Aivokuollut Kepulandia on myös taloudellisesti kuollut.
Tilaostokeskuksen luvut osoittavat, että näköiskuntien toiminta on vain kaupunkien veronmaksajilta saatujen rahojen varassa.
Elinvoimaiset kaupungit elättävät tukais-kepulandiaa. Veroja ei voi enää lisätä ja velanotto loppuu aivan kohta! Mitä tapahtuu????
http://yle.fi/uutiset/kymmenissa_kunnissa_enemmisto_tyopaikoista_rahoitetaan_veroilla__katso_kotikuntasi_tilanne/8459573
Tilaostokeskuksen luvut osoittavat, että näköiskuntien toiminta on vain kaupunkien veronmaksajilta saatujen rahojen varassa.
Elinvoimaiset kaupungit elättävät tukais-kepulandiaa. Veroja ei voi enää lisätä ja velanotto loppuu aivan kohta! Mitä tapahtuu????
http://yle.fi/uutiset/kymmenissa_kunnissa_enemmisto_tyopaikoista_rahoitetaan_veroilla__katso_kotikuntasi_tilanne/8459573
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kepu tuhoaa suomen.
Hallitus esittää, että asumistukien enimmäismenot jäädytettäisiin ensi vuodelle. Yleisestä asumistuesta säästettäisiin ensi vuonna 22 Me.
Säästöt syntyisivät hallituksen mukaan siten, että asumistuen perusomavastuuta korotettaisiin ja asumistukien enimmäisasumismenot pidettäisiin samoina kuin tänäkin vuonna.
Lisäksi hallitus nostaisi yleisen asumistuen perusomavastuun tulosidonnaisuutta 40 prosentista 42 prosenttiin.
Yleisen asumistuen täysimääräisen tuen tuloraja olisi ensi vuonna sama kuin nyt.
Suomessa viljasta saadaan keskimäärin 3 500 kilon hehtaarisato ja yksi vuodessa. Parhaimmissa maissa keskisato on jopa yli 70 000 kiloa vuodessa hehtaarilta. Normiviljakilon hinta on 0,15 euroa, joten suomalaine viljelijä ansatsee bruttona 525 euroa hehtaarilta ja parhaimmissa maissa reilusti yli 10 000 euroa! Suomessa pellon myrkkyruiskutus maksaa saman verran mitä koko sadosta saa rahaa. Ei kannata Suomessa viljellä viljaa, eikä myöskään rypsiä, ei ananasta, eikä edes banaania.
Siinäpä syy sille, että Suomessa suorat ja epäsuorat tuet maatiloille ovat noin 5 miljardia vuodessa, eli n. 89 000 eruoa tilaa kohti. Lisäksi tulevat jättimäiset tulonsiirrot kaupungeista maaseutukuntiin, kuten aloituksen liitteestä voi arvioida.
Tuossa jutussa puhuttiin kylläkin siitä, miten suurin osa työpaikoista on tuottamattomalla julkisella sektorilla....ei ole maatalouden syytä.
Puhuit tuossa itsesi täysin pussiin aivopieruinesi,...HAHAAAA
Katso paljonko kasvinsuojeluaineita
(myrkkyjä)eurooppassa käytetään.
Vertaa suomeen.
Kannattaisi viljellä jotain paremmin tuottavaa. Kukan katuhinta on nykyään 20 e gramma. Siinä kun ajattelee että välikäsi ottaa puolet niin tuottajalla jää vielä kymppi. Molemmat maksaa verot niin valtiokin saa kelpo siivun.
Luulisi että pahinkin tukipummi tajuaa kuinka isot rahat ilmankin tukia saisi laillisesta ruohosta? Mielummin mä maksaisin laaturuohosta jollekkin lailliselle taholle. Nyt maksan kelle tahansa keltä löytyy.
Kuka menee näitä saatanan molopää kepuja vielä äänestämään.
Eiköhän SUOMALAINEN veronmaksaja ymmärrä miten suuren virheen teki äänestämällä kepulia.Ei muutama yrittäjä ja palkansaaja voi elättää näitä koijareita ja paskanluojia pystyyn.
Kuka tarvitsee Jepua,duunaria ja kapitalistia tarvitaan jotta yhteiskunta pyörii,mutta kepulainen haluaa siipeillä.
Keskustalainen klisee on "Pitäkäämme koko Suomi asuttuna". Pystyykö veronmaksaja siihen?
Näissä kunnissa yli puolet kuntalaisista työntekijöistä saa palkkansa yhteisistä verovaroista. Mihin ne kuntaliitoksetkin nyt oiken loppuivat!
Kökar 72,2
Kumlinge 69,5
Hailuoto 68,6
Salla 64,6
Utsjoki 60,5
Enontekiö 59,8
Vaala 59,5
Tervo 59,5
Hammarland 59,2
Vesanto 59,0
Simo 58,4
Valtimo 58,1
Vesilahti 57,7
Sund 57,6
Luhanka 57,3
Sottunga 57,1
Hyrynsalmi 56,7
Lemland 56,2
Merijärvi 55,6
Kemijärvi 55,6
Kannonkoski 55,0
Petäjävesi 54,7
Hattula 54,3
Ranua 54,2
Savukoski 54,1
Taipalsaari 53,7
Liminka 53,6
Sonkajärvi 52,6
Virolahti 52,4
Siikalatva 52,2
Kivijärvi 52,1
Perho 52,0
Posio 51,6
Pielavesi 50,8
Paltamo 50,4
Paljon on Väyrylän porukkaa Lapista.
Näissä ei ole maa- ja metsätalous" yrityksiä" mukana, siis jotka myöskin saavat elatuksensa verovaroista.
Kuntien verotaakkaa voidaan kohta vähentää hiukan kun saamme 18 maakunnalle verotusoikeuden. Maakuntahallintoalueet tullaan miehittämään monitasoisella poliittisesti valitulla johtajistolla. Näin saamme varmistettua myöskin kaikille maakuntien eduskunnasta putoaville ex- kansanedustajille maaherrapaikat. Kaikki vaan äänestämään kipinkapin maakuntajohtajia joille myöskin voimme maksaa veroja lähitulevaisuudessa.
Jos tilastokeskus tarkentaisi tietoja ja näyttäisi, mitä ovat kepulandian näköiskuntien "yksityiset työpaikat", nähtäisiin että ne ovat rökäletappiollisen tukiaismaatalouden "työpaikkoja".
Näin kävisi selvemmin ilmi kepulandian saattohoito ja sen näköiskuntien kuolema.
Aivan näin, maa- ja metsätalous"yritykset" on merkattu aivan satavarmasti ns, yksityisiksi. Kyllä noita tilastoja on nyt hieman yritetty tasapainottaa.
Kepu pettää AINA.
Oikeastaan ei viitsisi edes pidemmälle jatkaa. Enkä jatkakkaan !
Sepä siitä.
En jatka tästä pidempään.
Sosialistine Suomi on täyttä todellisuutta....uskottava se on.!
Se on ollut sitä jo hyvän aikaa. Ja sen takia yksityinen sektori ja erityisesti se vientiteollisuusosio supistuu koko ajan. Ei vaan kannata enään, esim, työvoimakustannukset ja sitten vielä esim, sähköenergian hinnannousu. Sanotaan että annetaan helpotuksia mutta toisessa muodossa revitään maksuja vielä enemmän.
Virkaloiset ovat syöpäläisiä.
Väyrynen erosi lestaadio-Nato-leikkaaja-Kepusta.
Miten menee Matti Vanhasen presidenttivaaliväittelyt itsensä kanssa?