in 1 miljoona euroa päivässä.
Matujen tylläpito vastaanottokeskuksissa maksaa no
fcmnbv
53144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Siis ylläpito, anteeksi kirj.virhe.
Todelliset lasketut kustannukset per henkilö ovat n. 30.000 €.
hyvä ettei kahta miljoonaa.
Mitä viisastelet kokkare!!!!!!!!!!!!!
Poliisihallituksen edustaja ei kertonut poliisin kuluja näistä turvapaikanhakijoista, mutta Rajavartiolaitoksen edustaja sanoi kulujen olevan tällä hetkellä puoli miljoonaa euroa päivässä.
Eli pelkästään Rajavartiolaitoksen osalta se tekee reilut 180 miljoonaa euroa vuodessa.
Vain pieni osa kustannuksista kerrotaan kansalle, ja sekin reilusti alakanttiin.
Meillä ei ole varaa noihin kulueriin.
Sitten ihmetellään, miksi on tätä kriittisyyttä. Tuo on niin suuri summa, että vain suvakit luulevat sen tulevan jostain "seinästä". Itse ajattelen, kuinka paljon oltaisiin autettu noita oikeita pakolaisia siellä, missä on todellinen tarve! Nämä elintasopakolaiset, maahantunkeutujat, kultamunat...ne oltaisiin saatu hoidettua puolella tuosta rahasta, jos oltaisiin oltu "maltillisia". Näillä on aika hurjasti tuota rahaa plakkarissaan, vahingossa tultu jo huomaamaan.
Näinpä.
Lasku pitää lähettää USAn ja Israelin suurlähetystöihin!
Älä anna väärää todistusta, ei Israelilla ole mitään osaa meille tulevassa matutulvassa!
Onko kaikille elintasosurffareille ehditty antaa Kela Gold ja taikaseinän salasana.
Mitä sitten? Kaikki maksaa, myös työtä pakoilevien maakuntien suomijuoppojen elätys. Kun me panostamme voimakkaasti maahanmuuttajien kototutumiseen, kielenopetukseen ja työllistymiseen, saamme laitetut rahat satakertaisesti takaisin. Maahanmuutto lisää innovoivuutta, yritystoimintaa ja muuta aktiivisuutta. Siitä on kasapäin esimerkkejä, esim. USA, Britannia ja Australia.
Maahamme voi kernaasti tulla kymmeniäkin miljoonia pakolaisia, se on vaan lopputaseessa plussaa.
Eikö olisi helpompi kotouttaa ensin omat työttömät, ja näin saataisiin suvaitsevampi ilmapiiri kotouttaa muita. Jos hyysätään pelkästään matuja, niin se aiheuttaa vain kateutta ja vastustus matuiluun lisääntyy.
Kyllä on panostettu esim. somaleihin, melkoisen huonolla tuloksella. Tiedän tytön, joka koulutettiin lähihoitajaksi (ilmeisesti pakolla, että saa sitten työttömyyskorvauksia), joka yhä luuli diabetesta keliakiaksi. Ei sitten kuitenkaan halunnut lähteä töihin, kun ne hoidettavat ovat niin "hyihyi". Ehkäpä vanhusten onneksi.
Sitä paitsi nämä nyt maassa olevat turvapaikanhakijat ovat jo eläkeiässä, kun ovat "kotoutuneet" ja jos saavat lapsia, ne potkivat ihmisiä tuolla toreilla. Tietysti aina on poikkeuksia, niinkuin tämä Husu, joka on oikein saanut työtpaikan ja on sivistynyt suomalainen ihminen.
Missä työssä Husu on?
Husu? Sivistynyt? :D
Viime vuonna yhdestä pakolaisesta laskutettiin Suomen valtiota eli meitä veronmaksajia jopa 440 e/pv.
Eli vuodessa YHDEN pakolaisen elättäminen maksaa suomalaisille yli 160.600 euroa!
Nyt kun niitä on jo tullut lähes 30.000, niin laskekaapas paljonko ne tulee maksaan?
YLI 4.500.000.000 euroa eli 4,5 MILJARDIA!
Mistä nämä rahat otetaan?
Lisää VELKAAko?!
Suomen ja suomalaisten velka on nyt jo lähes 100 MILJARDIA:
99 840 044 899,63 euroa
Tämä summa pitää maksaa korkojen kera TAKAISIN!
Sinä et tule saamaan eläkettä koska Suomi on jo vuosia joutunut ottamaan kasvattamaan velkaansa miljardeilla kehitysavun ja mamujen takia.
Sinun lapsesi ja lapsenlapsesi maksavat kovan hinnan nykypäättäjien typeryydestä!
Näin EI voi jatkua!
Suomalaiset LAHJOTTAA muille maille:
varsinainen kehitysyhteistyö 879,4 miljoonaa euroa
muu julkinen kehitysyhteistyö 238,9 miljoonaa euroa
Eli pitkälle toista MILJADRIA JOKA VUOSI!!!
Kun tämäkään EI riitä niin MIKÄ RIITTÄÄ?!
Silti vaikka me OTETAAN LISÄÄ VELKAA jotta voidaan ANTAA rahat POIS, NE TULEE TÄNNE!
Ei Suomen rahat koskaan voi riittää koska niitä on kymmeniä miljoonia jotka on tulossa!
https://www.youtube.com/watch?v=FM1YU-Ni_84
No mutta jumaliste tänne harvaan asuttuun maahan mahtuu vaikka 100 miljoonaa maahanmuuttajaa! Onko se vaikeeta tajuta? Jos me emme ota uutta verta ja uutta porukkaa, meillä on kohta vain eläkeläisiä. Suomalaiset eivät halua tai kykene tekemään enää lapsia joten ainoa maamme toivo on runsas maahanmuutto.
Kuka niitten elatuksen maksaa?
On täysin eri asia ottaa halpatyöläisiä kuten MUUT MAAT!
Ei Usassa siirtolaisille mitään asuntoja ja kaikkea muuta ylläpitoa kustanneta, vaan ne joutuu itse tekeen matalapalkkaduunia elannokseen.
Eihän matujen tulo suomalaisia niin paljon haittaisi jos jokainen saisi oman kotiorjan pilkkahintaa kun niiden olisi pakko elannokseen tehdä ihan mitä tahansa duunia?
Suomen ja suomalaisten veronmaksajien ongelma onkin että ME ELÄTETÄÄN NE!
Mietippäs miksei ne suostu jäämään Kreikkaan tai Italiaan jotka ovat turvallisia maita?
SIKSI KUN KREIKKA tai ITALIA EI ANNA NIILLE MITÄÄN!
Jos Suomikin päättäisi ettei niille makseta mitään, ei anneta asuntoja, ei kustanneta 5 ateriaa päivässä, ei vaatteita ei RAHAA, niin ongelma katoaisi itsestään!
Kukaan ei tulisi enää Suomeen vaan ne jäisivät Ruåtsiin tai Saksaan tai jonnekin missä ne saa jotain.
Nyt pohjoismaat kilpailevat siitä kuka olis VÄHITEN houkutteleva.
Tanska alentaa jatkuvasti mamuille maksettavia tukia. Miksei Suomi tee samoin? Ei vaikka Persut ovat hallituksessa?!
Ruåttissa reilusti YLI PUOLET sosiaalituista menee mamuihin! Ruåttissa olisi siis yli puolet pienemmät sos.kulut jollei mamuja otettaisi.
HYVÄ KOMMENTTI, KIITOS!
nusi puluja niin tulee jälkeläisiä. MIETI MIKSI ei tuu lapsia???? kun suomalainen on eri tunnollinen ku mamu ja maksaa velkansa. suomalainen ei elä siivellä ja laskee onko varaa hankkia lapsia. kun tää paska valtio köyhdyttää suomalaista taas ja että mamu niitä lapsia tekee kun saa sitä ruhtinaallista avustusta...niih !!
HYVÄ KOMMENTTI, KIITOS.
Paskapuhetta että tänne ikäpyramidin takia tarvittaisiin tulijoita. Automisaatio ja halpamaiden kilpailu vähentää koko ajan työpaikkoja. Vanhukset pystymme kyllä hoitamaan nykyiselläkin populaatiolla kun liki 400 000 työtöntä löytyy ihan omastakin takaa. Japanissa on maailman huonoin ikäpyramidi. Otetaanko sinne muslimeita? Ei. Sen sijaan he väsäävät robotteja vanhusten hoitoon(kin).
Tulijat jotka eivät kieliongelmien, uskontonsa ja yleisen työtä vieroksuvan asenteensa takia tule koskaan työllistymään, vain heikentävät huoltosuhdetta entisestään.
Suomalaisten lasten tekeminen tulee vähenemään entisestään koska kaikki rahat työtätekeviltä annetaan mamuille. Ja ajattelevat lastensa tulevaisuutta, eivätkä halua tehdä jälkipolvea muslimien raiskattavaksi. Ruotsissa joka neljäs nainen joutuu nykyään raiskauksen- tai sen yrityksen kohteeksi elämänsä aikana.
varmaan viellä lasku eunhun kun syyria on pommitettu maan tasalle jälleen rakentamiseen eu poloisen rahaa tarvitaan taas.
ei anneta.
YLE Puhe: Kotouttamiskustannukset jopa 1,5 MILJARDIA!
Nämä tulevat siis kehitysapu miljardien ja matujen majoitus miljardien LISÄKSI!
Vieraana työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.
http://yle.fi/radio/ylepuhe/
Toimittajana on Tapio Pajunen.
TEMmin Jari Gustafsson tunnusti että ne on laskeneet että matujen kotouttaminen vie MILJARDEJA!
Perkele!
Ilmankos eivät ilenneet poistaa niitä vanhusten asumistukia, olisi joku voinut ruveta tekemään laskelmia säästöistä.
Valtion velkakello raksuttaa http://www.velkakello.fi
Jos suomalaisen kansan säilymiseen tarvitaan maahanmuuttajia niin sinänsä ajatus, että heitä halutaan vain piikomaan ja hoitamaan vanhuksia (kuunnelkaapa kohta Sotekeskuskustelua, tulevaisuuden vanhukset etähoidetaan roboteilla), on aika rasistinen.
Ja jos taas tarvitaan uutta geeniaineistoa suomalaisia lisäämään, niin miksi ihmeessä tänne haalitaan juurikin Afrikan laiskin ja maailman sotaisin kansa tätä suomalaista rotua jalostamaan. Tuommoisilla rahoilla olisi tarjolla ahkeraa ja siistiä väkeä ihan työperäiseen maahanmuuttoon, jos sitä työtä olisi.
Hyvä kysymys kuten poliitiikko yleensä vastaa kiusalliseen kysymykseen.
> Jos suomalaisen kansan säilymiseen tarvitaan maahanmuuttajia niin sinänsä ajatus, että heitä halutaan vain piikomaan ja hoitamaan vanhuksia on aika rasistinen. <
Onko USA rasistinen kun se koko järjestelmä ei edes pyörisi ilman laittomia siirtolaisia jotka siivoavat ja hoitavat lapsia pilkkahinnalla jotta varakkaat voivat puuhailla mitä haluavat?
Tästä syystä Suomelle mamut ovat ongelma muttei USAlle, koska ne hyödyttävät siellä niiden yhteiskuntaa, mutta täälä niistä on vain haittaa?!
Suurin ongelma on Kuka niitten elatuksen maksaa?
On täysin eri asia ottaa halpatyöläisiä kuten MUUT MAAT!
Ei Usassa siirtolaisille mitään asuntoja ja kaikkea muuta ylläpitoa kustanneta, vaan ne joutuu itse tekeen matalapalkkaduunia elannokseen.
Eihän matujen tulo suomalaisia niin paljon haittaisi jos jokainen saisi oman kotiorjan pilkkahintaa kun niiden olisi pakko elannokseen tehdä ihan mitä tahansa duunia?
Suomen ja suomalaisten veronmaksajien ongelma onkin että ME ELÄTETÄÄN NE!
Mietippäs miksei ne suostu jäämään Kreikkaan tai Italiaan jotka ovat turvallisia maita?
SIKSI KUN KREIKKA tai ITALIA EI ANNA NIILLE MITÄÄN!
Jos Suomikin päättäisi ettei niille makseta mitään, ei anneta asuntoja, ei kustanneta 5 ateriaa päivässä, ei vaatteita ei RAHAA, niin ongelma katoaisi itsestään!
Kukaan ei tulisi enää Suomeen vaan ne jäisivät Ruåtsiin tai Saksaan tai jonnekin missä ne saa jotain.
Nyt pohjoismaat kilpailevat siitä kuka olis VÄHITEN houkutteleva.
Tanska alentaa jatkuvasti mamuille maksettavia tukia. Miksei Suomi tee samoin? Ei vaikka Persut ovat hallituksessa?!
Ruåttissa reilusti YLI PUOLET sosiaalituista menee mamuihin! Ruåttissa olisi siis yli puolet pienemmät sos.kulut jollei mamuja otettaisi.
Haluan vielä lisätä, että kyllä mielestäni pakolaiset apua tarvitsevat, mutta kun syyllistetään kansaa ja selitellään, että me TARVITAAN näitä turvapaikanhakijoita, ikäänkuin he tekisivät suurenkin palveluksen tulemalla tänne. Ei helvetissä tarvita tässä taloudellisessa tilanteessa. Miksei pelkkä auttaminen riittäisi motiiviksi.
HYVÄ KOMMENTTI!
Ei me tarvita näitä hyväksikäyttäjiä!!!!!!!!!!!!!!!
Suomen valtion konkurssia odotellessa...
kertokaas hyysärit ihan omin sanoin että mitä hyötyä?
MAMUISTAEI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ MEILLE. Vain perheet ja oikeat avuntarvitsijat ok ja hekin väliaikaisesti!! JOBBARIMAMUT POIS SUOMESATA !!! Tai kohta rytisee kuten jatkosodassa 40 -luvulla !!
Minen enää jaksa kuunnella kun rutisette jokapaikasta. Ette osaa KÄYTTÄYTYÄ, eikä teillä ole aivoja ajatella toistenkin etua. Olette laiskoja ja siksi teitä ei myöskään tarvita. Lisäksi meillä on omastakin takaa työttömiä. Suomen Laki johtaa täällä, ETTE TE !
Kiitos hyvästä kommentista!
milloin alkaa tv sarja sosilaali surfvailun matkakohteet. tietoa niinlle jotka matkuistaa.
MILJOONA EUROA PÄIVÄSSÄ MATUIHIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MIETTIKÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!
justiinsa hallitus aikoo leikata työttömiltä 200milj vuodessa .
Matujen kotouttamiskustannukset ovat jopa 1,5 MILJARDIA, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson tunnustaa.
Kehitysapu:
varsinainen kehitysyhteistyö 879,4 miljoonaa euroa
muu julkinen kehitysyhteistyö 238,9 miljoonaa euroa
Eli pelkkä kehitysapu on pitkälle toista MILJADRIA JOKA VUOSI!!!
Viime vuonna yhdestä pakolaisesta laskutettiin Suomen valtiota eli meitä veronmaksajia jopa 440 e/pv.
Eli vuodessa YHDEN pakolaisen elättäminen maksaa suomalaisille yli 160.600 euroa!
Nyt kun niitä on jo tullut lähes 30.000, niin laskekaapas paljonko ne tulee maksaan?
YLI 4.500.000.000 euroa eli 4,5 MILJARDIA!
Mistä nämä rahat otetaan?
Lisää VELKAAko?!
Suomen ja suomalaisten velka on nyt jo lähes 100 MILJARDIA:
99 840 044 899,63 euroa
Tämä summa pitää maksaa korkojen kera TAKAISIN!
Miksi me maksamme? Suomalaiset on taikkujen jälkeen tyhmin kansa telluksella, miksi me maksamme?
On tarvittu vain kaksi tyhmää idioottia, Katalainen ja Pöpilä.
Nämä kaksi sekopäätä tuhoavat Suomea.
Lahjottuja ahneita paskiaisia. Suomen kansanviholliset Numero 1.
Laitetaan ainakin yksi nolla perään, niin ollaan jo lähempänä totuutta. Täällä on 25 000 turvapaikanhakijaa, joista jokaisen kustannukset veronmaksajille yli 300 € / päivä. Se tekee reilut 7,5 milj. € / pv. Lisäksi aiemmin maahan tunkeutuneita somaliloisia on n. 17 000, joista jokainen maksaa rikoksineen yhteiskunnalle keskim. yli 500 € / pv. Tämä tekee n. 8,5 milj. €/ pv. Kun muut matu-loiset lisätään edellisiin, puhutaan paljon yli 20 miljoonan euron jokapäivisestä kuluerästä, pelkän saastan elättämiseksi. ...Ei ihme, että maa on konkurssisyöksyssä. Kun piväkustannukset kerrotaan 365:llä, saadaan vuotuinen kulu, joka on vähintään 7 miljardia €.
> 25 000 turvapaikanhakijaa, joista jokaisen kustannukset veronmaksajille yli 300 € / päivä. Se tekee reilut 7,5 milj. € / pv <
Niitä on jo lähemmäks 30.000, ainakin reilusti yli 27.000 ja joka päivä tulee satoja lisää.
Joulua kohden vauhti vaan kiihtyy ja määrät taas kasvavat.
Totta on että kulut ovat jopa 440 e/pv/matu.
Halvemmaksi tulisi laittaa ne vankilaan kuten Virossa, koska yksi vankila päivä maksaa vain 220 e/pv/vanki eli puolet vähemmän mitä matuista veronmaksajat joutuvat maksamaan?
Irakilaiset, afgaanit ja somalit käännytettävä HETI!
Euroopan yltiöhyysärit ovat tyhmiä. Nyt saavat 'kiitollissuuden osoitukset' hyysättiviltään Pariisin tapahtumien myötä. Sekasortoa, tappamista. Missä muslimi, siellä riita, sekasorto, kierous, kaksnaamasuus, ei niistä mitään positiivista adjektiivia pysty sanomaan. Tarpeeksi suuret laumat heitä Suomessakin, odotettavissa samaa kuin maailmalla. Ja vielä huimat ylläpitokustannukset, ei hölmömpää voi keksiä.
Kirjoitit niin ASIAA.