Syntiä ei pidä suvaita kuten islamia

Islamia ja esim homoutta ei tule suvaita ellei halua kumartaa perkelettä. Minä en noita suvaitse. Eikä suvaitse moni muukaan. Tämä maa menee jo täysillä kohti tuhoa kun kaikki vääryys vaan suvaitaan ja hyväksytään. Nyt hereille! Jeesus pelastaa jokaisen joka häneen uskoo mutta syntiä Taivaan Isä ei hyväksy. Älkää siis nöyristelkö perkeleen eli esim islamin uskon edessä vaan olkaa tiukkana älkääkä hyväksykö vääryyttä. Kertokaa mikä on oikein ja välttäkää kaikkea pahuutta. Hädänalaisia tulee auttaa eikä suomeen tulisi tuoda näitä väärin perustein tulleita iphone kädessä pyöriviä nuorukaisia. Missä lapset ja naiset? Nämä ovat hylänneet perheensä ja oikeasti autettavat ovat muualla. Lisäksi ensin pitää raamatunkin mukaan auttaa omia ja sitten pystyy auttamaan paremmin myös muita, meillä on velvollisuus pitää huolta ensisijaisesti omistamme. Siitä ei tule mitää jos tässä maassa on 3 eri liikennesäännöt, mistä tietää mitä pitää noudattaa. Siksi pitää toimia suomen lain mukaan. Ja nämä mamut eivät tunnu tätä tajuavan. Suomi on hylännyt kaiken hyvän ja itse näen lähinnä että tämä isiksen tuleminen suomeen on nyt rangaistus siitä. Nyt alkaa näkymään sitten raiskauksia ja ties mitä. Tämä kaikki olisi estetty kun olisi oltettu mallia järkevistä maista jotka ei ota elintasopakolaisia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eienääpakolaisia kirjoitti:

Islamia ja esim homoutta ei tule suvaita ellei halua kumartaa perkelettä. Minä en noita suvaitse. Eikä suvaitse moni muukaan. Tämä maa menee jo täysillä kohti tuhoa kun kaikki vääryys vaan suvaitaan ja hyväksytään. Nyt hereille! Jeesus pelastaa jokaisen joka häneen uskoo mutta syntiä Taivaan Isä ei hyväksy. Älkää siis nöyristelkö perkeleen eli esim islamin uskon edessä vaan olkaa tiukkana älkääkä hyväksykö vääryyttä. Kertokaa mikä on oikein ja välttäkää kaikkea pahuutta. Hädänalaisia tulee auttaa eikä suomeen tulisi tuoda näitä väärin perustein tulleita iphone kädessä pyöriviä nuorukaisia. Missä lapset ja naiset? Nämä ovat hylänneet perheensä ja oikeasti autettavat ovat muualla. Lisäksi ensin pitää raamatunkin mukaan auttaa omia ja sitten pystyy auttamaan paremmin myös muita, meillä on velvollisuus pitää huolta ensisijaisesti omistamme. Siitä ei tule mitää jos tässä maassa on 3 eri liikennesäännöt, mistä tietää mitä pitää noudattaa. Siksi pitää toimia suomen lain mukaan. Ja nämä mamut eivät tunnu tätä tajuavan. Suomi on hylännyt kaiken hyvän ja itse näen lähinnä että tämä isiksen tuleminen suomeen on nyt rangaistus siitä. Nyt alkaa näkymään sitten raiskauksia ja ties mitä. Tämä kaikki olisi estetty kun olisi oltettu mallia järkevistä maista jotka ei ota elintasopakolaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu