Nyt kaikki olemme KYLLÄSTYNEITÄ

Nyt kyllä aivan jokainen, kaikki on kyllästyneitä Jumalan ikuiseen valtaan, jota Hän tulee täällä oikein alapäällään pamputtamaan meihin, jokaiseen matkansa varrella, liidellessään Euroopankin yllä, kaikkiin meihin ulottaen alapääpamputtamisensa. Olemme jokainen kyllästyneitä Hänen määräämisValtaansa, kaikkeen mitä Hän käskee täällä olemaan. YliJumala DIKTAATTORI, olemme kaikki nähneet. Kaikki ilmentymät, kuvat, kaikki se raskas painava painolasti, minkä Hän tuo itsellään mukanaan, tänne Euroopankin ylle, AIVAN tahallaan. Kaiken Hän toimii pelkästään tahallaan AINA kaiken aikaa (10 vuotta) pelkästään tänne puolelle maailmaa, Eurooppaa myöten, kaiken painavan painolastinsa tänne vaan kaataa, ja valuttaa, vyöryttää koko Euroopan ylle. Hän ei mene EDES KOSKAAN hoitamaan omaa takapihaansa, ei etupihaansa, ei alueitansa (Lähi-Itä oli Hänen AINOA Oikeutensa) eli Lähi-Idän asioita, rikollisia terroristeja siellä, vaan kaiken Hän senkin edestä tekoasyin ja tekopyhin (tietämiensä) asioinj KAIKEN kehtaa tänne vaan lykätä nekin mukamas SYYT kenen vaan länsimaalaisen niskaan.

JUMALA ei ole koko 10 vuoden aikana olut mikään muu kuin Hirviö, ITSE itsensä IRTIpäästänyt PETO, joka alkoi tietoisesti olla ALLAH (666), ja kaiken toimien, kaataen, langettaen länsimaihin, erityisesti koko Euroopan alueelle. Tietoisesti Hän alkoi olla Allah, joka on lähi-idän puolella, kaikkia meitä muita vastaan. IRTIsanokaa Hänet täysin Hänen asemastaan, tehtävistään, sillä TOTUUS on, että täällä ei koko 10 vuoden aikana ole kenenkään pitänyt, kuulunut maksaa YHTÄÄN mitään, paitsi ALLAH-JUMALAN ihan ITSE kaiken vaan. sieltä asti, 10 vuoden takaa, ei ole ollut muita syyllisiä, kuin ALLAH-JUMALA itse maksamaan kaiken Hirviötyönsä, satonsa, aikaansaannoksensa. Nyt oikeasti KENKÄÄ Hänelle Loputtomiin, LOPULLISESTI, sillä jos annamme Hänelle mitään Valtaa, tai mahdollisuutta, Hän KAIKEN pahan aikaansaamisensa (mitä tähänkin asti ollut ilmentymää, valeita, ällöjä, kampituksia, kaatoja, langetuksia), KAIKEN Hän tulee HETI kohta taas tänne aikaansaamaan (TAHALLAAN). Ei pidä LUOTTAA enää Häneen YHTÄÄN, sillä kosto on aina Hänen ja ILMAN AIHETTA aina.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

NytLOPPUIPETO kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu