Vuosia sitten hieronnassa tapahtui jotain jonka seurauksena sydän alkoi muljuta voimakkaasti aina nojatessa. Sydämen muljuaminen tuntuu istuessa ja maatessa mutta seistessä ei tunnu mitään. Vaivan takia on käyty sydänlääkäreissä monta kertaa eikä mitään ole löytynyt. Olen tullut siihen tulokseen että sydänlääkäri on väärä paikka asian tutkintaan. Jokin kehossa painaa sydäntä tai jotain, joka saa aikaan oireet aina nojatessa. Mikä lääkäri on oikea tutkimaan tämän kaltaista asiaa. Vaiva pahenee jatkuvasti ja asialle on pakko tehdä jotain.
Mihin lääkäriin
9
<50
Vastaukset
- lisälyönnit
Ainoa keino selvittää sydämen "käytös" on mennä lääkäriin ja pyytää laitetta joka mittaa esim vuorokauden ajan( tai pitemmän) sydämen sykkeen. Siinä tulee ilmi mahdolliset ajoittaiset rytmihäiriöt joita ei yleensä saa kiinni satunnaisessa ekg-mittauksessa. Luulen, että sinun kohdalla on kyse sydämen lisälyönneistä, joita pidetään vaarattomina ja yleensä ovatkin vaarattomia.
- vapausonkivaa
Minulla saattoi olla vuosia sitten sama vaiva kuin kysyjällä. Sain avun fysioterapiasta. Selässä vähän vasemman lapaluun alapuolella on kohta, jonka hierominen tuottaa helpotuksen. Olen sittemmin hoitanut tuota kohtaa tarvittaessa ns kipukoukulla. Vaivan ollessa pahimmillaan esiintyi sekä tiheälyöntisyyttä että lisälyöntejä. Elämää varjosti pelko ja huoli. Nyt tuo kaikki on taakse jäänyttä.
- Vaarallistajo
Vuorokausinauhoitus on tehty, eikä sydämessä ole vikaa. Ongelma esiintyy vain nojatessa. Jos sydämmessä olisi vikaa esiintyisi ongelma myös seistessä. Kehossa on oltava jotain joka painaa haitallisesti nojatessa.
- fghfjnfjkghkhg
Itselläni tuli rytmihäiriötuntemuksia hieronnassa, kun olen pieni ja hieroja käytti reipasta voimaa. Ei jäänyt pysyväksi, mutta olo oli heikko jälkeenpäin.
Voihan kehossa olla erilaisia pinteitä, joita erilaiset terapeutit naksauttelevat pois. Tosin tuntuu oudolta, jos joku osa olisi hieronnan seurauksena mennyt väärään asentoon ja pysynyt siinä vuosia. Luulisi silloin syntyneen pahempiakin vammoja.
Voithan kokeilla jotakin pätevää kalevalaista jäsenkorjaajaa tai vastaavaa. Tosin sekä vaihtoehtoisissa hoidoissa että virallisissa terapeuteissa lienee aika monenkirjavaa laatua. - vaarallistajo
Lääkäri ei uskonut että voimakas muljuaminen johtuu jonkin painamisesta kehossa. Kaikki kokeet otettiin ja mitään ei löytynyt. On se kumma että kun istuu ja nojaa ja on pienessä heilumisliikkeessä niin mitään ei tunnu. Autokyydissä ei tunnu mitään kun auto on liikkeesä mutta jos auto pysähtyy hetkeksi alkaa muljuaminen. Sama juttu jos heilutetaan tuolia jossa istuu niin mitään ei tunnu. Seisoessa vaivaa ei tunnu.
- holter_avuksi
Olen melko varma, että sinulla on ajoittain kammiolisälyöntejä, jotka ovat yleensä vaarattomia. Monet kerrat niitä tulee esim iltaisin kun alkaa nukkumaan niitä voi tulla stressistä, valvomisesta, liiasta kahvin juomisesta, krapulasta jne...
Pyydä lääkäriltä Holter-mittaus, jota on ehdotettu aiemmin. Olettaisi, että 48 tunnin mittaus saa kiinni ainakin muutaman lisälyönnin. Kammiolisälyönti tuntuu muljahduksena, ikään kuin jäisi lyönti väliin. Niin ainakin itse tunnen.
http://z.cotot.com/luokka/sydan-veri-ja-verenkierto/holter-seurata
- olerauhassa
Ei vika ole tullut hieronnassa. Vaikuttaa, että ongelmasi on psyykkinen. Kun pelossa tarkkailet itseäsi, niin sydän alkaa muljuilla tuon odotetun pelon myötä. Jospa hieronta on sattunut ja silloin olet reagoinut niin että sydän on saanut ylilyöntejä. Olet siitä asti ehdollistanut tuon tunteen ja pelon silloin koettuun paineeseen.
Ihmisen mieli on kummallinen. - olerauhassa
Vielä lisään. Kerroit että ongelma on ollut sinulla jo vuosia ja lääkärit ovat sinut tutkineet. Jos muljuilu olisi ollut vakavaa, niin et enää olisi kertomassa.
Sinulla on taustalla kuoleman pelko. - vaarallistajo
Vuorokausinahoite otettiin taas eikä mitään uutta löytynyt. Sydämen ultraäänitutkimus on vielä edessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?971822- 1231377
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061307Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781226Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701114IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88903- 47878
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän401864Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9832Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?134806