Kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytökset saatava

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen ihmettelee kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksiä.

Kuntouttava työtoiminta on kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle. Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Tällä pyritään siihen, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytetä taloudellisen voiton tuottamiseen.

– On käynyt ilmi, että lakia rikotaan häikäilemättömästi ja kuntoutettavia työllistetään voittoperiaatteella toimiviin yrityksiin, Tolppanen toteaa.

– Näyttää myös siltä, että palkatta tehtävä työ on paisumassa kannattavaksi liiketoiminnaksi ympäri Suomen. Esimerkiksi eräs uusi vantaalainen pesulapalveluyritys ilmoitti lehdessä toiminnan aloittamisesta ns. työllistämistoimena. Yritys kyllä työllistää, mutta palkkaa työntekijät eivät saa, työ teetetään kuntoutettavana työtoimintana ja työkokeiluna. Henkilö siis tekee työtä yritykselle ja saa siitä työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa per päivä sekä päivittäisen kulukorvauksen. Toiminnan voitto jää yrittäjän taskuun.

Yhdeksän euroa päivässä

Tolppasen mukaan eräs lahtelainen osakeyhtiö kehuu harjoittavansa menestyvää liiketoimintaa, jonka liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa vuodessa. Yrityksen ydintehtävä on kuntouttaa ihmisiä työelämään tuotannollisissa työpajoissa.

– Työpajoihin etsittiin lehti-ilmoituksella työpajapäällikköä, jonka tehtävänä olisi valmentaa ihmisiä eteenpäin elämässään. Tämän yrityksen päivittäinen vahvuus on parisataa työntekijää, josta noin 60 on toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella, loput ovat kuntoutujia, Tolppanen sanoo.

– Yksi toimista on kuitenkin ylitse muiden. On käynyt ilmi, että ihminen löytää itsensä vanhasta työpaikastaan, josta hänet on puoli vuotta aiemmin irtisanottu, tekemästä omaa entistä työtään 9 €/päivä. Tilanne on kestämätön. Se on selkeää työntekijän hyväksikäyttöä ja ihmisarvon viemistä.

Työperäistä ihmiskauppaa?

Tolppasen mukaan vastuu on TE-keskuksilla, joiden olisi puututtava selkeisiin rikkeisiin. Hän sanoo, että tämänkaltaisessa toiminnassa on työperäinen ihmiskauppa hyvin lähellä.

– Nämä ovat vaikeita asioita, mutta ne on tunnistettava ja niihin on puututtava. TE-keskuksissa on tiedossa ihmisen työhistoria. Ketään ei pidä alistaa kuntoutettavaksi omaan työhönsä. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu ei menetä ammattitaitoaan irtisanomisen takia. Nykyisellään kuntoutuspaikka on otettava vastaan, koska muutoin työkkäri kirjoittaa karenssilapun.

Valtio maksaa viulut

Tolppasen mukaan on vaikea kuvitella, että edes osa-aikaista palkkatyötä löytyisi työttömille, jos työvoimatoimisto tarjoaa ilmaisia, ammattitaitoisia ja työkykyisiä työntekijöitä.

– Valtiolle tämä on kallista, koska valtio kustantaa tämän orjatyön.

Tolppanen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaskilla tehdään alihankinnassa työtä ja yhteydet on olemassa yritykseen VALUKUMPU.Kuntouttavan laki kieltää työnteon yrityksille,mutta te-toimistot sallii sen,miksi?Tollaiset säätiöt kuten HONKALAMPI-SÄÄTIÖ tekevät voittoa ja kuntouttavan lain mukaan näin ei saisi tehdä!

Äänestä

Kuntouttavaa työtä tekevä henkilö työllistyy avoimille työmarkkinoille Suomessa n.2% varmuudella.

Äänestä
  • Taisi tulla pillkuvirhe...tarkoitit varmaan 0,2 % varmuudella.

    Äänestä

Nuorisolle on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin kuntouttava työtoiminta,mutta ilmaista työtä sekin tosin on.Kuntouttavassa asiakas voi olla useita vuosia ja oravanpyörä pyörii,vaikka ikää olisi runsaasti.Ilmaista työtä kun on,niin te-toimistot ja TYPit hyväksyy kyseisen toiminnan,koska miksi maksaa palkkaa,saa ilmaista työvoimaa.

Äänestä

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on
◾ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia toimintakykyyn
◾vahvistaa asiakkaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä
◾ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla työtoimintaa ja muita palveluja

Kuntouttava työtoiminta on suunnattu pitkäaikaistyöttömille, jotka eivät ole saaneet työpaikkaa työvoimahallinnon toimenpiteiden kautta.

Äänestä

Miten 9e/pv voi parantaa ihmisen elintasoa?Toi 9e on siis kulukorvausta,ei palkkaa.Kuinka moni ihminen tässä ihanuuksien ihmemaassa on valmis tekemään työtä 9e/päivä ja kertomaan,että elämänlaatu on parantunut.9e/pv on tullut pysyvästi Suomeen ja miksikäs ei,kun halvalla saa,niin ottaa Sulo Vilenkin yritykseensä ennemmin 9e:n tekijän,kuin palkkatyöläisen.Kun aikaa on mennyt tarpeeksi,voi yritys ottaa toisen 9e:n tekijän tilalle.9e:n työläisellä ei ole työterveydenhuoltoa ja jos satut sairastumaan,niin siitä vaan saikulle jonottamaan tuntikaupalla,jotta saat sairauslomatodistuksen,jonotusaika on usein pitempi,kuin itse 9e:n työpäivä.

Äänestä

Kuntouttavaan työtoimintaan pääset,vaikka olisit esim. istunut vankilassa,se ei ole este,asiakkaan taustalla ei ole merkitystä.Tervetuloa kuntouttavaan,olit tehnyt sitten mitä vaan,sinä kyllä kelpaat.

Äänestä

“Työn tekevät palkatta kuntouttavassa työtoiminnassa olevat, työpaja laskuttaa asiakasta, pitää rahat itsellään…. Jos joku kykenee tällaisiin töihin, niin häntä ei saa sijoittaa kuntouttavaan työtoimintaan. Kuntouttava työtoiminta ei ole tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenisivät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön".Apila harjoittaa selkeää liiketoimintaa, joten lain mukaan se ei saa järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Ei Apilan työpajassa saa olla työkokeilijoitakaan. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta säädetyn lain 4 luvun 7 §:n 2 momentin 2-kohta kieltää sen selvin sanoin:

Henkilöasiakasta ei ohjata työkokeiluun, jos: 2) työkokeilusta aiheutuisi sen järjestäjälle sellaista etua, joka vääristäisi yritysten tai yksityisten elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua. “

Äänestä

Tätä kuntouttavan työtoiminnan autuuden sanomaa levittävät innokkaimmin ne, jotka saavat siitä itse elantonsa.

Äänestä

Kuntouttavissa työpaikoissa on kielletty jopa kahvinkeitin sosiaalisissa taukotiloissa paloturvallisuusriskinä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IDateOnlyCrackWhores kirjoitti:

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen ihmettelee kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksiä.

Kuntouttava työtoiminta on kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle. Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Tällä pyritään siihen, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytetä taloudellisen voiton tuottamiseen.

– On käynyt ilmi, että lakia rikotaan häikäilemättömästi ja kuntoutettavia työllistetään voittoperiaatteella toimiviin yrityksiin, Tolppanen toteaa.

– Näyttää myös siltä, että palkatta tehtävä työ on paisumassa kannattavaksi liiketoiminnaksi ympäri Suomen. Esimerkiksi eräs uusi vantaalainen pesulapalveluyritys ilmoitti lehdessä toiminnan aloittamisesta ns. työllistämistoimena. Yritys kyllä työllistää, mutta palkkaa työntekijät eivät saa, työ teetetään kuntoutettavana työtoimintana ja työkokeiluna. Henkilö siis tekee työtä yritykselle ja saa siitä työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa per päivä sekä päivittäisen kulukorvauksen. Toiminnan voitto jää yrittäjän taskuun.

Yhdeksän euroa päivässä

Tolppasen mukaan eräs lahtelainen osakeyhtiö kehuu harjoittavansa menestyvää liiketoimintaa, jonka liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa vuodessa. Yrityksen ydintehtävä on kuntouttaa ihmisiä työelämään tuotannollisissa työpajoissa.

– Työpajoihin etsittiin lehti-ilmoituksella työpajapäällikköä, jonka tehtävänä olisi valmentaa ihmisiä eteenpäin elämässään. Tämän yrityksen päivittäinen vahvuus on parisataa työntekijää, josta noin 60 on toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella, loput ovat kuntoutujia, Tolppanen sanoo.

– Yksi toimista on kuitenkin ylitse muiden. On käynyt ilmi, että ihminen löytää itsensä vanhasta työpaikastaan, josta hänet on puoli vuotta aiemmin irtisanottu, tekemästä omaa entistä työtään 9 €/päivä. Tilanne on kestämätön. Se on selkeää työntekijän hyväksikäyttöä ja ihmisarvon viemistä.

Työperäistä ihmiskauppaa?

Tolppasen mukaan vastuu on TE-keskuksilla, joiden olisi puututtava selkeisiin rikkeisiin. Hän sanoo, että tämänkaltaisessa toiminnassa on työperäinen ihmiskauppa hyvin lähellä.

– Nämä ovat vaikeita asioita, mutta ne on tunnistettava ja niihin on puututtava. TE-keskuksissa on tiedossa ihmisen työhistoria. Ketään ei pidä alistaa kuntoutettavaksi omaan työhönsä. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu ei menetä ammattitaitoaan irtisanomisen takia. Nykyisellään kuntoutuspaikka on otettava vastaan, koska muutoin työkkäri kirjoittaa karenssilapun.

Valtio maksaa viulut

Tolppasen mukaan on vaikea kuvitella, että edes osa-aikaista palkkatyötä löytyisi työttömille, jos työvoimatoimisto tarjoaa ilmaisia, ammattitaitoisia ja työkykyisiä työntekijöitä.

– Valtiolle tämä on kallista, koska valtio kustantaa tämän orjatyön.

Tolppanen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu