Pyritäänkö yhteiskuntarauhaan väärillä keinoilla?

Olen ollut yhteydessä lehdistöön ja poliitikoihin, sekä seurannut poliisin tiedotusta ja toimintaa.

Nyt on vallalla käytäntö, että turvapaikanhakioiden pieniä rötöksiä ja rikkeitä painetaan villasella poliisin toimesta ja piilotellaan median taholta. Myös vakavammissa rikoksissa pyritään salaamaan turvapaikanhakijatausta. Vastaavasti suomalaisten turvapaikanhakijoihin kohdistamaan häirintään poliisilla on tiukka linja ja media uutisoi niitä ylimitoitetusti.

Esim. kun Kangasalla turvapaikanhakija koki lievän pahoinpitelyn, se nousi kymppiuutisiin ja jossain tuomittiin historiallisesti paukkuvan pakoputken omistaja kotirauhan rikkomisesta, kun teinit olivat ajaneet pörinäputkella varustetulla autolla VOK:n läheisyydessä. Samana päivän kangasalan tapauksen kanssa Turussa ryöstettiin liike ja omistaja pahoinpideltiin vakavasti, tuntomerkit sopivat turvapaikanhakijoihin tai muihin mamuihin. Tämä ei todellakaan noussut valtakunnan uutisiin, vaikka oli paljon vakavampi kuin Kangasalan tapaus.

Viranomaisten ja median pyrkimys näillä keinoilla yhteiskuntarauhan turvaaminen. Turvapaikanhakijoihin kohdistuvan toimintaan reagoidaan ylimitoitetusti, kun taas turvapaikanhakijoiden rikkeitä piilotellaan, ettei syntyisi vastakkainasettelua ja rähinää kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä. Mutta onko tämä oikea keino? Somen ja viidakkorummun kautta kansalaisille leviävät turvapaikanhakijoiden tekemät seksuaaliset ahdistelut, varakaudet ja muu rötöstely, joita poliisi ei ehdi tai halua tutkia. Suomalaisten turviksiin kohdistaman häirinnän suhteen tapahtuva ylireagointi on niin räikeää, että sen tajuaa jo tyhmempikin.

Turvapaikanhakijat oppivat, että saavat rötöstellä ja rellestää, he ovat erityisessä suojeluksessa, mikä madaltaa heidän kynnystään käyttäytyä huonosti ja tehdä rötöksiä. Suomalaisissa kasvaa suuttumus epäoikeudenmukasien kohtelun vuoksi. Johtaako kaikki tämä yhteiskuntarauhaan ja edistääkö se kotoutumista?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sensuuri tai pelkkä matumyönteinen uutisointi ei ole ratkaisu. Nykyaikana saa asioista kuitenkin tiedon. Ehkä hieman vaivalloisemmin tai hitaammin mutta tieto kulkee kyllä.

Googletin tuota sensuuriasiaa juuri tänään ja näytti siltä että Saksassa, Ruotsissa, Belgiassa muun muassa on viranomaisilla sama linja.

Media Eussa osittain avoimempaa kuin Suomessa.

Ahdistus kasvaa ja väkivallanteot samaten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peterpanpan kirjoitti:

Olen ollut yhteydessä lehdistöön ja poliitikoihin, sekä seurannut poliisin tiedotusta ja toimintaa.

Nyt on vallalla käytäntö, että turvapaikanhakioiden pieniä rötöksiä ja rikkeitä painetaan villasella poliisin toimesta ja piilotellaan median taholta. Myös vakavammissa rikoksissa pyritään salaamaan turvapaikanhakijatausta. Vastaavasti suomalaisten turvapaikanhakijoihin kohdistamaan häirintään poliisilla on tiukka linja ja media uutisoi niitä ylimitoitetusti.

Esim. kun Kangasalla turvapaikanhakija koki lievän pahoinpitelyn, se nousi kymppiuutisiin ja jossain tuomittiin historiallisesti paukkuvan pakoputken omistaja kotirauhan rikkomisesta, kun teinit olivat ajaneet pörinäputkella varustetulla autolla VOK:n läheisyydessä. Samana päivän kangasalan tapauksen kanssa Turussa ryöstettiin liike ja omistaja pahoinpideltiin vakavasti, tuntomerkit sopivat turvapaikanhakijoihin tai muihin mamuihin. Tämä ei todellakaan noussut valtakunnan uutisiin, vaikka oli paljon vakavampi kuin Kangasalan tapaus.

Viranomaisten ja median pyrkimys näillä keinoilla yhteiskuntarauhan turvaaminen. Turvapaikanhakijoihin kohdistuvan toimintaan reagoidaan ylimitoitetusti, kun taas turvapaikanhakijoiden rikkeitä piilotellaan, ettei syntyisi vastakkainasettelua ja rähinää kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä. Mutta onko tämä oikea keino? Somen ja viidakkorummun kautta kansalaisille leviävät turvapaikanhakijoiden tekemät seksuaaliset ahdistelut, varakaudet ja muu rötöstely, joita poliisi ei ehdi tai halua tutkia. Suomalaisten turviksiin kohdistaman häirinnän suhteen tapahtuva ylireagointi on niin räikeää, että sen tajuaa jo tyhmempikin.

Turvapaikanhakijat oppivat, että saavat rötöstellä ja rellestää, he ovat erityisessä suojeluksessa, mikä madaltaa heidän kynnystään käyttäytyä huonosti ja tehdä rötöksiä. Suomalaisissa kasvaa suuttumus epäoikeudenmukasien kohtelun vuoksi. Johtaako kaikki tämä yhteiskuntarauhaan ja edistääkö se kotoutumista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu