rasismista puhuminen on paskan jauhantaa

Rasismista lässyttävät muslimit. Kuinka kehtaatte syyttää suomen knsalaisia rasisteiksi kun oman uskonne edustajat eivät kohtele edes omiaan tasa-arvoisesti. Naisia kohdellaan kuin paskakasaa. Itsenne ylennätte ettekä kestä mitään kritiikkiä mikä koskee teitä itseänne. Omassa kulttuurissanne/ kotimaissanne käyttäydytte aivan yhtä rasistisesti kuin me täällä, että olkaahan vaiti kun ollaan kylässä toisen kotona. Näin meille on opetettu ja näin itse käyttäydyn vieraissa.
1482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Suuri kusetus tuo rasismista puhuminen ja kun puhujat itse vielä niitä hirmurasisteja naista kohtaan on jo maailman kirjat sekaisin jos joku vielä tukee tuota

Äänestä

muslimit on saastaisia paskoja että ei viiti loukata edes kirjoituksessa isoa kirjaintakaan aloitukseen noista.
syyrian suunnllalla ja muissa maissa tällä hetkellä olevat sodat on pelkästään muslimien, ja sinne pitää venäjän,usan ja muutama euroopan maan tunkea mukaan, näin saadaan aikaan se että kaikki perkeleen muslimimulkut kulkeutuu suomeen.

Äänestä

Rasismi on rotusortoa. Jos vastustaa jotakuta sen takia, että se tykkää riehua, niin se ei ole rasismia.

Äänestä

Euroopasta ja lähempääkin Ruotsista tuli varoittavia viestejä hallitsemattomasta maahanmuutosta, turvapaikanhakijoiden vaikeasta kotouttamisesta. Suomen maahanmuuttoviranomaisten sekä hallinto eivät näistä ylimielisyyttään piitanneet. Puhuttiin aiemmin jo resurssipulasta. Kotouttamista ei pahemmin pohdittu. Nyt sitten ollaan maistettu tämän työn hedelmää. On retteliöitsijöitä, häpäisijöitä, raiskaajia, jopa kissakin joutunut joidenkin sairaiden turvapaikan hakijoiden pahuuden kohteeksi. Kun nyt viranomaiset eivät ole hoitaneet hommiaan, niin joko alkavat suomalaiset ja kunnolliset ulkomaalaistaustaiset, nykyisin suomalaiset miehet heräämään ja turvaamaan suomalaisten turvallisuutta.? On muitakin keinoja kuin väkivalta tai suunpieksentä...Puhuihan Väinämöinenkin jonkun suohon. Ja kuka kestää rehellistä, tiukkaa katsetta. Rauhanomaiset ja hiljaiset mielenosoitukset ovat paljon pelottavampia kuin räyhäämiset.

Äänestä

eihän naiset ole miehen veroisia
mitä höpötät

Äänestä

Hyväksyn ja suvakoin KAIKKI muut ihmisryhmät ja uskonnot tässä maailmassa paitsi nämä rasistisovinistiset islamimuslimit.
On totta, että suurin osa heistä on ehdottomasti sillä tavalla kunnollista porukkaa, ettei heistä tosiaan suurin osa tule koskaan syyllistymään mihinkään raiskauksiin tai muihin rikoksiin, vielä vähemmän islamistisiin rikoksiin. Suurin osa maailman ihmisistä on aivan tavallisia tyyppejä jotka haluaa vain elää rauhassa perheensä kanssa.
Mutta silti huolestuttaa se kasvatus jonka antavat lapsilleen. Se asennekasvatus ja uskonnollinen kasvatus.
Sitten kun mennään tänne jääneiden kanssa seuraavaa sukupolvea, niin asiat on taas ihan eri tolalla. On synnytty Suomen kansalaisiksi, muttei sittenkään olla oikeasti suomalaisia- sellaisia jotka saunoo ja grillaa makkaraa valoisina kesäöinä eikä puhu kuin pienessä kännissä.
Meinaako joku tosissaan että kotoutus tulee onnistumaan?
Juu, voi onnistua muutaman erityislahjakkaan yksilön kohdalla joilla on kykyjä joita länsimaat arvostavat. He tulevat pääsemään pitkälle ja heitä luultavasti vaivataan aina kun pitää rasisteille perustella monikulttuurisuuden ihanuutta.
Mutta kuten jokainen ymmärtää, niin erityislahjakkuudet on ihmiskunnassa todellakin kortilla. Suurin osa tulijoista on lahjattomia taviksia joista ei oikeasti ole mihinkään.
Juuri kuten me suomalaisetkin; niin moni ihminen on saanut viimeaikoina kenkää pitkäaikaisista työpaikoistaan, että pakko kai se on uskoa, että työttömyys on kansan lahjattomuuden ja kyvyttömyyden syy.

Mutta palataan vielä alkuperäiseen aiheeseen.
Itse en voi hyväksyä lähi-idän miesväestöä, en vain kykene, koska he saavat kasvatuksen joka pitää naista alempana otuksena.
Minut on kasvatettu 70-luvulla erittäin avarakatseisessa kodissa missä naisen ja miehen tasa-arvo oli jo silloin itsestäänselvyys. Kasvoin tasa-arvoon. Tämä nykyinen popula mikä tänne änkeää kuka milläkin verukkeella, suurin osa ilmeisesti puhtaasta seikkailunhalusta kun kerran perillä odottaa ylläpito jne, on varmaan nähnyt ruotsalaisia telkkarisarjoja ja lähteneet sen takia rynnimään pohjoismaihin.
Ruotsalaisten suvereeni lahjakkuus kaikilla aloilla houkuttelee nyt väkeä myös meille, kun itse Ruotsiin ei enää oikein tahdo mahtua. Me muut, suomalaiset ja norjalaiset ollaan vielä kaukana Ruotsin tilanteesta, mutta äkkiäkös se tällä menolla on tasattu.

Ja vielä. Tänään uutisoitiin, että ISIS haluaa, että vammaiset lapset tapetaan.
Missä nämä vammaiset lapset ovat!
He jotka oikeasti tarvitsisivat sitä suojelua ja turvapaikkaa?

Montako tappamisenuhan alla olevaa vammaista lasta on saapunut Suomeen?

Nyt pitäisi pikaisesti tarkistaa keitä tänne päästetään.
Ensisijalla pitää olla Vammaiset, vanhukset ja lapset. Tässä järjestyksessä.
Nyt tänne rynnii sellainen määrä nuoria miehiä, että kohta meillä on Ruotsin tapaan täysin vääristynyt sukupuolijakauma yhteiskunnassa.
Ja tuollaisilla miesmäärillä väittäisin, että voisi jo vähän pistää kampoihin sitä ISIStäkin joka seuduilla riehuu.
Ei meilläkään USA:n apuja odoteltu kun venäjää vastaan taisteltiin.

Äänestä

aikoinaan suomi oli sodassa ja täältä lähti pakolaisen asemaan lapsia ja naisia jos ei huomioida rikkaiden parasiittien vähäistä joukkoa.
tänne tulee miehiä joiden pitäisi taistella lasten ja naisten puolesta.
Kun elää elämää jossa naisten sorto on arkea sen jokainen itsekin tietää ja silloin mielestäni kyky esim taistella jossa on mahdollista kuolla heikkenee oleellisesti.
pakolaisia saa tulla naiset ja lapset ensin.
kielioppia heidän ei tarvitse opetellavaikka meillä muilla seuraa imperfektit ja verbit atribuutit konsonantit ja vokaalit pakollisina vaikka en ole koskaan elämässäni niitä tarvinnut.
eikä noita ohranain lions klubien ihme oppeja kukaan voi selittää järkeviksi.

Äänestä

RAUHA SUOMEEN ?
Islamistit vain osavat riidella joten - Myös vastaanottokeskuksissa ilmapiiri on kiristymässä. Mitä pitempään prosessi kestää, sitä hankalammaksi tilanne muuttuu. Kun samoissa tiloissa on paljon nuoria miehiä, ja jos kuvaan tulee päihteitä sekä uskonnollisia ja etnisiä ristiriitoja, tappeluherkkyys lisääntyy. ISLAM VIHA KAIKKI

Äänestä

Siirtolaiset vain pitävät suomalaisia tyhminä ja huijaavat minkä kerkeävät. Ikä ja kaikki muukin valehdellaan aivan pokkana. Jos uskot, niin he ajattelevat; "idiootti kun uskoi". Jos et usko, niin alkaa kaikenlainen painostus ja siksi "rasisti" sanaa käytetäänkin.

Oikeastaan suomalaiset on alistettu tottelemaan siirtolaisia ja kuuntelemaan heidän naurettavat satukertomuksensa ja ne jotka uskovat, pakottavat muutkin uskomaan.

Näinhän on toimittu kautta historian ja siksi uskonnot on saatu kansoille. Luettuasi raamattua, huomaat miten typeriä tarinoita siinä on. Oikeastaan aika naurettava ja tyhmä kirja. Kuitenkin raamattua ylistetään jatkuvasti, vaikka se on todella tyhmä kirja, typerineen satuineen.

Äänestä

Eikö teillä tosiaan ole mitään sanomista tähän asiaan?

Äänestä

Ettekö Te ääliöt käsitä, että Jenkit tappelivat käytännössä yksin arabeja vastaan 15. vuotta. Eurooppaa ei paljon kiinnostannut, nyt maksamme siitä kovan hinnan. Jenkit nauraa meille päin naamaa.

Äänestä

Kyllä nyt on niin että Suomalaisia sorretaan. Pitäisikö alkaa sossun elätiksi jokaisen että saisi samat edut? Hullu kai se työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä?

Äänestä

Itse ennustin jo viime vuosituhannella, että jossain vaiheessa ihmisiä aletaan ampumaan Euroopan rajoille. Nämä mamu -kiihkoilijat pohjustavat mielialoja, jonka jälkeen joukkoteurastuksesta tulee sallittua. Mielenkiintoista seurata mitä se aiheuttaa länsimaiden henkiselle ilmapiirille. Tuleeko siitä samanlainen kuin idässä, jossa ihmisen arvo on tunnetusti alhainen.

Äänestä

Rasismi on sana, jonka käytännöllisyys on viestitetty kaikille vastikkeetonta ylläpitoa havitteleville lähi-idän ja afrikan kansalaisille.
Se on havaittu tehokkaaksi keinoksi saada nopea tavoitteiden mukainen elintaso itseään suuremmin rasittamatta ja sillä syyllistetään mm. ja erityisesti suomalaiset.
Sitä varten kannattaa jopa kerätä kaikki suvun varallisuus salakuljettajille.

Tässä kohtaa on aina ihmetyttänyt se seikka, että alun alkaen tämä lähti suuressa mittakaavassa liikkeelle Siad Barren eliittisotilaiden elintason nostosta Neuvostoliiton hajottua, kun nämä otetiin suomessa vastaan lähes sotilaallisin kunianosoituksin.

Nyt meillä on vouhotettu natoon liittymisestä jo vuosikymmeniä, mikä on ristiriidassa näiden Barren eliittien turvapaikkatakuutusten kanssa.
Barre oli liittoutunut Neuvostoliiton kanssa, jossa näitä eliittejä koulutettiiin.
Kuinka tämä kaava oikein toimii?

Suomen politiikka on ollut ulospäin niin heittelevää ja mielistelevää, että ihmetyttää mikä on tämä maa, jossa sen veroa maksavila kansalaisilla ei ole kohta mitään takeita maan hallinnon vatuloinneista ja takuutuksista.
Ainoa mikä on muutaman viime "hallituksen" aikana käynyt selväksi, että takuuvarmasti maahan halutaan aina vain yhä enemmän veroa maksavaa köyhäslistöä.

Molokin kita on niin suuri ja syvä, ettei sille mikään riitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Härmässämättää kirjoitti:

Rasismista lässyttävät muslimit. Kuinka kehtaatte syyttää suomen knsalaisia rasisteiksi kun oman uskonne edustajat eivät kohtele edes omiaan tasa-arvoisesti. Naisia kohdellaan kuin paskakasaa. Itsenne ylennätte ettekä kestä mitään kritiikkiä mikä koskee teitä itseänne. Omassa kulttuurissanne/ kotimaissanne käyttäydytte aivan yhtä rasistisesti kuin me täällä, että olkaahan vaiti kun ollaan kylässä toisen kotona. Näin meille on opetettu ja näin itse käyttäydyn vieraissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu