Ruotsalaisministeri puhkesi kyyneliin - "Meidän täytyy vähentää turvapaikanhakijoiden määrää"
Ruotsi alkaa rajoittaa liian suureksi paisunutta pakolaisvirtaa, kertoo Financial Times.
Maahan on arvioitu saapuvan tämän vuoden aikana 190 000 turvapaikanhakijaa. Määrä on kaksinkertainen verrattuna ennätysvuoteen.
"Nykyinen tilanne on kestämätön, joten meidän on radikaalisti vähennettävä Ruotsiin tulevien turvapaikanhakijoiden määrää", pääministeri Stefan Löfven kertoi tiedotustilaisuudessa.
Hallituksen mukaan tilanteeseen oli pakko puuttua, kun kunnilta alkoi tulla viestiä siitä, että tärkeitä sosiaalialan toimintoja kuten terveydenhuolto ja opetus, ovat vaarassa.
Lehden mukaan tilanne on saanut pääministeri Löfvenin kyyneliin.
Ruotsi on perinteisesti ottanut vastaan enemmän turvapaikanhakijoita kansaliaisia kohtaan kuin mikään muu EU-maa. Ruotsi vaatii edelleen Euroopan laajuista sopimusta siitä, miten pakolaisia voitaisiin jakaa reilusti EU-jäsenmaiden kesken.
Tiistaina julkistettujen toimenpiteiden mukaan Ruotsi aikoo rajoittaa ankarasti turvapaikanhakijoiden oikeutta perheen yhdistämiseen ja myöntää vain kolmen vuoden oleskelulupia. Lisäksi maahan junalla ja bussilla matkustavilta aletaan tarkastaa henkilöllisyyksiä rajalla.
http://www.talouselama.fi/uutiset/ruotsalaisministeri-puhkesi-kyyneliin-meidan-taytyy-vahentaa-turvapaikanhakijoiden-maaraa-6091718
Härregyyd!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyvänen aika! Lähettäkää Anssi Kela ruotsiin pitmään heidän uneelmaansa yllä!
Hyvä idea, siitä mulkusta olisikin päästävä eroon, ei ikinä pidä päästää takaisin
"Hallituksen mukaan tilanteeseen oli pakko puuttua, kun kunnilta alkoi tulla viestiä siitä, että tärkeitä sosiaalialan toimintoja kuten terveydenhuolto ja opetus, ovat vaarassa."
Ei koske Suomea, vai mitä sukkivakit, hä?
No, kyyneleethän teillekin silmiin tulee, jos Suomessakin järkiinnytään, mutta eipäs nuolaista viellä ennenkuin tipahtaa, Sipilän Jussi on lesta ja tunnetusti täysi mulukku "omaa kansaansa" kohtaan näissä kuoriutumattomien kultamunien maahantunkeuduttamisasioissa...
Sipilä sie oot mulukku.
Missähän se Ruotsin kunkku oikein prinsessoineen luuraa....eikö sillä ole mitään tehtävää siinä maassa, kuin esitellä uusinta jälkikasvuaan...
HYVÄ HUOMIO,
"""Ruotsin kunkku prinsessoineen ...ei sillä ole mitään tehtävää, kuin esitellä uusinta jälkikasvuaan..."""
Myö voidaan majoittaa noista 190 000 ja ottaa vielä 150 000 lisää, ku meittiä on niin vähän, että uhataan sukupuutottua.
Onko rasismin pöpö päässyt leviämään Ruotsiin?! Ruotsin pinta-ala on 450000 neliökilometria, miten sinne ei muka mahdu!
5 miljardia mamua mahtuu varmasti. Ruotsi pelastaa koko maailman köyhät
Se taisikin olla varapääministeri Åsa Romson (helvetin psykopaatti) joka rupesi nyyhkyttämään lehdistön edessä:
https://www.youtube.com/watch?v=FZwpCJDp05w
Semmoista se on kun suvakkikin viimein tajuaa, siis sitten kun on liian myöhäistä, että tuhosimme tämän maan ja sen kansalaisten tulevaisuuden, siihen asti kyllä mennään nokka pystyssä vaatimuksia esittäen. Veikkaan että Suomen suvakin on kovasydämisempiä, ne vain nauraa aiheuttamalleen tuholle.
Niin, se onkin sitten jo aivan oma lukunsa, että minkä asian vuoksi tuo lopulta oikein itkeekään...
Sikai, kun ei voida ottaa enempää. Alkaa tulokkaiden mukavuus liikaa kärsimään.
Vaikea olla Ruotsalainen,kun se ylisuvaitsevaisuus imetään jo äidinmaidosta.
"Ruotsi aikoo myöntää vain KOLMEN VUODEN OLESKELULUPIA.."
HYVÄ. TÄMÄ MYÖS MEILLE JA HETI.
Pakolaiset ovat tulleet turvaa hakemaan, ja palaavat kotiin heti kun mahdollista. Voisi olla säädös, että jossain vaiheessa myönnetään kansalaisuus, jos näyttää siltä, että on kyllin hyvin sopeuduttu tänne.
Mahdollista jatkopäätöstä tehtäessä voidaan HUOMIOIDA MYÖS KOLMEN VUODEN AIKANA kertyneet RIKOKSET.
Suomessa ei itketä, täällä tahkotaan matubisneksellä rahaa veronmaksajien piikkiin:
http://mvlehti.net/2015/11/25/vastaanottokeskuksen-perustaminen-migrin-ohjeet-nyt-mvssa/
Suomi on tällä hetkellä ikäänkuin samassa tilanteessa kuin Ruotsi silloin aikoinaan maahantukeutumisagendansa aloitusaikoina?
Agendan läpiajomenetelmätkin ovat aivan samoja mediasulkuineen kaikkineen...
Noh, nyt voi jokainen sitten Ruotsissa nähdä oikein luonnossa ilman suvakkien väkytyksiä sen mihin näiden tulevaisuudessa mätänevien kuoriutumattomien kultamunien hamstraaminen lopulta johtaa.