Haaveilen välillä, että olisin syntynyt esim. 1800-luvun lopulla jonkin ison järven rannalla sijaitsevaan kylään, suomalaiseen talonpoikaisperheeseen.
Tätä ei pidä ymmärtää kiittämättömyyden osoitukseksi. Olen uskovainen ja tiedän, että Jumala viisaudessaan on nähnyt jostain omasta syystään paremmaksi, että synnyin sata vuotta myöhemmin ja että elän elämäni kaupungissa. Tyydyn tähän ja olen Jumalalle kiitollinen Hänen valinnoistaan ja kaikesta, mitä olen saanut.
Silti välillä haaveilen toisenlaisesta elämästä, jossa ajetaan sunnuntaiaamuna reellä adventtikirkkoon kuulemaan saarnaa ja laulamaan virsiä. On pimeää, pakkanen paukkuu ja lumi narskuu jalasten alla. Olemme pukeutuneet tummiin, yksinkertaisiin vaatteisiin. Kirkonkellot soivat. Pappi on ankara ja vaatii pitämään kiinni Jumalan Sanasta. Kirkon lattia narisee kyläläisten tömistellessä sisään lumen keskeltä. Penkit ovat kylmät.
Kotiin tultua syödään itse leivottua ruisleipää ja lihakeittoa. Perheen tytärten tehtävä on olla hyveellisiä, opetella leivän leipominen, kodin huoltaminen ja lasten kasvattaminen. Jos tytär on erityisen uskovainen, hänen ei naimaikään tullessaan tarvitse suostua kelle tahansa nuorelle miehelle, vaan hän saa suostua ainoastaan pyhää elämää elävän kristityn miehen vaimoksi.
Jos hyvää miestä ei löydy, ja nainen jää "sinkuksi", hän voi pestautua kotikylässään tai naapurikylässä sijaitsevaan maataloon piiaksi. Siellä hän saa huoneekseen hiljaisen ja turvallisen neitsytkammion, jossa nukkua yönsä ja polvistua rukoukseen. Ja mistä sitä tietää, vaikka seuraavana kesänä samalle tilalle tulisi töihin kunnollinen, kristillisessä uskossa oleva renki, josta hän saa itselleen aviomiehen?
Ajatelkaa niitä keväitä, kun aurinko alkaa paistaa järven yllä, hiirenkorvat viherryttävät ihanan lehtimetsän maatalon takana. Pääskyt palaavat. Hevosvaunujen renkaat ritisevät hiekkatiellä, kun matkaamme kesän ensimmäiseen sunnuntai-Jumalanpalvelukseen. Tai ehkä asumme saarella, ja matkaamme Jumalanpalvelukseen järven yli kirkkoveneessä, hiljaa soutaen...
Olen tullut siihen tulokseen, että tiivis yhteisöelämä (jossa on kuitenkin mahdollisuus viettää aikaa yksinäisyydessä, kun arkiset hommat on hoidettu), jonka elämänmenoa säätelee autoritaarinen rakenne ja kristillinen usko, on ihmiselle parempi kuin tämä yksilökeskeinen, jumalaton, pirstoutunut malli, jossa tänä päivänä elämme.
Miksi entisestä luovuttiin?
Tätä ei pidä ymmärtää kiittämättömyyden osoitukseksi. Olen uskovainen ja tiedän, että Jumala viisaudessaan on nähnyt jostain omasta syystään paremmaksi, että synnyin sata vuotta myöhemmin ja että elän elämäni kaupungissa. Tyydyn tähän ja olen Jumalalle kiitollinen Hänen valinnoistaan ja kaikesta, mitä olen saanut.
Silti välillä haaveilen toisenlaisesta elämästä, jossa ajetaan sunnuntaiaamuna reellä adventtikirkkoon kuulemaan saarnaa ja laulamaan virsiä. On pimeää, pakkanen paukkuu ja lumi narskuu jalasten alla. Olemme pukeutuneet tummiin, yksinkertaisiin vaatteisiin. Kirkonkellot soivat. Pappi on ankara ja vaatii pitämään kiinni Jumalan Sanasta. Kirkon lattia narisee kyläläisten tömistellessä sisään lumen keskeltä. Penkit ovat kylmät.
Kotiin tultua syödään itse leivottua ruisleipää ja lihakeittoa. Perheen tytärten tehtävä on olla hyveellisiä, opetella leivän leipominen, kodin huoltaminen ja lasten kasvattaminen. Jos tytär on erityisen uskovainen, hänen ei naimaikään tullessaan tarvitse suostua kelle tahansa nuorelle miehelle, vaan hän saa suostua ainoastaan pyhää elämää elävän kristityn miehen vaimoksi.
Jos hyvää miestä ei löydy, ja nainen jää "sinkuksi", hän voi pestautua kotikylässään tai naapurikylässä sijaitsevaan maataloon piiaksi. Siellä hän saa huoneekseen hiljaisen ja turvallisen neitsytkammion, jossa nukkua yönsä ja polvistua rukoukseen. Ja mistä sitä tietää, vaikka seuraavana kesänä samalle tilalle tulisi töihin kunnollinen, kristillisessä uskossa oleva renki, josta hän saa itselleen aviomiehen?
Ajatelkaa niitä keväitä, kun aurinko alkaa paistaa järven yllä, hiirenkorvat viherryttävät ihanan lehtimetsän maatalon takana. Pääskyt palaavat. Hevosvaunujen renkaat ritisevät hiekkatiellä, kun matkaamme kesän ensimmäiseen sunnuntai-Jumalanpalvelukseen. Tai ehkä asumme saarella, ja matkaamme Jumalanpalvelukseen järven yli kirkkoveneessä, hiljaa soutaen...
Olen tullut siihen tulokseen, että tiivis yhteisöelämä (jossa on kuitenkin mahdollisuus viettää aikaa yksinäisyydessä, kun arkiset hommat on hoidettu), jonka elämänmenoa säätelee autoritaarinen rakenne ja kristillinen usko, on ihmiselle parempi kuin tämä yksilökeskeinen, jumalaton, pirstoutunut malli, jossa tänä päivänä elämme.
Miksi entisestä luovuttiin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aika hyvä tarina Ätmiltä :D mutta ei onnistu hämään. Teillä kaikilla taitaa olla joku identiteetti häiriö, kun osa kuvittelee välillä olevansa naisia.
?? En ole "ätmi".
Mä uskon että kyseessä on oikeasti nainen, 1800 luvulla orjat oli vielä laajasti yleisiä. Navetassahan sitä olis orjaa laitettu menemään, olisi ollu piikaa, tytärtä ja talon emäntää. Renkiä olis vituttanu kun olis vaan sikojen ja lehmien kanssa joutana olee. =)
Isäntäkin olis autuaan tietämättömänä tullut kotio https://www.youtube.com/watch?v=0FaN3TatpBU
Tää kuulostaa ihan ikikseltä tai joltain pullan sivupersoonalta :D ei ole nainen siis.
Ikikseksi minäkin tunnistin.
Kerrankin helkan kanssa samaa mieltä jostakin. Viherryttävät hiirenkorvat sai viimeistään suun virneeseen.
Ennenvanhaan kyllä oli paremmin, 1500 luvulla olisi omistanut linnan, naisia, karjaa, palvelusväkeä tms. Tilallisellakin oli silloin paremmat oltavat, kun pystyi ylläpitämään Jumalan suomaa haaremia ja verottamaan tilalla asuvia perheitä mm. töiden ja tyttärien muodossa. Mitä kaummaksi mennään, sitä paremmin asiat olivat. =) Eli 1800 luvulla asiat olivat jo pilalla.
Ennen vanhaan oli aivan normaalia, että asiansa hyvin hoitava rehti mies saa vaimokseen neitsyen teininaisen, joka kunnioittaa miestään ja jonka kanssa voi rakentaa tulevaisuutta ilman jatkuvaa pelkoa että kiimavittu käskee pettämään jonkun panovalmiin hiekkaneekerin kanssa.
http://aijaa.com/2xyIW3
Nykyään puolestaan on aivan normaalia, että asiansa hyvin hoitava rehti mies joutuu odottelemaan kolme-nelikymppiseksi asti, samalla kun naiset nussituttavat itseään erilaisilla paskoilla yt-miehillä ja lopulta haluavat ulosmitata aviomieheltään kaiken potentiaalin keskiluokkaisen unelman rakentamiseen.
http://aijaa.com/VykoGd
http://aijaa.com/2kuCZF
Elämä on varmasti nykyisin hankalaa sille pienelle vähemmistölle naisista, jotka haluavat muutakin kuin ryypätä, tupakoida ja seksihurjastella.
Entisaikana oli paljon ongelmia, jotka lääketiede on nykyään ratkaissut. Esim. sairauksista saattoi kärsiä voimakkaiden kipujen muodossa tuvan perällä eikä kukaan osannut auttaa. Mutta minusta on täysin mahdollista, että entisaikaan ihmiset kestivät kivut ja muut kärsimykset paremmin, koska olivat asennoituneet niin, että vaihtoehtoja ei ole?
Hieno kirjoitus ja kirjoittaja jotka todistavat että hyviäkin naisia maailmassa vielä on. Olen jopa vähän ylpeä siitä että tuolla jotkut kateelliset kuvittelevat allekirjoittaneen aikaansaannokseksi, tuossa avauksessasi kun kieltämättä on paljon samanlaista hyvää kuin mitä itsekin olen kertonut kaipaavani .
Itse en ehkä ihan tuonne asti taaksepäin menisi vaan nimenomaan usein mainitsemani 50-luku olisi se juttu koska silloin terveydenhuolto jo hyvää, ei nälänhätää, sodista selvitty, puuhakasta jälleenrakennuksen aikaa, paljon uutta tekniikkaa maailmassa ja rajattomat mahdollisuudet sekä miehillä että naisilla elää elämäänsä haluamallaan tavalla.
Mielikuvat jotka onnistuit luomaan ympristöstä ja ihmisistä noinkin vähällä kirjoittamisella ovat kyllä hienoja, melkein voi haistaa sen tuoreen luomuruisleivän ja höyryävän lihakeiton, upeaa tekstiä kaikenkaikkiaan.