Olen jokusen kerran pohtinut, että mihin ihmisillä on nykyään kiire? Olipa sitten livenä tai netissä tavannut jonkun niin olisi nastaa ensin tutustua. Virittää tunteita ja pitää pientä jännitystä hetki yllä. Nauttia ensin ihastumisesta ja lennätellä hetki niitä perhosia vaikka sitten. Petiin kyllä joutaa, mutta pakkoko sinne heti on mennä?
Jotenkin koko treffailu on mennyt liukuhihnamaiseksi. Tapaamani ihmiset ajavat takaa vain sen illan seksikokemuksen haluamatta edes tuntea kunnolla. Osa keräilee jopa listoja. Osa olettaa, että muut ovat vain palveluksia varten. Kunhan ei itse tarvitse kuin vastaan ottaa.
Itse ajattelen sitten kai vanhanaikaiseksi. En innostu. Fiilikset lopahtaa jo minuutin tapaamisen jälkeen, kun naamasta näkee mitä toinen hakee. Jos tapaamaan edes sinne asti pääsee.
Ei mulla seksiä vastaan mitään ole. Haluan kuitenkin tuntea ihmisen, jonka kanssa toimin.
Jos sitten tapaan ihmisen, josta viehätyn. Tapailemme hetken. Kun oveni aukeaa niin johan se pentele majoittaa itsensä suurinpiirtein asumaan. Oma koti tuttavuudella on kuin kaatopaikka ja kaiken välinpitämättömyys rävähtää silmille kun vihdoin näkee sen ihmisen yksityisyyttä. Jos vielä haluaa eteempäin katsoa, että toimisko suhde kuitenkin niin huomaan kokkailleeni ruuat tälle tosirakkaudelle. Saamatta mitään vastinetta. Aletaan vaatimaan muutakin. Kun en suostu paapomaan vaan kohtelen aikuisena ( 37-43v) saan kuulla olevani kylmä, julma, mielenvikainen jne.
Hetken kuitenkin vielä yritän, josko olisi pelastettavissa jotain. Eri maailmat kun kohtaa niin kompromissejakin täytyy tehdä. Puolin ja toisin.
Sitten huomaankin, että kun olen pyytänyt hieman omaakin aikaa vaikka harrastukselleni niin toinen on ollut sen ajan vieraissa. Siis tämä sama, joka niin vakuutti edellisenä iltana ihastumistaan ja rakastumistaan minuun.
Suhde loppuu. Samana päivänä kuulemma jo toisen luona. Kertomassa samat tarinat ja luritukset. Mikä minussa on vikana? Miksi nielen tämmöistä? Miksi useimmat tapaamani ovat lopulta samanlaisia vaikka aluksi ovat tyypeiltään erilaisia. Mikä kiire noilla on juosta suhteesta toiseen käsittelemättä mitään? Hakevat vain hyötyjä. Missä inhimillisyys? Eikö enää tunnisteta tai haluta tunnistaa omia tunteita? Miten voi kehittyä ihmisenä, jos ei koskaan pysähdy ja mieti mikä meni vikaan. Miksi valehdella? Jos totuus ei kestä päivänvaloa niin miksi elää sitten niin?
Nuolen haavat ja jatkan elämää siinä toivossa, että joskus tapaan jonkun jolle minäkin ole tärkeä yhtä tärkeä kuin hän minulle.
Törmään välillä vastaaviin tapauksiin. Mutta kynnys avata oveni nousee.
Mutta joskus vielä törmään samanlaisiin arvoihin kuin itsellänikin. Ainakin toivon niin. Kiire ei ole.
Mutta yksinäisyys alkaa puuduttamaan.
Jotenkin koko treffailu on mennyt liukuhihnamaiseksi. Tapaamani ihmiset ajavat takaa vain sen illan seksikokemuksen haluamatta edes tuntea kunnolla. Osa keräilee jopa listoja. Osa olettaa, että muut ovat vain palveluksia varten. Kunhan ei itse tarvitse kuin vastaan ottaa.
Itse ajattelen sitten kai vanhanaikaiseksi. En innostu. Fiilikset lopahtaa jo minuutin tapaamisen jälkeen, kun naamasta näkee mitä toinen hakee. Jos tapaamaan edes sinne asti pääsee.
Ei mulla seksiä vastaan mitään ole. Haluan kuitenkin tuntea ihmisen, jonka kanssa toimin.
Jos sitten tapaan ihmisen, josta viehätyn. Tapailemme hetken. Kun oveni aukeaa niin johan se pentele majoittaa itsensä suurinpiirtein asumaan. Oma koti tuttavuudella on kuin kaatopaikka ja kaiken välinpitämättömyys rävähtää silmille kun vihdoin näkee sen ihmisen yksityisyyttä. Jos vielä haluaa eteempäin katsoa, että toimisko suhde kuitenkin niin huomaan kokkailleeni ruuat tälle tosirakkaudelle. Saamatta mitään vastinetta. Aletaan vaatimaan muutakin. Kun en suostu paapomaan vaan kohtelen aikuisena ( 37-43v) saan kuulla olevani kylmä, julma, mielenvikainen jne.
Hetken kuitenkin vielä yritän, josko olisi pelastettavissa jotain. Eri maailmat kun kohtaa niin kompromissejakin täytyy tehdä. Puolin ja toisin.
Sitten huomaankin, että kun olen pyytänyt hieman omaakin aikaa vaikka harrastukselleni niin toinen on ollut sen ajan vieraissa. Siis tämä sama, joka niin vakuutti edellisenä iltana ihastumistaan ja rakastumistaan minuun.
Suhde loppuu. Samana päivänä kuulemma jo toisen luona. Kertomassa samat tarinat ja luritukset. Mikä minussa on vikana? Miksi nielen tämmöistä? Miksi useimmat tapaamani ovat lopulta samanlaisia vaikka aluksi ovat tyypeiltään erilaisia. Mikä kiire noilla on juosta suhteesta toiseen käsittelemättä mitään? Hakevat vain hyötyjä. Missä inhimillisyys? Eikö enää tunnisteta tai haluta tunnistaa omia tunteita? Miten voi kehittyä ihmisenä, jos ei koskaan pysähdy ja mieti mikä meni vikaan. Miksi valehdella? Jos totuus ei kestä päivänvaloa niin miksi elää sitten niin?
Nuolen haavat ja jatkan elämää siinä toivossa, että joskus tapaan jonkun jolle minäkin ole tärkeä yhtä tärkeä kuin hän minulle.
Törmään välillä vastaaviin tapauksiin. Mutta kynnys avata oveni nousee.
Mutta joskus vielä törmään samanlaisiin arvoihin kuin itsellänikin. Ainakin toivon niin. Kiire ei ole.
Mutta yksinäisyys alkaa puuduttamaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Olen jokusen kerran pohtinut, että mihin ihmisillä on nykyään kiire? Olipa sitten livenä tai netissä tavannut jonkun niin olisi nastaa ensin tutustua. Virittää tunteita ja pitää pientä jännitystä hetki yllä. Nauttia ensin ihastumisesta ja lennätellä hetki niitä perhosia vaikka sitten. Petiin kyllä joutaa, mutta pakkoko sinne heti on mennä?
Jotenkin koko treffailu on mennyt liukuhihnamaiseksi. Tapaamani ihmiset ajavat takaa vain sen illan seksikokemuksen haluamatta edes tuntea kunnolla. Osa keräilee jopa listoja. Osa olettaa, että muut ovat vain palveluksia varten. Kunhan ei itse tarvitse kuin vastaan ottaa."
Niin, tuohan ei ole nykymaailmassa ongelma pelkästään treffailussa vaan ihan kaikessa, kaikki höyryää hirveällä kiireellä asioita tietämättä edes itsekään miksi tai minkä vuoksi ne höyryää. Yleensähän se syy on tietysti raha muttei sekään nyt oikein kaikkea höryämistä selitä, kai siinä on sitten myös näyttämisen halua tai jotain. Laitan tämän nyt tänne jo kolmannen kerran kun on niin hyvä, viestiä ajalta jolloin ei höyrytty niin kauheasti:
https://www.youtube.com/watch?v=C1IGNLg-RSU
Mten raha tähän liittyy? Minun kokemukseni mukaan rahaa ei kerry höyryämällä vaan maltilla.
tuo on kyllä totta mutta monikaan ei tajua sitä ja sitten niille on se status vielä hirveän tärkeää, mikä nyt ainakaan ei mitään kerrytä.
Sanos muuta. Kun ostaa Bemarin osamaksulla (kun sillä mukamas saa pillua), samalla rahalla maksaa sijoitusasuntoa jopa Helsingissä.
Havaintojeni mukaan naiset eivät itseasiassa arvosta rahan tuomaa statusta vaan turvallisuutta, vaikka moni sinkku muuta väittääkin.
Eikä siihen tarvitse edes osaria, bemarin hinta putoaa kuin lehmän häntä ja reaaliarvo selviää vaihdettaessa, kitinöitä joskus kuunnellut näistä.
Joo, kyllä kai se vähän on noinkin, siksi itse aina esitän tilanteen huonommassa valossa kuin se onkaan ettei tule pettymyksiä :)
Hassua kerrassaan. Minulta ei yksikään nainen ole ikinä kysynyt palkan tai varallisuuden perään. Varallisuudeksi on aina riittänyt muutama kymppi taskussa, että on voinut tarjota pari driksua.
Pieni jännitys on hyvä juttu, mutta jos enemmän jännittää, niin lurahtaa taas kakat housuun. Eli ei liikaa jännitystä mielellään.
Hyvin kirjoitettu.
Toivottavasti olet, kuten veikkaan, nainen. Koska jos mies ajattelee noin, on yksinäisyys taattu. Naiset kun eivät halua mitään romanttista ja syvällistä miestä, vaan menestyneen, sosiaalisen, menevän ja vahvan (peli)miehen joka jahtaa haluamaansa naista muna pystyssä ja osoittaa romanttisuutta/syvällisyyttä vasta kun nainen on kaadettu petiin.
"Mutta joskus vielä törmään samanlaisiin arvoihin kuin itsellänikin. Ainakin toivon niin. Kiire ei ole."
Olettaen että olet nainen: Kylmä totuus on että ikäisesi miehet (37-43v) ovat tanssineet suurimman osan elämästään naisten pillin mukaan, tai ovat aina olleet playereitä jotka tekevät mitä haluavat. Kun miehet kokevat eron, he eivät halua enää tehdä naisille mieliksi. Lisäksi nelikymppinen nainen ei ole samanlainen tavoiteltava saalis kuin parikymppinen joka saa miehiä sormia napsauttamalla.
Minusta kannattaisi pitää vähän kiirettä. Eli tehdä enemmän pariutumisen eteen. 22v nainen voi vain elellä elämäänsä ja odotella että unelmien prinssi tuosahtaa nenän eteen, kyllä nelikymppisen pitää tehdä niin kuin miehet ovat AINA tehneet - eli etsiä kumppania aktiivisesti.
Toinen asia on että kannattaa miettiä miksi vedät puoleesi ja valitset niitä valehtelevia miehiä. Kyllä, hyvistä suurin osa on varattu, mutta jos löydät vain huonoja niin kyllä sinä alitajuisesti viehätyt ominaisuuksista joita on pelimiehillä, rentuilla ja narsisteilla. Tämäkin on naisten ongelma. Kun ei haluta analysoida, on vain sitä kemiaa, niin samat virhevalinnat toistuvat ajasta ikuisuuteen.
Jos tapaamallasi kumppaniehdokkaalla on jo valmiiksi seuraavat ovea raapimassa, yrität pariutua tasostasi ylöspäin. Heidän kiinnostuksensa ei riitä odotteluun. He haluavat sinulta pelkkää yhden yön seksiä.
Tutustu ihmiseen, jolla ei ole jonoa ovensa takana eikä netissä. Vai eikö ne kiinostakaan?
Kirjoitusasusi paljastaa että olet nainen. No enivei. Kirjoituksesi on kuin minun suustani vaikka olenkin mies. Haaveissa olisi löytää joskus myös minua arvostava nainen mutta mitä vielä. Kaikilla on kiire. Jopa niin kiire että minuun ei haluta alkua enempää tutustua.
Naisilla kiire on. Haarat aukee heti kun komea mies pyytää treffeille kun nainen luulee että sellaiset miehet sitoutuu mutta ei ne halua muuta kuin pillua.
Mutta miksi se on niin.... Miksi ei haluta muuta kuin pillua? Ennen perhearvot olivat tavoite ja nykyään juostaan kieli vyön alla saalistamassa. Keräämässä lukuja ja puhelinnumeroita. Kommunikointi opetellaan elokuvista ja kerrotaan mitä toinen haluaa kuulla vaikkei itse tarkottaisi sitä. Ihan kuin toisen ihmisen arvostus ja miks ei omankin itsensä arvostus olisi kuollut sukupuuttoon. Väitän, että netin aikakaudella tällainen ajattelutapa on vain lisääntynyt. Ja vain siksi, koska se on mahdollista. Seurauksista viis.
Vastuuntuntoa voisi peräänkuuluttaa. Nykyään kun ei välitetä enää mistään.
Jospa naiset ajattelis muutakin kuin sitä miehen ulkonäköö niin sitä jännitystä voisi ollakkin kun tutustuu siihen tavis mieheen pitempään niin voisi nainen huomata että se onkin hyvä mies.
Kiireessä ei tule kuin mokia.
Kannattaisi sun ap pysähtyä pohtimaan, mikä näissä miehissä veti puoleensa. Ole vaikka kuukausi yksin, eli hyllytä hetkeksi parisuhde halusi ja keskity itseesi. Jos tuntuu ettet vieläkään tiedä, yritä jatkaa itsesi tutkimista.
Tärkein kysymys on mun mielestä se "tiedätkö kuka sä itse olet?". Kun tiedostaa omia vahvuuksia ja heikkouksia, oppii tuntemaan paremmin mistä pitää ja mistä ei.
Olen pitänyt pitempiäkin taukoja kuin kuukauden. En etsi parisuhdetta hampaat irvessä. Siksi ihmettelen itsekkin, miten voi olla edes mahdollista, että sen kerran kun jostain vähääkään innostuu, osoittautuu playeriksi tai löytyy jonkin sortin päänsisäinen ongelma.
Ja tosiaan yhteistä noilla on juuri se itsekkyys ja valehtelu. Toisaalta voisi ajatella, ettei keneenkään pitäisi luottaa. Mutta se ei ole oikea suunta. Joskus voisi ajatella myös niin, että valehtelu ja esittäminen on väärin. Mutta ikävä kyllä yleistymässä. välillä ihmettelen asennetta, että toisen huono käytös on aina jonkun muun vika. Ehkäpä meidän kaikkien pitäisi hieman asennetta korjailla. Ei itseään tarviitse muuttaa. Hieman asenteita vain. Inhimillisempään suuntaan. kohdella muita niinkuin itseään haluaa kohdeltavan. Mikäköhän tässä on niin vaikeaa?
Olen pohtinut tosiaan omia vikoja, miksi törmään usein vastaaviin. Helppo on nojata siihen, että vika onkin vain minussa. Mutta jos tarkempaan miettii niin en millään ilveellä kykene ottamaan vastuuta kenenkään toisen aikuisen ihmisen käytöksestä. Väittäisin kuitenkin, että on vain ollut aivan järjettömän huono tuuri. Alkuun olin naivi ja pistin sen piikkiin. Nyt en enää ole, mutta silti noihin törmää.
Niin kuin tossa pidemmässä turinoinnissa yritän valaista, niin kyllä alan tosiaan tietää kuka itse olen. Mutta haluaako muut etsiä itsestään sitä itseään mikä on, mitä haluaa ja mitä on valmis sen eteen tekemään? Muut kommentit puhukot puolestaan. Aika suuri merkitys lienee juuri Sinkkumies42 kommentissa. Jos asenne on toi niin en usko, että vaikka muuttuisin itse mitenkä paljon niin asenne toisella on kuitenkin sama.
Jos aloitukseni kuitenkin edes yhden saa pohtimaan asioita toiseltakin kantilta niin olen tyytyväinen.
Automerkeistä en niin perillä ole, joten niihin en ota kantaa, mutta Sinkkumies42 kommenttiin vastinetta. Ja oikeastaan Naishenkilöllekkin, Ätminkille ja Ratikkakuskille.
Mikä ihmeen oletus tuo on, että naiset haluavat vain menestyneen ja komean, menevän miehen? Mikä ihmeen ajatelma on siinä, että etsisin parempitasoista seuraa, kuin itse olen?
Kun itse erosin... kas kummaa kun pettymys koskee myös naisia, päätin etten halua enää todellakaan passata ketään, jolle on ihan sama kuka huusollia hoitaa kunhan nettiyhteys toimii. Koin puhumattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Melkein kuolin henkisesti siihen yksinäisyyteen, mihin koetin itse vaikuttaa ja tehdä jotain. mutta seinälle on vaikea puhua. Hän heräsi koneensa takaa vasta kun olin aikani yrittänyt ja pakkasin laukkuni. Yritystä riitti muutaman vuoden, joten mikään äkkinäinen ajatus se ei ollut. Kuulin syytöksiä muualta, että naisilla tietyssä iässä hormonit heittää ja halutaan juosta miehissä. No tässä tapauksessa mut oli vain väsytetty ihan muuten ja koin, että elän mieluummin yksin yksin kuin yksin valvonnan alla.
Sinkkuaikani olen käyttänyt itseni kehittämiseen. Olen löytänyt harrastuksen, mistä pidän, mikä tekee minulle hyvää. Pohdin paljon, mitä haluan ja mitä en. Välillä kävin näillä treffeillä, mutta en kuitenkaan punkkaan heittäydy kenen tjahansa kanssa.
Täytyis muistaa, että eroon tarvitaan kaksi ja tuskin se koskaan kokonaan toisen syy on. Ihmiset kasvavat erilleen tai eivät vain muuten sovi toisilleen. Mutta olen käsitellyt asiaa. Pari vuotta meni, kun huomasin, etten itse ole valmis. Huomasin senkin, että moni miehistä ei käsittele eroaan ollenkan vaan hakevat samantien uutta juuri noilla vaatimuksilla, että koska olin tossun alla, en tee minkään eteen enää mitään. Herää vain lisäkysymys, että miksi kostaa jollekkin joka ei ole kohdellut sinua väärin?
Mitä sitten haluan? Ensimmäiset kriteerini olivat melko tarkkoja. Jopa ulkonäön suhteen. Ei toiminut, hölläsin. Nyt pääsee taas ihmettelemään, että, olen ollut viehättynyt keskenään täysin eri tyyppisiin miehiin. Ulkonäöllisesti, erityyppisiä, luonteeltaan eri tyyppisiä. Eri ikäisiä. Mutta silti sieltä on lopulta paljastunut ihan samat ketkut. Alkuun ei voisi parista tyypistä ikinä kuvitellakkaan, millaista taustalla oikeasti on. Ja suurin ongelma on ollut valehtelu. Ihmisissä kaikissa on virheitä ja vikoja. Mutta eikö rehellisyydellä voita kuitenkin enemmän?
Koska näitä on tosiaan kohdalleni nyt useampi osunut niin mites muutan itseäni, etten tämmöisiin törmää. No lakkaan etsimästä. Siksi en pidä kiirettä. Miksi tyytyä passaamaan elämäänsä kypsynyttä, jos ei siitä ole itselle iloa. Ja jos ei itselle, ei ennen pitkää sitten kummallekkaan.
Toiveeni siis on ihan sellainen rento mutkaton parisuhde, missä alkuun tapaillaan, tutustutaan toisiinsa. Annetaan hieman tilaa ilman, että se tarkottaisi muiden punkassa juoksemista. Kun suhde kehittyy ja on kivaa niin etenis omalla painollaan ilman vaatimuksia ja toisen tukehduttamista niillä. Tottakai asioita täytyy sovittaa, koska kyseessä on kuitenkin kaksi ihmistä.
Rehellisyyttä. Vastavuoroisuutta niin kiinnostuksen kuin toiminnankin suhteen. . Pyydän kai liikaa.
Aikuisilla ihmisillä on myös entistä elämää ja hväksyn sen. Mutta sitäkään en ymmärrä, että, jos on kivaa yhdessä niin monet noista palaa siihen menneisyyteensä ja puhuu niistä koko ajan. Niin eikös se kannattaisi käsitellä niin voisi keskittyä uusiin asioihin?
Nämä joihin törmäsin, osa haukkui melkeimpä taukoamatta eksäänsä. Ja osa kehua retosteli kuinka helppoa on saada naista ja kuinka suosittu on. Noh tästähän seuraa juuri se fiiliksen lerpahtaminen. En suinkaan ihastu näihin piirteisiin vaan päin vastoin. Palstalla kun on juuri tämä käsitys, että nimen omaan juuri tämän ominaisuuden perässä juostaan.
Tasosta... ??? Mitä tällä oikeasti tarkoitetaan? Etsit parempitasoisesta seuraa???
Olen etsinyt seuraa ihan samasta "tasosta" kuin itsekkin. Eli suht samaa palkkatasoa kuin itsekkin. Eli keskivertoa samalla lailla kuin ulkonäöllisesti. Tiedän oman tasoni ja tiedän senkin, että esimerkiksi akateemisten kohdalla olen eri maailmasta. Tai toinen on. Ihan kummasta suunnasta haluaa katsoa.
Mutta kun huomaa tulleensa petetyksi niin se taso on minun silmissäni laskenut pohjalle. Toistan itseäni, mutta tasonsa voi esittämällä nostaa vaikka kuinka korkealle, mutta jos se henkinen taso ei ole totta, mitä antaa ymmärtää niin silloin on jotain muuta. Eikö?
Rahasta. En ole itsekkään rikas. Pärjään kuitenkin. Pidän kodistani ( lue:omasta ympäristöstäni) huolta. Jostain kummallisesta syystä oletetaan, että toisesta pitää pitää myös ja laittaa elämä kuntoon. Toisenkaan ei tarvitse olla rikas. Riittää kun selviytyy omasta kulutuksestaan. Jos suhde kehittyy niin helpottaa se jatkossa molempia. Kummallista on kuitenkin se, että useinmiten ei tunnu monella riittävän edes ruokaansa muuhun kyllä. Ongelma yritetään kuitenkin vierittää toiselle.
Oppinut olen paljon itsestäni ja muista. Ihmettelen silti.
Olipa hyvin kirjoitettu. Voisin laittaa nimeni alle :)
P.s. Passaamisesta puheenollen. Minusta on kiva hemmotella toista ihmistä. Tehdä vaikka lämmin voileipä, hieroa hartioita tai muuta mukavaa. Mutta jostain syystä se kääntyy siihen, etten itse hemmottelua saa vaan aletaan vaatia lisää. En odotakkaan, että ihan koko ajan täytyy jotain saada tai tehdä. Mutta olisi kiva, jos tosiaan ajateltas välillä muitakin kuin itseensä. Taidan olla liian kiltti, mutten aio v..pääksikään muuttua. Juuri sellaiseksi, että koska en exältä hellyyttä saanut niin sitä ei irtoa kellekkään muullekkaan. Tuskin silläkään asenteella mitään voita.
Jostain syystä nämä itsensä majoittajat olettavat, että kaikki tulee kuin manulle illallinen. Itse ei tarvitse tosiaan tehdä minkään eteen mitään. Tullaan kauhealla höyryllä ja kun pitäisi toiselle tehdä hyvää niin aletaan hakemaan toista majoituspaikkaa.
Millä nämä tunnistaa tutustumisvaiheessa? Mikä siinä vastavuoroisuudessa on niin vaikeaa. Ystävällinen sanakaan kun ei edes maksa mitään.
Ai joo... sitten kun verrataan 20v. ja 40v. naisia niin vois hieman realismia pistää kehiin. Vanhenee ne miehetkin. Myös kakskymppisten silmissä. En ole täydellinen kropaltani, enkä odota muidenkaan olevan. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja omaan päähäni. Toivottavasti tosiaan löydän jonkun jonka päänsisällöstä tulee onnelliseksi.
Zenball kirjoitti: "Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja omaan päähäni. Toivottavasti tosiaan löydän jonkun jonka päänsisällöstä tulee onnelliseksi."
Sulla on hyvä pää, teet varmasti vielä jonkun onnelliseksi. :)
Harold Bloom kirjoittaa kirjassaan Lukemisen ylistys näin: "Lukiessamme me etsimme, vaikkakin tiedostamatta, ajattelutapaa, joka olisi omaperäisempi kuin omamme."
Mitä etsin. Kaikkihan me jotain etsimme?
Yhtä tuttua miestä lainaten: elämä menee ohi. Tämä siis perusteluna kaikelle pinnalliselle ja tunteettomalle sekoilulle. Hätä siitä, että jotain jää kokematta. Minä väitin, että kyseessä oli pelko, pelko pysähtyä ja kohdata itsensä sellaisena mitä oikeasti on ja ymmärtää tämä hetki. Se kiire on karkuun juoksemista henkensä edestä. Niin kauan se ajaa takaa, kun juoksee.
Mä en edes halua mitään parisuhdetta. Ero vei viimeisetkin kiinnostuksen rippeet siihen, että huolisin ketään riippakiveksi ja just tuohon sohvan pohjalle passattavaksi mykkäkoululaiseksi. Miehet käy satunnaiseksi seksiseuraksi, mutta muuten en halua olla heidän kanssa lähemmin tekemisissä. Nautin tästä vapaudesta ja erityisesti siitä, etten ole tilivelvollinen kenellekään. Parisuhde on täysin yliarvostettu ja yleensä vielä onneton ja tyhjä. Siksi esim. varattuja miehiä on niin helppo poimia mukaansa. En halua itse enää haaskata elämääni toteuttamalla jotain normia, joka ei toimi.
Kokemus on osoittanut, että jos naisen kanssa etenee hitaasti, joku paska tunkee siihen väliin ja alkaa panna naista
Ja se yksi nainen vastaa kaikkia...ko? Ei se taida mennä ihan niin
Miksi sinä sanot paskaksi sitä toista johon naisnen rakastui. Ei ihminen mahda rakastumiselle mitään. Kun kemiat kohtaavat, se vaan tapahtuu, vaikka kuinka yrittäisi olla rakastumatta.
En tarkoittanut että olisit ollut, omaa tasoasi ylemmässä seurassa. Kirjoituksiesi perusteella onkin ilmennyt, ettei miesten puheet olekaan vastanneet todellisuutta heistä.
Kuitenkin mä vieläkin sitä itsekseen oloa suosittelen, sä olet tärkein ihminen sun elämässäsi aina.
Kenties nämä tapaukset ovat niitä jotka eivät mieti menneitä, vaan elävät hetkessä. Se on oikeasti petollista, koska mennyt aina muokkaa tulevaa elämää ja henkilön käytöstä. Ja näitä tuuliviirejä on paljon..
Tasoheitto oli lähinnä tolle ratikkakuskin tasoheitolle.
Niinpä. Vaikka kuinka yrittää ajatella kuitenkin aina ihmisistä hyvää ja asettaa lähtökohta siihen niin ei voi kuitenkaan välttyä siltä etteikö esim. Luotto kärsi muitakin kohtaan. Ja alkaa tulla aremmaksi. Mutta onneks sen verran luupää ja sisukas, että pakko uskaltaa kokeilla. Onhan toi otsa välillä kipee.
Liikaa on itsekkyyttä ja kyynisyyttä tässä maailmassa, moni etsii vain tapaa "maksimaaliseen vaihdantatalouteen", haetaan suhdetta jossa itse pystyisi hyötymään ja ulosmittaamaan eniten.
En osaa muuta sanoa, kuin jotenkin pyrkiä välttämään omaa kyynistymistä, pysyä auki kaikesta ympäröivästä paskasta huolimatta. Mutta sulla vaikuttaa olevan terve pää, ehkä voit hieman jarruttaa itseäsi tuossa passaamisessa yms. jottet hyväksikäyttäjiä niin houkuttaisi.
Hitaan ratkaisu ei ole nopeuttaa omaa tahtia, vaan hidastaa entisestään. Sitten saattaa löytyä paremmin ne omanlaiset.