Olen ollut pari vuotta todella vaikeassa suhteessa itseäni selkeästi nuoremman miehen kanssa (minä olen 40 ja hän 30 ). Kyse ei ole puumailusta - satuin vaan rakastumaan nuoreen mieheen. Aikaisemmat suhteet ovat olleet suunnilleen oman ikäisten kanssa. Tasaisuus on puuttunut pitkälti kumppanin mielenterveysongelmien seurauksena (paha diagnoosi olemassa ja sairauden mukainen toiminta pahana muutaman kuukauden välein). Erossa on oltu ja kihloissa on oltu - kihlaus piti lopettaa pettämisen takia. Huoraaminen ei kihlaukseen kuulu! Viimeisin paluu yhteen oli viime kesänä parin kuukauden eron jälkeen. Kaveri tuntui olevan järjissään ja ymmärtävän aidon ihmissuhteen merkityksen. Menin halpaan. Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että kaveri juoksee yksinään baareissa jatkuvasti. Vielä kehuu sillä, ettei ole pettänyt vaikka on bilettänyt vieraiden ihmisten kanssa ja olisi ollut saumat seksiin. Tämähän ei voi muuta kuin aiheuttaa riitaa. Ja jatkuvan keskustelun siitä ollaanko oikeassa suhteessa vai erotaanko. Kovasti on kaveri sitä mieltä, että rajoitan liikaa kun en hyväksy huoraamista. Eli eroon pitää päätyä. Pitkän alustuksen jälkeen varsinainen kysymys: jos kaveri pyörii koko ajan kapakassa ja etsii uutta ihmistä eroa helpottaakseen, merkitseekö se sitä, että suhteella ei ollut mitään arvoa?
Kertooko se miten suhde loppuu sen arvon?
3
158
Vastaukset
- Olisiko
Hmmm.
Mikä arvo suhteella on ollut sulle itsellesi? Mitä tarpeita mies on sinulle täyttänyt?
Minusta voit luottaa siihen, ettei mikään kiinteä ihmissuhde ole merkityksetön. Johonkin mieskin on sinua tarvinnut. Jostain syystä se olet ollut juuri sinä.- FORSSAN_PERSPANOT
perspanoja! AP! Myönnä harjoitatte perspanoja.
- Truuuut
En voi muuta todeta kuin että elin tuollaisessa suhteessa 9 vuotta jonka jälkeen aloin arvostaa ja rakastaa itseäni ja pääsin suhteesta eroon. Sattuu, ikävä on, pelottaa mutta silti elämä on niin paljon parempaa ilman sitä tunnevammaista pettävää valehtelijaa. Uskon 100 % että joskus vielä tulee vastaan se mulle oikea mies :) Siksi oli päästettävä irti tuosta väärästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452821- 2312137
- 481990
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2031923Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261700Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1431531Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä811443- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3121030Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve271028