Naiviudesta on pakko luopua suvakit!!!!
vituttaa-tyhmät
1078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näin julisti tutkija Teemu Sinkkonen syyskuussa kirjoittamassaan analyysissä ”Satu terroristeista”, jossa hän määritteli terrorismista huolissaan olevat suomalaiset ja eurooppalaiset vähän yksinkertaisiksi ihmisiksi, joihin Punahilkka-sadut uppoavat aikuisenakin.
Nyt kävi vain niin, että Sinkkosen saduksi leimaamista asioista tulikin Euroopassa totta.
Voiko Sinkkonen esiintyä uskottavana tutkijana? Voisiko tutkijan osoitetun pätevyyden johdosta, palkanmaksun lopettaa? Jos kyseessä on yliopiston palkoilla oleva, voisiko yliopiston määrärahoja leikata surkean tutkijakoulutuksen perusteella?
Tutkija-nimen taakse kätkeytyy iso joukko porukkaa, joka ei ole sijoittunut työelämään etenkään yksityiselle sektorille. Mutta YLE löytää heitä valtavat määrät kommentoimaan mitä asiaa milloinkin. Liian usein joutuu laittamaan ajankohtaisohjelman, kun siellä esiintyy milloin mikäkin ns. tutkija.
Sitäkin ryhmää voi kohta leikillään puhutella isis-tutkijaryhmäksi.
Huomatkaa, että Ullakin arvattavasti lopussa toi esiin sen näkemyksen, että mamutulvaa ei tarvitse tai pidä pelätä.
Ja SEHÄN oli koko tuon mamutusmedian kirjoituksen ydinsanoma!
Osaat lukea. Pelkkiä otsikoita lukevat ei oikein. Suvakilla on nyt vähän "silmäpako".
Sen takia en aiemmin juttua tänne linkittänytkään kun lupaavan alun jälkeen tuli suvakkisäveliä.
Onko tämä se rokotusmalli, lukijaa paijataan myötäkarvaa paljon ja sitten tuikataan pieni pistos sitä rokottajalle tärkeintä asiaa: Suvakkihyminää.
Ja me ei huomata mitään mutta se pieni rokote tekee tehtävänsä.
"Naiviudesta on pakko luopua suvakit!!!!"
Persut, kokkareet ja kepu hallituksessa ja silti politiikka tämä, ps, kok ja kes nyt teidän on pakko luopua naiviudesta suvakit!!!!
Hehheh, olenkin ihmetellyt millaisille ihmisille nuo Appelsinin olkiukot menevät täydestä, nyt tiedän! Ei jumalauta miten daijua jengiä :D
Koittakaaa joskus lukea vaikka kirjoja iltiksen ja hommafoorumin sijaan, helvetin pässit! :D
Kaikkee luetaan. Kaikkeen luettuun ei uskota.
Pässeillä on vielä pallit :)