http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/israel-irtisanoi-rauhanneuvottelujen-eu-yhteistyon/5584052
Israel lopettaa yhteistyön EU:n toimielinten kanssa. Viimeinen niitti Israelille oli EU:n päätös alkaa merkitsemään Israelin siirtokunta-alueilla tuotetut kauppatavarat.
Aiemmin tänä ja viime vuonna Israel on kuitenkin myös kritisoinut EU:ta juutalaisvastaisuudesta. Israelin mukaan Saksa, Belgia ja Ranska eivät ole yrittäneet estää alueillaan tapahtuneita juutalaisten joukkomurhia. Tunnetuimpana esimerkkinä lienee Pariisin kosher-kaupan terrori-isku, jonka Ranskan poliisi antoi tapahtua sen kummempia estelemättä.
Myös Israelin välit NATO-alueen toiselle puolen Yhdysvaltoihin ovat poikkeuksellisen huonot. Israellaisten ja ulkoministeri John Kerryn puhevälit olivat katketa 2014, kun Kerry kutsui Israelia apartheid-valtioksi. Israelilaislähteet väittävät myös Barack Obaman tukevan ääri-islamisteja ja vastustavan juutalaisia.
Alkaako Eurooppa olla samanlainen kuin 1930-luvulla? Hitler vain on vaihtunut Junckeriin ja antikomintern NATO:on. Muistakaa, että juutalaisilla on vielä yksi vahva tukija, ja se tulee tarvittaessa idästä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.