Reaktiot Pariisin verilöylyn tapahtumiin ovat Suomessa vaihdelleet laidasta laitaan. Joillakin myötätunto on värjännyt Facebook-sivun profiilikuvan Ranskan lipun väreihin. Myötätunto onkin varsin oikea ja ymmärrettävä reaktio, tapahtuihan terrori-isku lähellä: kaupungissa, jossa monet ovat vierailleet, ja paikoissa, joissa kuka tahansa saattaisi käydä.
Toiset ovat kuitenkin ihmetelleet moista reaktiota: miksi ette ilmaisseet myötätuntoanne silloin, kun Boko Haram iski edellisessä kuussa Nigeriassa tai ISIL Turkissa?
Kuluvan vuoden aikana on raportoitu jo lähes 300 terrori- iskua eri puolilla maailmaa. Mutta mitä enemmän niillä on yhtymäkohtia omaan elämään, sitä lähemmäksi asia tulee. Moni suomalainenkin saattaa muistella kävelyretkeään pariisilaisten ravintoloiden ohi tai sukulaisilta saamaansa Eiffel-tornin postikorttia. Sen sijaan harvempi meistä on kulkenut Sadr Cityn markkinoilla Bagdadissa.
On surullista havaita reaktioissa pelon lietsontaa ja omahyväistä ”mitäs minä sanoin” -asennetta, jolla pyritään oikeuttamaan maahanmuuttovastaisia, islamfobisia tai jopa rasistisia ajatuksia.
On totta, että valtaosa tämän hetken terrorismitapauksista on islamilaisen ideologian pohjalta nousseiden ryhmittymien aikaansaannoksia. Vielä muutama vuosikymmen sitten Euroopan terroriteoista olivat vastuussa äärivasemmistolaiset ja -oikeistolaiset ryhmät, mafia ja itsenäisyystaistelijat muun muassa Pohjois-Irlannissa, Espanjassa ja Ranskassa.
Huoli islamistien terroriteoista on oikeutettua, mutta pelko ei ole raamatullinen reaktio. Pelosta käsin toimimisella on aina huonot seuraukset. Jumalan sana kehottaa meitä voittamaan paha hyvällä ja lupaa, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Ja asialla on toinenkin puoli: raportit muslimimaailmasta ja Suomeen tulleiden maahanmuuttajien keskuudesta kertovat, että juuri tämän kaltaiset hirmuteot ovat aikaansaaneet historian suurimman joukkopaon islamista. Se, mihin nämä ihmiset kääntyvät, on meidän käsissämme. Lähestymällä, välittämällä ja rakastamalla voimme ennaltaehkäistä maahanmuuttajien ghettoutumisen omassa maassamme.
Samalla kun rukoilemme viisautta valtion johdolle ja virkamiehille, on hyvä muistaa, että usko, toivo ja rakkaus ovat edelleenkin parhaat aseet terrorismin vastaisessa taistelussa.
Ote: Mika Yrjölä
http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/paakirjoitukset_/terrorismi_palasi_eurooppaan/

Vastaukset 16
Vanhimmat
Usko, toivo ja rakkaus
Lavastusta kaikki:
http://mvlehti.net/2015/03/18/stubb-marssi-sananvapauden-puolesta-lavastetusti/
Usko, toivo ja rakkaus ei ole parhaat aseet terrorismia vastaan. Vaan Jeesuksen sovitustyö ja sovitusveri. Vain Herra Jeesus voi tuhota terrorismin ja kääntää muslimien sydämet oikean Jumalan puoleen.
2. Aikakirja
20:17 Mutta silloin ei ole teidän asianne taistella. Astukaa esiin, seisokaa ja katsokaa, kuinka Herra pelastaa teidät,
Kertokaa muslimeille Jeesuksesta! Sillä jokainen itsemurhapommittaja kituu tällä hetkellä hirveässä helvetissä. Säälikäämme niitä jotka ovat sinne suunnittelemassa matkaa.
Aika on loppumassa eikä mikään palaa entiselleen. Uskovat eivät tehneet parannusta maailman rakastamisesta ja niin on kuritus tullut maallemme.
Tämä kuritus on vasta alkua.Sitten kun muslimit alkavat vainota kantaväestöä ja kristittyjä erottautuu joukosta tapauskovat,panettelijat ym pahuudenharjoittakjat,ja kristityt alkavat harjoittaa alkuseurakunnan esimerkin mukaisesti kotikokuksia pienryhmissä,ja jumalattomat seurakunnat ovat tulleet tarpeettomiksii.
Kumarrelkoon kirotut niissä epäjumalaansa perse mekkaan päin,jos niin tahtovat.
"Aika on loppumassa eikä mikään palaa entiselleen. Uskovat eivät tehneet parannusta maailman rakastamisesta ja niin on kuritus tullut maallemme".
Monella tapaa ja moneen suuntaan muokkaantui Suomenkin kansa viime sotien jälkeen. Kovan koulutuksen sai Suomen sotilaat ja kotijoukot niinä aikoina. Kovan koulutuksen opettamalla kovuudella selviytyivät he ja lapsensa jälleen jaloilleen.
Rikkauden ihannointi tuli epäjumalaksi koko kansalle siinä nousurytäkässä.
Vihaan muslimeja ja elintasopakolaisia niin paljon että toivon koko maailman joutuvan ydinsotaan,ja vaikka siinä kuolen minäkin,kuolevat myös muslimit.
Aloittaja lainaa Krsitillisen Sionismin kannattajantekstiä, he itsekkin ovat totalitäärisen uskonnon kannattajia , joitten unelma romahtaa n, 2028 "Viikunapuu" ennustuksen kaatumisee.
Hän toiveajattelee jotta maahanmuuttajien enemmistö kääntyisi Jeesus tulloo uskoon, mutta eivät he käänny kun Jeesus heille ei ole Jumala ja heidän Jumalansa on Allah ja hänellä ei ole poikaa .
Koraanin mukaan Islamin uskoisen on otettava niin monta vaimoa kuin saa kädestä kiinniotettua n, 3-4 on hyvä luku.
Islamin usko ei tunne raiskausta, ei tunne myöskään sitä että nainen asetetaan miehen edelle, kuin meillä on usein tapana.
Islam ei tunne sitä että nainen valitsee kumppaninsa niin kuin meillä yleensä tapahtuu ,- siellä valitsee suku ja " kunniamurhakin "on vielä nykypäivää.
Jotkut sanovat ettei suomen puolesta pidä enään rukoilla,sillä suomi on jo saavuttanut syntiensä mitan,ja Jumalan viha tulee kohtaamaan maatamme.
Siltä kyllä näyttää,että niin on käynyt,että Jumala on aloittanut rangaistustoimensa.
Ensin hän nosti valtaan pedon kumartajat,joita on ollut maatamme tuhoamassa yli 20 vuoden ajalta häikäilemättömiä politiikkoja kaikista puolueista.
Heillä on yhteinen mieli,ja yhteinen tavoite,he tottelevat petoa.
Sitten hän aloitti pakolaisvirrat länteen,ja nimenomaan muslimimaista,koska länsimaat ovat hylänneet kristuksen,ja aloittaneet kristittyjen vainot,ja koska niin tahtoivat,saavat tilalle islamin,ja luisia pakanauskontoja,kristinusko on väistymässä maastamme.
Ei ole mahdollista olla valitsematta ketä kumartaa,sillä ihminen kumartaa aina joko Jumalaa,tai saatanaa.Valinta on se,kumpaa herraa me kumarramme.
Muslimeja ette saa käännytettyä kristinuskoon,älkää siis rukoilko heitä lisää maahamme.!
Rukoilkaa suomelle varjelusta ja että Jumala antaa rehellisiä johtajia maallemme,sekä että länsimaat sulkisivat rajansa.
Suomi kohtelee kantaväestöään eriarvoisesti pakolaisiin verrattuna,ja se on nostattanut vihaa,ja pelkoa muslimien väkivallan uhreilta,joka on jo tullut yli äyräidensä.
Herra Jeesus on tulemuksessaan tuhoava niin muslimit,politiikot,kuin kaiken muunkin saatanallisen ja pahan vallan maailmasta,ja maailmankaikkeudesta.
Ainakin alkuun saatana vangitaan tuhanneksi vuodeksi,ja loppu tulee vasta sen jälkeen,sekä viimeinen tuomio,johon jokainen joutuu osallistumaan,tahtoi tai ei.
Samasta tuomion portista astumme sisälle jokainen,olit sitten kristitty tai et,jokainen tullaan tuomitsemaan tekojensa mukaan.
Venäjän piti hyökätä Kristinuskon profeteerauksien mukaan Suomeen ja Muslimihyökkäyksestä , ei edes Kristillisen Sionismin edustajat kertoneet.
Islamista on varoitettu liki 20 vuoden ajan,ja että se on tulossa suomeenkin,mutta samjanmoista pilkkaa kuulin silloinkin,ja nythän tilanne on karannut selkeästi.valvonnasta.
Ei taida olla sattumaa sekään,että "sopivasti"vähennettiin poliisivoimia.
Hyvin on näkökulmaa1 analysoinut tilanteen. Samaa mieltä, ja myös, että mikään ei tapahdu sattumalta, vaan todellakin nyt on Jumalalla tullut ihmisten syntimitta täyteen maassamme, ja nämä nyt tapahtuvat asiat ovat rangaistusta siitä.
Parannusta ja nöyrtymistä tarvitaan Jumalan edessä. Silti nämä asiat nyt tapahtuvat, mutta Jumala pitää omistaan huolta pahan maailman keskellä kun Häneen turvaamme. Ja Hänessä on pelastuksemme myös.
Laitalahkolaiset panikoi jälleen.
Muuhun niistä surkimuksista ei ole.
Mikä hemmetin lahkolainen itse olet,surkimus KTS
Silloin kun sinä jotakin viestit on kuin mielipuoli viestisi,niin tyhjänpäiväisen idioottimaista on tekstisi aina.
Muslimien kääntyminen kristinuskoon ei tulekaan olla mitään käännytystyötä vaan Jumalan Henki itse vaikuttaa ihmisissä halun pelastua kadotuksesta. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisen pakanankin kohdalla.
Näin tänään mamuja kaupassa ja vanhemmilla oli synkkä katse silmissään , eikä kumpikaan edes vilkaissut minuun, mutta heidän pieni poikansa katsoi minua silmiin avoimin ystävällisin silmin.
Jumala haluaa pelastaa pieniä ihmisiä jotka ovat tuon synkän pahuuden vallassa ja vankeina eläneet. Täällä he saavat katsella ihmeissään että on muunkinlaista elämää kuin huutoja joissa kehoitetaan tappamaan kaikki vääräuskoiset.
Jeesus rakastaa ihmistä, oli hän mistä taustasta tahansa lähtöisin.
Me uskovat voimme nöyrtyä rukoilemaan varjelusta kaikissa tilanteissa. Voimme myös rukoilla että soluttautujat joutuvat tuomiolle ja oikeat avuntarvitsijat saisivat suojan.
Amen
Nyt kaikki leikkimään läskimahan kanssa soluttautujaa.
Saara kerää ja polttaa passimme,Niilo alkaa myydä huumeita,ja ajaa pimeitä takseja,Impi voi potkia kantasuomalaisia,ja Anselmi voi haukkua suomalaiset rasisteiksi.
Lopuksi menemme syömään Elinan valmistamia herkullisia kaalikääryleitä.