ISIS saa aikaiseksi sen että pakolaisvirtaa hillitään ja sen käsittely muuttuu hallitummaksi. Pakolaisten määrä tulee vielä vähenemään ja se on ISISin ansiota.
ISIS totetuttaa sitä kansamme tahtoa josta politiikot eivät piittaa eivätkä halua toteuttaa, eli pakolais-loisien vähentäminen.
ISIS totetuttaa sitä kansamme tahtoa josta politiikot eivät piittaa eivätkä halua toteuttaa, eli pakolais-loisien vähentäminen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
In your dreams! Isis tekee urakalla väärennettyjä passeja, eivätkä rajaviranomaiset edes tarkista passeja kunnolla! Toinen tapa hankkia rahaa on ihmissalakuljetus. Rahojen hankinta on koko ajan laajentunut eri sektoreille eikä öljy ja kaasu enää ole se pääasiallinen tulonlähde.
Pariisin uhrit ovat pieni hinta sille mitä tulee tapahtumaan jos rajavalvontaa tulla lujasti tiukentamaan ja maahanpääsyä rajoittamaan kovalla kädellä.
Isiksen teot korjaavat näitä tilanteita.
Pariisin uhrit joutuivat uhrautumaan hyvän asian puolesta, vaikkakin epäsuorasti.
Voisi tulkita että esim. Suomi tukee tekemällä jättämisellä ISIS:ksen toimintaa sallimalla Syyriassa taistelleiden palata taistelu-/koulutusleireiltä takaisin Suomeen.
Mutta suomalaiset ovatkin lampaita, ja osa päättäjistä kuvittelee että jos näitä ISIS-terroristeja kohtelee hyvin niin he eivät tekisi näitä alhaisia iskuja. Reaalimaailma ei vain toimi niin.
Samoin aivan käsittämätön kannanotto SUPOlta, että Suomessa ei valmiustasoa ole syytä nostaa, ettei Suomea mitenkään koske Pariisin iskun asiat.
Eivät siis koske, vaikka samassa sodassa taistelleita ISIS-taistelijoita palasi sota-alueilta nini Ranskaan, Belgiaan kuin Suomeenkin?
Hallitus, Poliisi, SUPO ei ainakaan suojele omia kansalaisiaan, vaan asettaa meidät maalitauluiksi!