Tai muihin muslimimaihin, joita on heitä lähellä?
Afrikkakin on lähellä ja Aasiass amonia paikkoja, joissa voivat kumartaa vainoamaan kehottajaansa.
Afrikkakin on lähellä ja Aasiass amonia paikkoja, joissa voivat kumartaa vainoamaan kehottajaansa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niinpä. Isot maa-alueet mutta rahaa ei jaeta ilmaiseksi, olisikohan siinä se syy. Venäjä on maailman suurin maa pinta-alaltaan.
Venäläset eivät elätä musulmaaneja .
Ei kai vaan kristitty halua nyt olla auttamatta lähimäistänsä hädässä? luistetaanko omista opeista noin kepein perustein?
Mieti kuitenkin ensin, miksi se lähempänä oleva rikas arabivaltio ei ota vastaan "sotalapsia". Eikös niiden oma uskonto kannustakaan hädässä olevan lähimmäisen auttamiseen?
Maksavat kuitenkin miljardeja euroja köyhempiin muslimimaihin hoitaakseen niitä.
Ja moni käykin mm. Somalaiasa ja asuu siellä leveästi kun samaan aikaan Suomen tukurahat tulevat itsestään tilille.
Kovemmmat rangaistukset,rikollisia ei niissä maissa hyysätä,saattaa vaikka henkilähteä,onhan ne katsoneet missä maissa pääsee vähemmällä.....
Muslimit himoitsevat sinisilmäisiä blondeja, niin kuin ovat aina himoinneet.
Tuhansia ja tuhansia suomalais-ugrilaisia naisia siepattiin viikinkien toimesta ja heidät myytiin seksiorjiksi muslimeille.
http://ekirjasto.kirjastot.fi/ekirjat/idan-orjakauppa-keskiajalla-ihmisryostot-suomesta-ja-karjalasta
Berberimerirosvot sieppasivat yli miljoona eurooppalaista valkoista kristittyä muslimien (seksi)orjiksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Barbary_slave_trade
Islam uskontona sallii ja täysin hyväksyy toisten ihmisolentojen orjuuttamisen ja seksiorjuuden. Islamin profeetta Muhammed oli itsekin orjanomistaja ja kävi kauppaa orjilla. Jeesus taas ei omistanut orjia, eikä käynyt kauppaa orjuutetuilla ihmisillä.
Islamilaisessa maailmassa orjakauppa lopetettiin vasta Länsivaltojen painostuksen takia. Jotkut muslimimaat lopettivat orjakaupan vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen. Kun Länsimaaty heikkenevät, niin muslimit palaavat takaisin orjabisnekseen, koska heidän uskontonsa sallii sen.
Liittyisikö se siihen että on Shiia muslimeita ja sunni muslimeita eivätkä ne sovi keskenään oikein minnekkään.
Tämä ei ole islam palsta. Kysys istä siellä.
Islam on laajentumassa maailmanlaajuiseksi jihadin toimesta. Se koskee myös kaikkia palstoja, sillä johad tulee kaikille palstoillekin.
Käännytkö muslimiksi on kysymys , joka esitetään yhä useammin ihmiselle. Jos vastaus on ei niin puukolla ottavat pään irti eivätkä pidä sitä itse rikoksena.
Islamin mukaan muslimi ei voi murhata ihmistä. Saa korjata jos olen väärässä mutta muutamia kertoja olen kuullut eri paikasta ettei muslimi syylllisty sharia lain mukaan murhaan kun ottaa pään irti ei-muslimilta.
Muslimimaissa ei kristityn murhista vankilaan muslimeja laiteta?
Muslimimaissa kristittyjä laitetaan vankilaan siksi että ovat muslimeita.
Islam tarkoittaa alistumista ja islamista on kirjoitettu syväluotaava kirjakin : " saatanalliset säkeet " Tuo kirja kuvaa tarkasti islamia ja siitä ilmenee ketä aivopesun vaikutuksen alla elävät muslimit kumartavat.
Hämmästyttää hieman tämä kristittyjen uskovaisten maahanmuuttovastaisuus. Olette kuitenkin hyväksyneet maahanmuuttaja Jeesuksen ja hänen sanomansa ja jopa palvotte häntä jumalan kaltaisena. Eikö Jeesus ole samalta suunnalta kuin nämä Syyrian pakolaiset. Mikä ero on maahanmuuttaja Jeesuksella ja näillä tänä päivänä tulevilla? Ette myöskään ehkä ole ajatelleet että joku tai jotkut näistä tulijoista ovat kenties Jeesuksen jälkeläisiä, Jeesuksen poikia tai tyttöjä. Kohtelette heitä siis samoin kuin Jeesuksen aikalaiset naulitessaan hänet ristiin. Jeesus varmaan pitelee päätään ja miettii ettei järki ole kristityillä lisääntynyt kahdessa vuosituhannessa. Hersyvää naurua...
Islamin takia muslimit ja kristityt kärsivät Syyriassa. Pysykööt syyn aiheuttajat muslimit Syyriassa ja tervetuloa heille, joilla on vastaanottajia kohtaan hyvä tahto. Muslimien kiitollisuuden paha tahto on huomattu.
Ruotsi ja etenkin Ranska monin paikoin kuin eläintarhassa olisi muslimialueilla. Uhkaavaa käytöstä, kivien heittelyä ja alueen omimista itselle.
Turkki on islamilainen maa, nyt Eu tarjoaa 5 miljardia Turkille hoitaa islampakolaisia Turkissa. Rikkaat Persianlahden maat on saatava ottamaan pakolaisia, erityisesti Saudi-Arabia, joka ryövää pyhiinvaeltajat Mekassa. Tuhatpäinen saudien kuningasperhe kylpee kullassa ja jalokivissa, mutta pitää kansan hirmuvallalla kurissa eikä muu islamilainen maailma puutu tähän. Kai tämä Euroopan islamilaisvalloitus aina Bangladeshista,Iranista,Irakista,Afganistanista,Somaliasta, Eritreasta,jne on nyt Saudi-Arabian organisoima ja kustantama. Vain syyrialaiset ovat sotaakäyvästä maasta tulevia pakolaisia. Mitä nuo muut ovat täällä samaan aikaan tekemässä? Epäily heräsi heti. Nyt Suomi elättää yli 30.000 pakolaista, josta irakkeja n.22.000, ja sitten pitäisi vielä maksaa Turkille elättää lisää! Hullua- tosi hullua
Eikä Turkille maksetut rahat pysäytä elintasopakolaisten nuorten miesten Eurooppaan tuloa koska tuet menee pakolaisleireille missä nämä islamin sotilaat eivät edes koskaan ole olleet. Paskat tulee silmille joka puoelta!
Tuet tulisi maksaa vain maassa syntyneille, ei ulkomaan muslimieläteille, jotka tulevat niitä kärkkymään. Työntävät suomalaislutkan, naisen joka ei ole neitsyt tutustumishetkellä, raskaaksi ja pian on lutkalla ja muslimiukolla vauva, josta aivopesukasvattavat muslimin.
Konepistoolimiehet rajoillemme.
Täällä kun elätetään,johan musu sen on ottanut huomioon paikkaa valitessaan.
Suomalaisten naisten mainekin vaikuttaa siihen että nuoret miehet epäjumalan kumartajat tulevat Suomeen.