Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Siivosin ulkovarastoa.....

Hiljaisuudessa

Tänään siivosin ulkovajaa, jota kesällä jo ajattelin siivota, mutta en jaksanut.
En ole vieläkään oikein jaksanut siivota hirveästi.
Isän rakentama ulkovaja puille ja varastotilaa, johon aina syksyisin toimme polttopuita maalta.
Isä huolehti aina, että toimme polttopuita, ettei vaja koskaan päässyt tyhjäksi.
Seinän vierellä olevat polttopuut ovat olleet vajassa jo lähemmäs 15 vuotta.
Vajassa on monelaista tavaraa, lähinnä metallitavaraa, jota moni pitää romuna, mutta isän mielestä se ei ole romua, koska sitä voi joskus tarvita ja onkin moneen tarpeeseen löytynyt tarvittavaa isän varastosta vajasta.
Ajattelin järjestää vähän vajassa, että saa sopimaan sinne muutakin tavaraa.
Moni heittäisi suurimman osan tuolta vajasta romuiksi, mutta en minä.
Miksi heittäisin heti kaikki pois, mitä isä on ajan saatossa keränyt talteen.
Voinhan minäkin niitä vielä tarvita, vaikka isä ei niitä enää tarvitse.
Jokainen esine muistuttaa isästä jollakin tavalla, ainakin sillä, että sen isä oli ottanut talteen.
Isä keräsi vanhat kiukaat talteen, että voisi sitten harjoitella hitsaamista niitä korjatessa, mutta sitä aikaa ei kuitenkaan koskaan lopulta tullut.
Jotenkin siitä tulee haikea olo, toteuttamatta jääneestä suunnitelmasta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keissa

      On se isä ajatellut varmaan sinuakin kerätessään tavaraa. Hän varmaan kyllä iloitsisi jos tietäisi, että varastosta on hyötyä jälkikasvulle. Ainakin te tuovat hyviä muistoja.
      Voimia edelleen.

    • rakaskohtaaminen

      En haluaisi tehdä johtopäätöksiä kun en ole edes nähnyt miten elät, mutta sinuna tutkisin tilannetta siltäkin kantilta, että alkaako sinulla olemaan jo hamstraus-ongelma. Kun siitä kärsii, niin ei voi heittää mitään edesmenneen läheisen tavaroita pois, vaikka ei itse tekisi niillä mitään. Usein se ongelma leviää.

      Isäsi oli hyvin intohimoinen ja säästeliäs mies mitä tuli tuunailuun ja värkkäilyyn. Se on hyvin kunnioitettavaa, ja tottakai sinä haluat sen piirteen hänessä muistaa. En silti nää mitään syytä miksi hän haluaisi sinun säästävän tavarat joista Sinä et ole milläänlailla edes kiinnostunut. Hän haluisi sinun löytävän Omat mielenkiinnon ja intohimon kohteesi ja sen tavan miten sinun tuntuu hyvälle luoda uutta tähän maailmaan.

      Mistä tahansa voi olla inspiroitunut ja mitä tahansa taitoja voi yrittää viedä pidemmälle. Sitä kautta me ihmiset opimme tuntemaan itsessämme ja maailmaakin paremmin. Se on ihan mieletön tunne, kun tekee jotain mistä on aidosti inspiroitunut. Mieli ja keho täyttyvät valtavalla onnella ja innolla. Sen tunteen uskon että isäsi nimenomaan haluaisi olevan osa elämääsi, tuli se sitten minkä tahansa tekemisen kautta.

    • maailman-paras-isä

      Aloittaja, kirjoitit kauniisti isästäsi. Tunne on käsin kosketeltava.
      Ihana asia että sinulla on tämä aarre; lämpimät muistot isästä!
      Ei kannata hosua, säilytä isän tavaroita niin kauan kuin sydän niin sanoo.
      Ei -nnyt itken minäkin, kaipaan omaa isääni...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe