pakko oli johonkin tätä tuskaa purkaa... ei auta puhuminen kavereille, ei perheelle, ei kenellekään. Tapasin elämäni miehen, aivan ihanan tanskalaisen, joka vei jalat altani. Ikinä en ole tuntenut tällaista aikaisemmin. Alussa epäröin ja vastustelin seurustelun aloittamista, koska tiesin että etäisyys on liian suuri. Mutta tämä mies vaan jaksoi valaa minuun uskoa, puhuttiin ihanasta tulevaisuudesta ja miten ihanaa meillä olisi yhdessä lopun elämäämme. Aloitin jo valmistelut ja tiedustelut mahdollisuuksistani muuttaa ja asua hänen kanssaan. Kaikki oli täydellistä kun olimme yhdessä. Tietysti välillä tuli uskonpuute mutta puhumalla hän sai minut taas luottamaan tulevaan.
Lopulta päätin lopettaa epäilyt ja alkaa luottamaan samalla lailla kun hän luotti rakkauteemme. mutta kuinkas ollakkaan hän ilmoitti kaksi viikkoa sitten ettei pysty kuvittelemaan tulevaisuutta kanssani, ja että on alkanut epäilemään rakkauttaan vaikka vasta olin hänen elämänsä nainen, ainut nainen jota hän ikinä haluaa enää koskea.... myös työpaikalta oli löytynyt hänelle kuuntelija ja kädestä pitelijä jolle hän oli kertonut epäilyistään ja surustaan kun olen niin kaukana. Ennenhän tämä etäisyys ei ollut hänelle ongelma.. mutta nyt yhtäkkiä olikin.
Nyt on elämältäni pohja pois, millään ei ole merkitystä. En pysty hengittämään, syömään, nukkumaan, joka paikkaa koskee, ja itken niin että kyyneleille tai huudolle ei näy loppua.
Kaikki ajatukseni olivat muuttamisessa ja järjestelemisessä tulevaisuutta varten. Lasten nimet yhdessä valmiiksi mietitty. Nyt tuntuu että olisin menettänyt en vaan elämäni miestä vaan myös ihanan perheen ja tulevaisuuden joka olisi tehnyt minusta onnellisen elämäni loppuun asti.
Olen yrittänyt puhua hänelle sekä kysellä syitä ja miksi miksi, mutta aina vaan samat vastaukset. Samalla hän kuitenkin sanoo kuinka olen paras ja ihanin nainen maan päällä ja hän vielä rakastaa minua mutta ei tarpeeksi suunnitellakseen tulevaisuutta. Eikä hän usko löytävänsä ketään joka tekee hänestä onnellisempaa miestä. Miten ihmeessä selviän tästä shokista? Mitään varoitusmerkkejä tästä ei ollut ilmassa. Rakastan ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ja nyt se pitäisi lopettaa, mutta miten? Usko tulevaisuuteen on mennyt...
Lopulta päätin lopettaa epäilyt ja alkaa luottamaan samalla lailla kun hän luotti rakkauteemme. mutta kuinkas ollakkaan hän ilmoitti kaksi viikkoa sitten ettei pysty kuvittelemaan tulevaisuutta kanssani, ja että on alkanut epäilemään rakkauttaan vaikka vasta olin hänen elämänsä nainen, ainut nainen jota hän ikinä haluaa enää koskea.... myös työpaikalta oli löytynyt hänelle kuuntelija ja kädestä pitelijä jolle hän oli kertonut epäilyistään ja surustaan kun olen niin kaukana. Ennenhän tämä etäisyys ei ollut hänelle ongelma.. mutta nyt yhtäkkiä olikin.
Nyt on elämältäni pohja pois, millään ei ole merkitystä. En pysty hengittämään, syömään, nukkumaan, joka paikkaa koskee, ja itken niin että kyyneleille tai huudolle ei näy loppua.
Kaikki ajatukseni olivat muuttamisessa ja järjestelemisessä tulevaisuutta varten. Lasten nimet yhdessä valmiiksi mietitty. Nyt tuntuu että olisin menettänyt en vaan elämäni miestä vaan myös ihanan perheen ja tulevaisuuden joka olisi tehnyt minusta onnellisen elämäni loppuun asti.
Olen yrittänyt puhua hänelle sekä kysellä syitä ja miksi miksi, mutta aina vaan samat vastaukset. Samalla hän kuitenkin sanoo kuinka olen paras ja ihanin nainen maan päällä ja hän vielä rakastaa minua mutta ei tarpeeksi suunnitellakseen tulevaisuutta. Eikä hän usko löytävänsä ketään joka tekee hänestä onnellisempaa miestä. Miten ihmeessä selviän tästä shokista? Mitään varoitusmerkkejä tästä ei ollut ilmassa. Rakastan ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ja nyt se pitäisi lopettaa, mutta miten? Usko tulevaisuuteen on mennyt...
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuntuu pahalta puolestasi, voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. itse olen juuri äskettäin kanssa rakastunut ja kun ajattelenkin että meille kävisi samanlailla, en kestäisi!mutta minulla ei olekkaan kovin vahvaa luonnetta kestääkseni ikäviä asioita. toivon vain ystävä rakas että sinulla on ja jaksat asian!!!mutta yritä nyt vielä saada mies takaisin..toivottavasti hän tulee järkiinsä!=)
Kiitos noista sanoista, ihan kuin olisi saanut lohduttavan halauksen ! :)
Taas on silmät kyyneleitä täynnä.... tämä taisi olla kyllä viimeinen kerta kun tämä tyttö rakastuu.
Olen yrittänyt puhua tälle miehelle koko ajan ja kysellä ja vannoa ja vakuuttaa mutta ei se mieli muutu. Ja kun välissä on 1200km niin miten siinä sitten yrittää taistella ja pysyä rakkaan mielessä, etenkin kun hänen lähellään työpaikalla on tämä mukava kädestäpitelijä... on täysin avuton olo kun ei mitään pysty tekemään.
Oletko oikein viisas jakaessasi huonoja neuvoja kärsivälle, kuten "yritä nyt vielä saada mies takaisin" VOI JUKRA että useimpia miehiä ällöttää just suuresti se että joku alkaa vielä polvillaan vinkumaan takaisin!! Tässä tapauksessa tään tytön jätkä mokas, siis SEN pitäs kerjätä takaisin.Sä itse varmaan oot vaikka kenen kanssa ja pelkäät ettei sua lempattaisi, "koska mä en kestäis sitä", siis tollaset on vaikka kuinka kauan paskas suhtees ja kerjää "elämänsä rakkautta takaisin" ,pääasia että on ukko siinä "henkisenä kainalokeppinä" ettei tarvi olla itsekseen.....voi..voi...VOI!!
Sympatiat on kyllä ihan sun puolella. Toisen tunteilla pelaaminen on niin julmaa. Jos se tyyppi oli sellanen et se ihastuu helposti ja tosi paljon mut sit ei loppujen lopuks itekään tiedä mitä haluaa. Sellasia tyyppejä ainakin tuntuu löytyvän melkeen liikaakin. En tiedä mistä se rohkeus sit löytyis rakastua uudelleen kun on aikasemmin joutunu pettymään pahasti? Ja miten siitä yhdestä ees yleensä pääsee yli.... Miks se aina menee niin et sit ku itestä tuntuu et kaikki on hyvin ja luottaa suhteeseen niin sit putoo pohja täysin alta?! Kuinka sitä koskaan uskaltaa luottaa mihinkään?! Ainako pitäis olla varuillaan et koska se "pommi" putoo?! Eihän sillee tuu mistään mitään....
En osaa sanoa miten sä voisit päästä tota yli. Varsinki jos itellä oli kaikki pelissä. Puhuminen ja muihin asioihin keskittyminen vois auttaa, mut sekin voi tuntuu vaikeelta jos yks ihminen vaan pyörii mielessä. En tiedä miten ihmiset voi olla toisilleen niin julmia ja moraalittomia. Tunteilla leikkiminen on niin julmaa!!!!!
Voi sinua surusilmä,
jospa rakkaasi on sitoutumispelkoinen ja piti etärakkautta sinuun turvallisena juuri etäisyyden vuoksi. Kun hän sitten sai vakuutettua sinut, alkoivat omat epäilyt. Tosiasiahan on, ettette voi vielä edes kunnolla tuntea toisianne.
Ehkä hän vasta sinun vastattua myöntävästi alkoi vakavasti pohtia omia tunteitaan yms.
Laiha lohdutus sinulle: hyvä, ettet ehtinyt muuttaa. Varmaan saat aikanaan elämäsi uudelleen järjestykset ja löydät uuden rakkaankin, kun olet ehtinyt käsitellä rauhassa surusi.
Itse olen yrittänyt kohdata omat vastoinkäymiseni positiivisella optimismilla ja ajatella, että ehkä juuri tämä pettymys säästää minut suuremmalta pahalta, jonka olisin ehkä joutunut myöhemmin kohtaamaan.
Yritä jaksaa huomiseen!
Toi jätkä johon törmäsit oli tyypillinen ns. paskanjauhaja.Ne nauttii vedättää joskus aika pitkäänkin ja sitten viimehetkellä kun pitäs toimia niin menee pupu pöksyyn ja etitään uusi vedätettävä. Ajattele, että ne saa kuulemma siitä kiksit että saa "elää ne tilanteet ainoastaan päänsä sisällä", funtsi, eikö ihmeellistä että tällaisiakin immeisiä on!
Eli lopeta sureminen, sulle passaa paremmin kaveri joka tekee eikä lässytä. Sellasen tulet takuuvarmasti löytämään. Eli kuivaa kyyneleesi muru ja sano sille danskandogille että painu helvettiin ja vähän äkkiä (= en tiedä miten se sanotaan tanskaksi, mutta ota selvää ja anna palaa!!)Mojovat terveiset sulle!
Miten hyvältä tuntuukaan hymyillä pitkästä aikaa, eli kiitos tästä hymystä jonka viestisi sai kasvoilleni. Toihan on loistava idea sanoa tosiaan suorat sanat, miten en tullut itse ajatelleeksi... selvitin jo miten toi sanotaan tanskaksi!
Musta vaan alkaa tuntumaan et kaikki jätkät maan päällä on noita paskanjauhajia... parempi olla ihan yksin vaan. Mut elämä voittaa,kai...
Mojovat kiitokset kommenteista, en olis uskonut että auttaa kun tänne kirjoittaa, mutta kyllä se vaan lohduttaa!