus saattaa käydä yllättävän hyvin. En halua kerskua parisuhteellani, vaan haluan kertoa sen että, jos joskus vaan jossain syvällä sisällä koet, että jossain toisessa ihmisessä on sitä the kumppanipotentiaalia, niin kanavoi kaikki itsevarmuutesi juuri sillä hetkellä esiin ja ota rohkeasti kontaktia. Siinä on mahdollisuudet "päästä jatkoon 50-50". Toki hommat saattaa tietenkin myös ottaa takapakkia, mutta sitten vaan on mentävä uudestaan sille sumuiselle pellolle etsimään sitä variksenpelätintä, joka saattaa tupsahtaa ihan yhtäkkiä sieltä hattaran takaa syli avoinna.
Kääk mä en edelleenkään tiedä miten auttaisin, tämä meni nyt vaan hillittömään avautumiseen tämä homma. Tai no, jos et ole vielä käynyt lueskelemassa, niin täällä
https://www.nyyti.fi/nettiryhmat/keskustelut-lukuvuonna-2015-2016/alue:285/ketju:1107/jarjestys:asc/
on avoinna tämmöinen yksinäisten ihmisten jännä keskustelu vielä tämän viikon ajan. Itse en ole osallistunut, kun vasta viimeyönä löysin mutta, mutta se spidermanistä repäisty neuvo, joka kuuluu edelleen näin "hyvä onni ei ole muuta kuin oikea tai väärä sekoitus tilaisuutta, valmistautumista ja itsevarmuutta", on mielestäni ihan mieleenpistettävä neuvo. - markkukeskinen
EI pitäis olla mikään ujo....Kun tollasia romaaneja kirjoitelee sielusaan.Make vaan on nimimerkkini se alkuperäinen
- TaasYksiOuto
Olette siis vaihtaneet paikkakuntaa ja ihmisten seuraa ja on mennyt paremmin, ainakin välillä tai osittain..?
Onko teillä tällaista ongelmaa: menette jonnekin missä tuntuu ettei ihmiset teitä tunne (uusi paikka, uudet kuviot, uudet ihmiset) niin olette rennompia ja sosiaalisempia, pelottomia jopa. Mutta kun alkaa tuntua, että ihmiset teitä alkavat tuntea niin siinä kohtaa alkaa ongelmat?
Eli läheisemmässä suhteessa ongelmat alkavat kun toinen alkaa tuntea teitä paremmin, uudella paikkakunnalla silloin kun ihmiset alkavat tuntea teitä paremmin... Ja kaksin on helppo jutella, kolmisin taas jo vaikeaa mutta todella suuressa ihmismassassa (ruuhkainen kaupunki) olette jälleen "tuntemattomia" ja olo onkin ihan hyvä? - darknessthatsurrounds
Tunnen kans olevani outo ja eläväni jossain ihan toisessa todellisuudessa kuin useimmat muut ikäiseni... Oon siis 24v nainen. Oon aina ollut ujo ja sosiaalisesti jotenkin tökerö. Kyllä mulla on jonkun verran kavereita ollut, mutta aina niiden kanssa tulee jotain ongelmia. Välillä tuntuu etten edes osaa nauttia ihmisten seurasta sillä tavalla kuin pitäisi. Välillä ahdistaa ihmisten seurassa, jotka on tuntenu jo vuosia, ihan ilman mitään syytä. Välillä tuntuu, ettei oo mitään puhuttavaa toisen kanssa, tai tuntuu et mun puhekyky on kokonaan kadonnut. Vihaan sitä, etten ylipäänsä osaa useimmiten puhua kunnolla tai hauskasti, vaan tulee puhuttua jotain tönkköä paskaa.
Oon välillä onnistunut olemaan elämässäni sosiaalisempi ja jollain tavoin "normaalimpi". Silloin oon kuvitellut, että se muutos on pysyvä, en enää palaa entiseen kärvistelyyn. Mut sit kuitenkin aina palaan, jotain tapahtuu joka alkaa ahdistamaan, alan eristäytymään ihmisistä, tunnen itteni epäonnistuneeksi, häpeälliseksi ja vammaiseksi. Sosiaaliset tilanteet muuttuu jälleen kuin liisterissä rämpimiseksi, en saa sanottua mitään järkevää ja inhoan kaikkea sitä mitä suustani päästän.
Niin monella ujolla naisella tuntuu kuitenkin olevan poikaystävä, mitä vähän ihmettelen. Mun ujous ja sosiaalinen vammailu nimittäin kulminoituu just siinä, jos osoittaa kiinnostustaan ja tulee juttelemaan. Pystyn keskustelemaan itteäni kiinnostavien miesten kanssa lähestulkoon vain, kun oon humalassa. Silloin pystyn jotenkuten ignoraamaan ajatukset kuten "oon ruma/näytän oudolta", "olen tylsä/juttuni ovat outoja/en osaa puhua kunnolla", "käyttäydyn oudosti". Selvinpäin mä en oikeesti pysty edes hymyilemään kiinnostaville miehille sekuntia kauempaa. Ei siis ihme, etten ole oikeastaan koskaan seurustellut. Monet ihmettelee tätä, ei musta nimittäin päällepäin huomaa että mulla olis mitään tälläisiä ongelmia.
Mut joo, haaveilen nyt toiseen kaupunkiin muutosta. Haluisin vihdoinkin jotain kunnon muutosta elämääni ja itteeni, ja ehkä se muutos tapahtuis helpommin jossain uudessa paikassa ja uusien ihmisten myötä.
Sama juttu. Ikäkin on sama.
Hei.
Minulla on ikää 23v Olen ollut koko ikäni todella ujo. Siitä johtuu että olen usein melko yksin. Tuntuu etten ole kenellekään tärkeä. Kerran olen suhteeseen jollain ihmeellä päässyt mutta sekin oli kaukosuhde.
Harrastan jalkapalloa mutta en saa oikein "kontaktia" keneenkään kun olen niin ujo etten puhu kenellekään. Tuntuu usein että mitä ennemmän ihmisiä on ympärilläni niin sen todennäköisemmin olen hiljaa. En siis tosiaankaan ole mikään juhlaihminen.
On aina ollut todellavaikeaa pitää esimerkiksi jotain esitelmää tai muuta semmosta koulussa. Juttelen kyllä "kavereille" Facebookissa mutta en muista milloin olisin oikeasti puhunut ihmisille. Tätä se ujous teettää. :(
Olen tälläkin hetkellä ihastunut yhteen tyttöön ei sekään todennäköisesti johda mihinkään kun en ole sitä puheliasta tyyppiä. Sitten on sekin kun täällä netissä voi kertoa itestään mitä vaan. :(
Todennäköisesti tulen olemaan yksin vielä pitkään.
On siis muitakin joilla on sama tilanne.- Olenniinouto
Haluaisitko kenties vaihtaa sähköpostia mun kanssa niin voitaisiin kirjoitella enemmän? :)
- LopullisestiYksin
Minä olen 45v joitakin sosiaalisia tilanteita pelkäävä mies.
En tiedä olenko niin hirveän ujo, mutta sosiaalisesti olen tumpelo.
Sellainen onnistuu, jos jonkun tavallisen asian puitteissa joutuu sosiaaliseen tilanteeseen, kuten virastoissa asioidessa tai kaupassa, kun kysyy jotain tuotetta.
Mutta auta armias, jos haluaa tehdä tuttavuutta vaikka jonkun kiinnostavan naisen kanssa, en todellakaan uskalla lähestyä naisia.
Kotona se on helppo ajatuksissa miettiä ja ajatella lähestymistä, mutta asia muuttu täysin kun oikeasti yrität naista lähestyä ja senpä takia olen jo luopunut yrittämisestä.
Oletan, että en kelpaa naiselle, olen naisen mielestä ruma, en osaa puhua naiselle, koska menen täysin lukkoon naisen lähellä, enkä keksi puhumista.
Olen jo luopunut koko ajatuksesta suhteesta naiseen, koska maailmassa tuskin on yhtäkään naista, jolle kelpaisin.
Eikä siihenkään voi luottaa, että vaikka naisella ei olisikaan sormusta, niin siitä huolimatta naisella voi olla kumppani, josta nainen on paljon kiinnostuneempi.
Joten tähän yksinäisyyteen täytyy vain tottua ja kyllähän siihen on jo tottunut. - norben
Moi ap :) oon sua vuoden vanhempi ja kärsinyt samasta. Mutta itsetutkiskelulla olen päässyt pitkälle; en edelleenkään pidä ihmisten kanssa syömisestä tai kahvittelusta, mutta en pelkää enää avata suutani jos asiaa on. Kannattaa miettiä miksi toimii niinkuin toimii, onko peräisin lapsuudestakin ja esim. lähipiiristä opittua. Ja olla armollinen itselleen siitä, ettei ole 'yhtä sosiaalinen kuin muut'.. Oot hyvä just noin <3
Pienillä tavotteilla voi päästä pikku hiljaa eteenpäin. Eikä asioiden kannata odottaa muuttuvan lyhyessä ajassa, jos tosiaan haluat avoimemmaksi niin hyväksy itsesi ja mee pienin askelin eteenpäin :) Se on karu totuus, että ihmiset ei luultavasti ajattele meistä niin pahasti, kuin itse luullaan. Tai että ylipäänsä ajattelee ollenkaan mitään, kaikilla pn niin kiire ajatella niitä omia päänsisäisiä juttuja. Enemmän huomiota ympärillä olevaan eläään, kuin jokaiseen sisäiseen tuntemukseen.
Tietty omiin tunteisiin tutustuminen on tärkeää, mutta eikannata jäädä niiden loukkuun, vaan antaa niiden soljua vapaasti. Mindfulness harjoitukset on siihen hyviä.
Tsemppiä!<3 - xcvk
Jos oot normaalipainoinen ja yhtään nätti niin aika helposti löytyy seuraa. Miehillä on paljon vaikeampaa.
- Päivätnevainmenee
Oletko AP introvertti? Minä ole intro, minullakin oli sinun ikäisenä itsetunto-ongelmia juuri sosiaalisen vuorovaukutuksen saralla ja olin ujo. Halusin olla hyvää seuraa, yritinkin ja sain kavereita aika helposti, mutta samalla koin suurta vetoa vetäytyä pois muiden seurasta tarkkailemaan muita ja omiin oloihini. En jaksanut kauaa tuota sosiaalisuutta. Niinpä vetäydyin samaksi hiljaiseksi, tarkkailija-pohtijaksi, joka viihtyi hyvin yksin. Muut pitivät muutostani outona ja eivät voineet käsittää minne minä hävisin. Oman persoonallisuuden tunnistaminen oli minulle suuri herätys, tajusin millainen todella olen. En käyttänyt voimavarojani esittämällä, jotakin mitä en tosiaankaan ollut. Nykyään olen melko sinut itseni kanssa ja oma-aloitteinen. Minun pitää olla melkein aina se aktiivinen osapuoli, joka menee muiden seuraan. Minun seuraani tulee melko harvoin kukaan, koska tarvitsen niin paljon omaa tilaa. Olen tavannut monia ihmisiä, mutta läheisiä kavereita minulla ei ole paljoa. Ehkä hyvä niin, sillä en kuitenkaan jaksaisi viettää heidän kanssaan paljoa aikaa. Vapaa-aikaani tuhlaan lukien, musiikkia kuunnellen, lenkkeillen, haaveilen ja netissä surffaillen.
Niin, olen kerran seurustellut, mutta kumppanini oli minulle aivan vääränlainen. Hän ei ymmärtänyt luonnettani, hän aina oli soittelemassa perääni ja ei osannut kuunnella minua.
Tälläistä tämä introvertteily on. - vaeltava_viisaus
Olin nuorempana tosi ujo. Kun vuosia jäi taakse niin loppu ainainen koulukiusaamiset ja sain alkaa elämään.
Nykyisin kai saa tukea jos on ujoudesta niin paljon haittaa, että se koituu terveydelle vaaralliseksi.
Tietysti tilannetta voi parantaa tosi ystävän kanssa jolla ei ole samaa ongelmaa mutta on silti halukas tukemaan aitona ystävänä.
Pillereillä on kaiken sortin sivuvaikutuksia joten kannattaa varoa.
Rohkaisen mielesi ja ota yhteyttä vaikka netin kautta asiaa tunteviin ammattilaisiin. Google on tehokas apu lyötämään kyseisikin tietoja ja voit kokeilla, ettet jo ole tehnytkin; useilla eri hakusanoilla.
jk
Hiljaisuus sinänsä on kaunis ominaisuus, luo viehattävää salaisuutta josta monet pitää!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758