Kaukosuhteemme alkoi puoli vuotta sitten, kun tyttöystäväni muutti toiselle paikkakunnalle töihin. Välimatka kasvoi yli 400 kilometriin.
Hän toivoi kovasti, että muuttaisin myös samalle paikkakunnalle. Töitä en viitsinyt lopettaa ja en voinut muuttaa. Yritin kyllä etsiä töitä sieltä, mutta en onnistunut.
Näimme kerran tai pari kuussa. Minä olin se, joka matkusti pääasiassa. Minulla ei koskaan hirveän tuskaista ollut, koska tiesin että minulla olisi joku jossain odottamassa. Samaa en voi sanoa tyttöystävästäni. Hän valitteli alusta asti, koska kaupunki oli hänellekin tuntematon. Kavereista yms. No hän sai niitä ja harrastuksiakin löytyi.
Se ei nähtävästi lohtua kuitenkaan tuonut. Kuukausi sitten kävin siellä ja hän oli katkosta puhunut. Aikaisemmin syksyllä hän oli sanonut, että minulla on jouluun asti aikaa muuttaa sinne muuten suhteemme olisi ohi.
Itse en tuota kovin vakavasti ottanut, sanoin vain että yritän kovasti hakea oman alan töitä, niin kuin teinkin. Ei kuitenkaan tärpännyt.
Lähtiessäni sitten viimeisellä kerralla pois sieltä kummallekin jäi hyvä fiilis ja lupailimme nähdä pian. Se jäi kuitenkin lupailuksi. Tyttöystäväni ei koskaan tullut käymään täällä. Sen sijaan hän soitti pari viikkoa sitten ja kertoi, että oli löynyt uuden miehen. Vetosi jälleen aikaisempiin sanoihin joulusta.
Nyt on vedonnut ettei voi nähdä minua koska tietää mitä siitä seuraisi. Eli päin naamaa ei voi erosta puhua.
Näinkö kieroja naiset ovat? Hetikö ollaan jo toisen kaulassa? Heräsikö kellään mitään mietteitä?
Hän toivoi kovasti, että muuttaisin myös samalle paikkakunnalle. Töitä en viitsinyt lopettaa ja en voinut muuttaa. Yritin kyllä etsiä töitä sieltä, mutta en onnistunut.
Näimme kerran tai pari kuussa. Minä olin se, joka matkusti pääasiassa. Minulla ei koskaan hirveän tuskaista ollut, koska tiesin että minulla olisi joku jossain odottamassa. Samaa en voi sanoa tyttöystävästäni. Hän valitteli alusta asti, koska kaupunki oli hänellekin tuntematon. Kavereista yms. No hän sai niitä ja harrastuksiakin löytyi.
Se ei nähtävästi lohtua kuitenkaan tuonut. Kuukausi sitten kävin siellä ja hän oli katkosta puhunut. Aikaisemmin syksyllä hän oli sanonut, että minulla on jouluun asti aikaa muuttaa sinne muuten suhteemme olisi ohi.
Itse en tuota kovin vakavasti ottanut, sanoin vain että yritän kovasti hakea oman alan töitä, niin kuin teinkin. Ei kuitenkaan tärpännyt.
Lähtiessäni sitten viimeisellä kerralla pois sieltä kummallekin jäi hyvä fiilis ja lupailimme nähdä pian. Se jäi kuitenkin lupailuksi. Tyttöystäväni ei koskaan tullut käymään täällä. Sen sijaan hän soitti pari viikkoa sitten ja kertoi, että oli löynyt uuden miehen. Vetosi jälleen aikaisempiin sanoihin joulusta.
Nyt on vedonnut ettei voi nähdä minua koska tietää mitä siitä seuraisi. Eli päin naamaa ei voi erosta puhua.
Näinkö kieroja naiset ovat? Hetikö ollaan jo toisen kaulassa? Heräsikö kellään mitään mietteitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos olisit löytänyt töitä ja vielä muuttanut muuttanut ennen joulua kuten hän "vaati" olisi sinut kuitenkin suurella todenäköisyydellä jätetty. Sillä naisellasi oli tämä uusi mies jo ennen kuin hän alkoi puhumaan tästä joulusta (takarajasta).
Tässä tapauksessa nainen oli kuin apina - tarttunut jo seuraavan oksaan ennen kuin päästää edellisestä irti.
Olen pahoillani, että jouduit tällaisen katalan naisen tielle. Kaikki naiset eivät suinkaan ole tällaisia! Älä menetä toivoasi naisten suhteen.
Voin kertoa omasta kokemuksestani. Toivottavasti siitä on sinulle apua.
Kun tapasin nykyisen mieheni hän opiskeli Englannissa. Olin itse koulussa ja töissä suomessa enkä voinut muuttaa englantiin ja jättää kaikkea. Suhteemme ensimmäiset kaksi vuotta meni sitten niin, että mieheni asui englannissa ja tuli aina lomilla suomeen. Olimme yleensä erossa vähintään kymmenen viikkoa ja raskasta oli. Epätoivon hetkiä riitti, mutta puhelimet ja sähköposti on keksitty. Kävin itsekin muutamaan otteeseen englannissa.
Pointtini on se, että jos tosiaankin rakastaa toista ihmistä niin välimatkat eivät koskaan ole liian pitkiä. Kertaakaan minun ei tarvinnut epäillä mieheni uskollisuutta eikä mieleeni olisi tullut pettää rakastani. Nyt olemme naimisissa ja muistelemme lämmöllä sitä vuosien takaista "ihanan tuskaisaa" erossa oloa.
Toivoa siis on :D
Kiitokset kertomuksestasi. Varmasti jotkut suhteet on tarkoitettukin kestävän. Yksi kovasti surua tuova seikka on se, että itse on tuon välimatkan kestänyt.