NYT HERÄSI JO MINISTERI LINDSTRÖMKIN

LM: Terroristijärjestön taistelijaksi matkustaminen kriminalisoidaan
Verkkouutiset -
Jo pelkkä yritys matkustaa terroristijärjestön taistelijaksi säädetään Suomen rikoslaissa rangaistavaksi, kertoo Lännen Media.

Suomessa säädetään rangaistavaksi jo pelkkä yritys matkustaa terroristijärjestön taistelijaksi.

Hallituksen lakiesitys etenee eduskuntaan jo ensi keväänä. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo olevansa valmis esittelemään lainmuutoksen tarvittaessa nopeastikin, uutisoi muun muassa Turun Sanomat.

– On tärkeätä estää ennalta edes se mahdollisuus, että syntyisi terroristitoimintaa, Lindström korostaa.

Jatkossa Suomessa voidaan ottaa kiinni ja asettaa syytteeseen suomalaisia ja kaikkien muiden maiden kansalaisia, jotka yrittävät matkustaa Suomesta toiseen maahan tehdäkseen terrorismirikoksia.

Esimerkiksi Isisin riveihin yrittävä voidaan pidättää jo hänen noustessaan lentokenttäbussiin, jos on näyttöä aikomuksesta.

Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikö se ole parempi et ne lähtee sinne sotimaan ku tekee niitä tekoja täällä.

Äänestä
  • Paluu oikeus on menetetty heti ja loppu suku perästä. Niin alkaa löytyä sitä yhteisvastuuta ja velvollisuuksia Suomea ja Suomalaisia kohtaan. Että silleen.

    Äänestä

Koska homma on persun hoidossa niin kela ilmeisesti alkaa
maksaa matkarahatkin sen toimeentulorahan lisäksi
samat päivärahat kuin rauhanturvaajillekin.

Äänestä

"Esimerkiksi Isisin riveihin yrittävä voidaan pidättää jo hänen noustessaan lentokenttäbussiin, jos on näyttöä aikomuksesta."
Nytkö niillä on jo niin kova hyysäämisvietti päällä, että eivät enää laske karvaperskultamunia lähtemään pois edes vapaaehtoisesti..?
Tänne vaan ylläpidettäviksi, jos ei muuten niin vaikkapa vankilaan sitten.
Outo maa ja viellä oudommat päättäjät.

Äänestä
  • Niinpä, miksi niitä potenttiaalisia tykinruokia lähtiessään hyysäämään, ne "paluumuuttajathan" tässä tärkeimpiä ja pahimpia ovat, vai mitä sukkivakit, hä?

    Äänestä

Pisetään kaikki 60 maata sotakoneet sinne kerran ne sitä haluaa ei siinä pitkään mene ku maa on palasina.

Äänestä
  • Nyt Syyriassa pommitetaan rajaseutujen heimoja jotka
    kapinoivat hallinnon sortoa vastaan mutta isiksen kanssa
    heillä ei ole miään tekemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NUKKUMATIT kirjoitti:

LM: Terroristijärjestön taistelijaksi matkustaminen kriminalisoidaan
Verkkouutiset -
Jo pelkkä yritys matkustaa terroristijärjestön taistelijaksi säädetään Suomen rikoslaissa rangaistavaksi, kertoo Lännen Media.

Suomessa säädetään rangaistavaksi jo pelkkä yritys matkustaa terroristijärjestön taistelijaksi.

Hallituksen lakiesitys etenee eduskuntaan jo ensi keväänä. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo olevansa valmis esittelemään lainmuutoksen tarvittaessa nopeastikin, uutisoi muun muassa Turun Sanomat.

– On tärkeätä estää ennalta edes se mahdollisuus, että syntyisi terroristitoimintaa, Lindström korostaa.

Jatkossa Suomessa voidaan ottaa kiinni ja asettaa syytteeseen suomalaisia ja kaikkien muiden maiden kansalaisia, jotka yrittävät matkustaa Suomesta toiseen maahan tehdäkseen terrorismirikoksia.

Esimerkiksi Isisin riveihin yrittävä voidaan pidättää jo hänen noustessaan lentokenttäbussiin, jos on näyttöä aikomuksesta.

Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu