Millainen käytös on sopivaa, tuomitaanko?

LakiV

"Hulluus tarttuu helposti nuorukaiseen, mutta kunnon kuritus ajaa sen pois!"(Salomon sananlasku)
Nykyään yritetään kaikista tehdä Suomessa "Suomi-Neitoja", jopa miehistä, ja teettää miehilläkin kaikenlaisia naisten töitä. Miksi naiset antavat hommansa miehille, eihän heille silloin jää enää mitään työtä? Vai onko osat jotenkin vaihtuneet, että naiset tekevät nykyään miesten töitä? Enpä usko, mutta moni tulee lähes hulluksi, ja hänet tuomitaan, jos hän haluaakin pysyä vanhassa Suomalaisessa mieskuvassa, suurine viinankäyttöineen, ja ennemmin fyysisen työn mestarina. Tätä te ette saa tuomita, koska ei yksikään muutu, paljoa käytökseltään vaikka saisikin oppia uusia syytöksiä hihhulina. Jos etsitte aivopesua, etsitte Jeesusta, saada väärä persoonallisuus, liian nuoren yritykset ruveta käyttäytymään vanhusten tavoin pois, ja saatte uusia alkuja saada oman sielunne ja henkenne kyvykkääksi suhautua oikein elämään. Kuolemaan ei tarvitse mitenkään suhtautua, ei voittaminen ole vaikeaa, eikä kukaan jaksa loputtomasti vain voittaa sillä, että kestää jotain vastemielistä vihaa ja pelkoa kauemmin kuin muut. Elämän voitto on se, että kokee paljon kasvattavia kokemuksia, eikä etsi "omaa kunniaansa", kun täytyy luopua lavean tien viettelyksistä, eikä etsi paljoa vääryyttä, sillä Kuolema on väärä asia, loputtomine voittoputkineen ja Elämä oikea, vaikka se voittaa vain osapuilleen puolet matseistaan. Tai vain kolmasosan, jos kolme on matsaamassa, oli ne sitten ketä hyvänsä. En tiedä, mihin kukaan tätä minun "Nääsvillen näsäviisautta" tarvitsee, mutta viihdytänpä edes itseäni näin.

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsdghdsdf

      Lopeta juopottelu.

    • Vallankäytöstä.kyse

      yhteiskunnissa.

    • kunhan_vastaan

      Jokainen tietää, että ihmisen viisaudella ja neroudella on rajansa, mutta ihmisen hulluudella, mielipuolisuudella ei ole mitään rajaa!

    • Keskityolennaiseen

      Onkohan aloittajan elämä samanlaista putkea kuin tajunnan virtakin?

    • aloittajan.raamatun

      lauseeseen: itsemurhaiskut hulluutta, ja myöhäistä sen tapahduttua enää vitsaa käyttää, valitettavasti eräissä tahoissa niihin jopa ihmisiä yllytetään, ja tämä suurta valheen ja murhan isän toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      62
      1841
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1166
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1107
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      980
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      911
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      116
      908
    Aihe