Olen naimisissa oleva 40 vee nainen. Käyn tosi harvoin nykyään baareissa/yökerhoissa, mutta tietenkin, kun sinne joskus eksyn, niin laittaudun tietysti pitkän kaavan mukaan, koska haluan näyttää hyvältä. Jos baariin/yökerhoon eksyn niin se on aina isommassa porukassa, joko työkamujen tai ystävien kanssa.
Miehet lähestyvät minua huolimatta siitä että sormus on sormessani, ja yrittävät iskeä. Kun sanon heille että olen varattu, niin silti he alkavat tarjoamaan seksiä ja hyvin suorasukaisestikin vielä. Nuoret miehet, keski-ikäiset miehet. Jotkut vapaita, toiset itsekin varattuja. Iskureplat on todella suoraa tekstiä. Ensin lähdetään sillä kauniiden sinisten silmien kehumisella, mukaan vielä vähän kohteliaisuutta tissi/peppuosastolta. Tummat hiukseni ja ihanat huuleni miellyttävät kuulemma myös. Mutta aika nopeasti siis lähdetään ehdottamaan makuukamariin siirtymistä ja siinä sivussa kehutaan omaa mieskuntoa. Paras pitkästä aikaa oli tänä viikonloppuna kuulemani ehdotus kiinteistönvälittäjältä, joka toivoi minun tulevan jollekin hänen näytölleen, ja jos siellä ei olisi muita asiakkaita niin.... hmm...! Hehheh...
Imarteleehan tuo huomio tietenkin toisaalta kun en ole enää mikään nuori, mutta ihmettelen vaan mikä saa miehet ehdottelemaan seksiä noin suorasukaisesti minulle vaikken suinkaan pukeudu katuhuoran lailla tai ole överimeikeissä tai mitään. Enkä ole etsimässä baarista seuraa, vaan pitämässä omalla porukalla hauskaa! Vai onko tämä ravintolakulttuuri mennyt tuohon nykypäivänä - ei ole ollut tuota kokemusta siitä kun niin vähän olen käynyt kuppiloissa...?
Miehille vielä sanoisin että pikku vinkki: älkää nyt ihmeessä ainakaan alkako naiselle kehumaan Bile-Danin tyyliin, että miten monta sataa naista olette "kaataneet" elämänne aikana. Siinä alkaa jo kyllä miettiä, että mitä tauteja muhii tuon miehen suussa & vehkeessä, joten se on ehdottomasti pahimpia turn-offeja...:S
Lukeeko otsassani: haluan seksiä?!?
11
299
Vastaukset
- saman_kokenut
Miehet nyt yleensä lähtee baariin seuranhakuun, ja koska ovat ennenkin varattuja mukaansa saaneet, tekee mieli yrittää. Varatuissa aikuisissa naisissa kun on sekin hyvä puoli, etteivät he jää yleensä roikkumaan ja riesaksi kuten sinkkukertapanot.
Aikuisessa varatussa naisessa on myös se, että he ovat yleensä sinuja itsensä kanssa. Itseluottamus ja se, että nainen ei ole "epätoivoinen parisuhteen metsästäjä" näkyvät kauas ja päällepäin. - pitkätsääretxxx
Minua vongataan aina mutta olen kuulemma kaunis ja haluttavan näköinen.Miehet vaan turhautuu kun huomaavat etten vokotuksista huolimatta lähde kenenkään matkaan..palaan oman kultani viereen aina ja yöksi.
- iskurimiess
Sormus ei vaan merkkaa kaikille naisillekaan mitään ja paljon on myös feikkisormuksia. Näitä sormusta kantavia on lähtenyt mukaan varsin usein, joten miksipä ei ehdotella myös ihan suoraan, toinen kieltäytyy toinen ei. Näin säästyy molempien aikaa :)
- hyvättavat
On ällöä kun mies alkaa heti tervehtimisen jälkeen ehdotella seksiä..Se on heti turn-off.
- Alkup
Niin, sitähän oikeastaan tuossa eniten ihmettelen, että "ennen vanhaan" se riitti kun mies joko näki sormuksen. Tai sitten jos jäi silti vonkaamaan, niin jos nainen sanoi, että olen varattu, niin se jäi sitten siihen. Mutta nykyään ei tahdota ottaa vastaan sitä tietoa, että olen varattu, ei se kiinnosta. Siihen jäädään jauhamaan, kuin joku sitkeä puhelinmyyjä. Että onko tosiaan nykyisillä ihmisillä se kiinni huonoista käytöstavoista tai toisen kunnioituksen puutteesta, että jatketaan vonkaamista - vai sitä, että ollaan opittu tää heti-mulle-kaikki-tänne asenne... Että ihan sama onko toinen varattu, sillä jos minä nyt vaan haluan tuon ihmisen sänkyyni niin hänet myös yritän saada, viis muista ja heidän tunteistaan.
Aika kammottavaa sinänsä... Olen aika monelle miehelle sanonut että luuletko tosiaan että lämpenen tässä tollasille ventovieraan jutuille?!? Aika moni nainen käsittääkseni kummiskin haluaa tuntea edes jotenkin sen kenen kanssa sänkyyn menee, ja/tai että olisi edes jonkinlaisia tunteita miestä kohtaan. Miehillähän se on näköjään tarpeiden tyydyttämistä eikä siihen tunteita tarvitakaan jos vain naisen ulkonäkö miellyttää sen verran että halut heräävät... No, kuka mitäkin haluaa ja etsii baarista, nykyään kai sitten aika moni yhden illan kiihkeää panoa...- iskurimiess
Se johtuu niistä naisista, kun paljon on niitä, jotka lähtevät mukaan.
Jossain vaiheessa käytöstapojen opettamisen ajateltiin kuuluvan koululle, ei vanhemmille. Mutta kun koulunkaan tehtävä se ei ollut, niin ne käytöstavat sitten ilmeisesti opittiin vähän vanhemmilta pojilta ja pornolehdistä. Olen itse mies, jotkut sanoisivat keski-ikäiseksi, mutta itse en siihen rooliin ja stereotypiaan suostu. Olen saanut vanhemmiltani loistavan kasvatuksen ja sen myötä käytöstavat. Olen myös saanut seurata myötähäpeällä sivusta ikäisteni, sekä itseäni vanhempien ja nuorempien miesten kertakaikkiaan käsittämättömän huonoa käytöstä. Olen jopa joutunut puuttumaan siihen. Onnekseni olemukseni on tarvittaessa sen verran katu-uskottava ja hyytävä, että ne anteekipyynnötkin ovat löytyneet aika pian. On ihan oikein sanoa, että suomalaiset, etenkin keski-ikäiset miehet ovat sivistyskansan sijasta metsäläiskansaa. Ainakin mitä käytöstapoihin tulee. Valitettavan monet kauniimman sukupuolen edustajat ovat ilmeisesti ymmärtäneet tasa-arvon niin, että käytöstapojen puute ja moukkamaisuus tekisi heistä jotenkin tasavertaisempia miesten kanssa. Ei tee. Se tekee vain moukaksi ja juntiksi. Ja erittäin epäviehättäväksi ja epäseksikkääksi.
- Laharemies
Kun sadalta naiselta kysyy suoraan pillua,niin vähintään kaksi suostuu, minä ainakin kysyn suoraan koska lähden baariin pelkästään hakemaan yhdenyön seksiseuraa,iällä ei ole niin väliä, enhän hae mitään näyttelynaarasta vaan naista kehen saan itseni tyydyttää koska naiminen tuntuu munissa mukavalta.
- YTMx
sä saatkin tyytyä niihin sidukkavalaisiin..
Komeudesta voi joskus olla etua, mutta sen aiheuttamat haitat tekevät elämästä helposti sietämättömän. Hankaluuksia aiheuttavat ennen kaikkea naiset. En tiedä mikä heitä vaivaa. Olin sitten julkisella taikka yksityisellä paikalla, heitä alkaa parveilla ympärilläni.
Nuorista tytöistä ujoimmat vain kikattelevat keskenään, mutta rohkeimmat tunkevat syliin, oli tilaisuus luonteeltaan mikä tahansa. Heidät on kuitenkin helppo karkottaa ymmärtävällä katseella, selkeällä puheella ja rauhallisella olemuksella. Rouva-ikään ehtineet lähestyvät puolestaan hienovaraisemmin, mutta häpeilemättömästi tuijottaen kuitenkin. Tyttö- ja rouva-ikäryhmien väliin jää suuri joukko naisia, jotka tunkevat syliin tyttöjen innolla, mutta tekevät sen rouvien hienovaraisuudella.
Esimerkiksi marketin vihannesosastolla kun valitsen sopivaa kurkkua itselleni, huomaan laarin vastakkaisella puolella olevan naisen tuijottavan lantioni seutua. Samalla hän silittelee molemmin käsin laarissa olevaa pitkää ja käyrähköä vihannesta. Kun nainen huomaa tulleensa yllätetyksi kesken makumatkansa, nostaa hän varovasti katseensa silmiini asti, avaa huulensa hieman raolleen ja kostuttaa niitä varovaisesti kielellään.
Tällaisissa jokapäiväisissä tilanteissa hymyilen kohteliaasti, punnitsen vihannekseni, lätkäisen hintalapun paikalleen ja jatkan matkaa leipäosastolle.
Olen rapean patongin ystävä, mutta minun oli pakko luopua mielihalustani. Eräässä vaiheessa kauppiaan oli jopa pakko sijoittaa patongit palvelutiskiin, koska niitä sormeiltiin niin paljon osastolle tullessani.
Kassajonossa koen jatkuvaa lähentelyä. Takanani olevat naiset lähes poikkeuksetta koskettelevat takamustani samalla kun nostelevat ostoksiaan hihnalle. Edessäni olevat puolestaan työntävät lantiotaan taaksepäin yrittäen ilmeisesti koskettaa minua takamuksellaan taikka ilmaista halukkuutaan johonkin asiayhteyteen liittymättömään toimintaan. On kiusallista siirtyä jonon mukana eteenpäin kun edellä oleva hidastelee ja pyllistelee tarkoituksellisesti ja perässä tuleva kourii takapuoltani jos hidastan vauhtia vähääkään.
On erittäin vaikea yrittää asiallista kanssakäymistä missään yhteydessä. Koettaessani asioida millä tahansa tavalla, kohtaan ensimmäisenä haaroihini kohdistuneen katseen. Voin suorastaan kuulla heidän ajatuksensa "onkohan sen koko suhteessa muuhun kokoon". Samalla he tekevät tutuksi tulleita eleitä, kuten kohottavat poveaan, heilauttavat hiuksiaan, avaavat huuliaan ja kostuttavat niitä kielellään. Saan joka kerta odottaa pikku lomamatkan loppuvan ja katseen kohoavan hitaasti. Katseiden kohdatessakaan ei asiointia voi aloittaa heti, vaan odotettavissa on muutama kiusallisen pitkä hetki silmien räpsyttelyä ja kulmien alta katselua. Ikään kuin he odottaisivat tai pyytäisivät minulta jotain.
En ole vuosiin voinut matkustaa julkisissa kulkuvälineissä. Huomasin, että oli ollut ruuhka-aika tai ei, oli ympärilläni aina ruuhka. Jostain syystä linja-auto, juna, raitiovaunu, metro, hissi, laiva ja lentokone heiluvat niin paljon, että lähelläni olevat naiset horjahtelivat minua vasten. Yleensä ainoastaan heidän takamuksensa työntyi haarojani kohden, mutta suoranaista kouralla kokeilemistakin esiintyi usein. Ette voi kuvitella epätoivoista kouraisua, kun kone vajoaa ilmakuoppaan.
Mikä naisia oikein vaivaa? He kohtelevat minua kuin olisin joku kävelevä jättikokoinen hieromasauva. Sopivan huomaamattomasti pakattu, heti käyttövalmis.- vieläkin.komea
Aloittaja- ei otsassasi lue mitään, se johtuu vaan siitä että oot nainen ja kohtaat baareissa typeriä miehiä, joilla ei ole käytöstapoja.
Rytmimuna- mistä pornolehdestä kopioit juttusi? :D Olen komea mies eikä nuorenakaan naiset mulle tehneet tuollaista. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908596Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424748Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414421Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462633Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991510- 401306
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441256Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641162Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391160Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671100