Pienessä keskipohjanmaalaisessa Kaustisen kunnassa koettiin eriskummallinen tilanne, kun turvapaikanhakijoita yritettiin ujuttaa kuntaan virkamiespäätöksenä – ilman valtuuston hyväksyntää.
Koko prosessi alkoi 11. marraskuuta ja eteni tavattoman nopeasti.
– Silloin Ankkurin Lastensuojelupalvelut -niminen yksityinen yritys kertoi meille pitämässään infotilaisuudessa olevansa kiinnostunut vuokraamaan kunnan tyhjillään olevia tiloja, jonne olisi majoitettu, kuten meille oli kerrottu, ”noin kaksikymmentä 6-15-vuotiasta lasta”. Infotilaisuuden päätyttyä kävi ilmi, että oikeasti kysymys oli neljästäkymmenestä 17-vuotiaasta nuoresta miehestä, kertoo Kaustisen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Marko Kulpakko.
Päätös asiasta haluttiin tehdä ensin kokonaan virkamiestasolla, mutta siirrettiin kuitenkin kunnanhallituksen päätettäväksi seuraavana päivänä.
Kunnanhallituksessa äänet menivät tasan 4-4, joten puheenjohtajan ääni ratkaisi. Puheenjohtaja oli hyväksyvällä kannalla, mutta hallituksen esitys päätettiin kuitenkin viedä valtuuston kokouksen päätettäväksi vielä samana iltana.
Demokratiaa yritetään kiertää:
Kaustisen kunnanvaltuustossa on 15 keskustalaista, 11 perussuomalaista ja yksi sosialidemokraatti. Usein äänestyksissä tulokset noudattelevat linjaa perussuomalaiset vastaan muut, mutta tällä kertaa neljä keskustalaista siirtyi äänestyksessä perussuomalaisten leiriin ja esitys hylättiin äänin 15-12.
– Asia herätti tavattoman paljon keskustelua ja puheenvuoroja käytettiin kolmisenkymmentä. Esitystä vastustavien mielestä asia oli hyvin epämääräinen, sillä tilavuokralle ei ollut mitään aikarajaa eikä takeita siitä, etteikö turvapaikanhakijoita olisi voinut tulla lisääkin. Kaikkiaan entisen vanhainkodin tiloihin voisi majoittaa jopa sata henkeä. Voi sanoa, että koko seutukunta olisi muuttunut dramaattisesti tämän päätöksen myötä, Kulpakko kertoo.
Kulpakko ihmettelee suuresti, että kuntien päätösvaltaa yritetään kiertää erinäisten yritystenkin kautta. Tämä huolestuttava kehitys on viime vuosina ollut nähtävissä Suomessa muuallakin kuin Kaustisella. Kuntien asiat tulisi kuitenkin päättää demokraattisesti valituissa kunnanvaltuustoissa.
Suuri palvelus koko seudulle:
Kulpakkoa ihmetyttää sekin, että asian valmistelu oli aivan käsittämättömän nopeaa. Ensimmäisen kerran Kaustisella kuultiin tällaisen yrityksen olevan mahdollisesti kiinnostunut vuokraamaan kunnan tiloja muutama viikko sitten. Infotilaisuus pidettiin keskiviikkona 11. marraskuuta ja jo seuraavana päivänä pidettiin sekä hallituksen että valtuuston kokoukset.
– Vastapuolen pääargumentti kuului, että ei ole tulossa muita. Henkilökohtaisesti pidin kuitenkin riskiä äärettömän suurena ja olen vakaasti sitä mieltä, että teimme Kaustisen kunnalle ja koko seudulle juuri suuren palveluksen, Kulpakko painottaa.
Perussuomalaisilla on ollut Kaustisella aina paljon vaikutusvaltaa ja puolue on toiminut ikään kuin vastavoimana keskustan hegemonialle. Tällä on ollut seurauksensa kunnan paikallispolitiikkaan. Kaustisen yhdelletoista perussuomalaisvaltuutetulle ei esimerkiksi ole hellinnyt yhtään lautakunnan puheenjohtajapaikkaa. Sen sijaan kunnan ainokaiselle demarille on annettu tarkastuslautakunnan puheenjohtajan paikka.
– Hän onkin tavallaan siirtynyt keskustan hommiin, toteaa Kulpakko.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Käsittämätöntä toimintaa että Maahantunkeutujavirasto ja Spr saavat tehdä itsenäisesti päätöksiä ilman kunnan hyväksyntää tällaisissa asioissa jotka vaikuttavat suuresti kunnan turvallisuustilanteeseen ja palveluverkoston kuormitukseen.
Jotenkin tuntuu että mikään laki ei ole tehty noudatettavaksi kun asiaan liittyy sana pakolainen. Ja sanan pakolainen merkitys on laajentunut käsittämään kaikki maailman vähäosaiset jotka jotenkin ihmeellisesti kuitenkin kykenevät siirtymään maapallon toiselta puolelta Suomeen hätää ja kärsimystä pakoon. Ja täältä on sitten hyvä soitella prepaidilla ladatulla iphonella kotiin ja kertoa että turvassa ollaan. Ja harmitella sitä kun salesta ei saa viskiä, mutta alkoon ei kuitenkaan tarvitse mennä kamelilla kun sos.toimisto maksaa taksikyydin.
Ensi vuonna sitten leikataan töissä käyvien tuloja miljardilla eurolla pakolaiskriisin vuoksi. Tuntuu sen verran olevan ukkoa tulossa. Se vaan on ikävä kyllä niin ettei tänne puolta Afrikkaa voi ottaa.
Pakolaiskriisi on oikea sana tähän tilanteeseen.
Kriisialue nyt vain onkin Suomi.
Nämä "hädänalaiset" ovat pilanneet kaikki maat mistä ovat lähtöisin. Ei tartte olla mikään Einstein että tajuaa missä ne ongelmat ovat nyt.
Sipilä ja Orpo käyvät sen verran hitaalla että alkavat vasta heräämään tilanteeseen. Meillä on unelma, todellisuus nyt vain on jotain muuta.