http://mvlehti.net/2015/11/30/nasima-razmyar-laksi-turvapaikkabisnekseen/
Jos ihminen on valittu vaaleilla kansanedustajaksi, niin jokuhan saattaisi kuvitella että hänen tehtävänsä olisi myös edustaa sitä kansaa joka on hänet valinnut.
Mutta mitä vielä toimintahan on täysin päinvastaista itsensä ja omien etujensa edustamista.
Tokihan turvapaikkabisneksessä pyöri valtavasti rahaa, mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista että yhteisistä asioista mukana päättämässä oleva edustaja on myös verovaroista ryöstämässä itselleen osinkoja.
Onhan tuo nyt järkyttävän röyhkeätä touhua, jopa demareilta.
Kuinkakohan moni muu eduskunnasta on mukana tuossa huijauksessa?
Suomalainen lammas se vaan pyörittää päätään, puree kieltään ja odottaa joulua.
Jos ihminen on valittu vaaleilla kansanedustajaksi, niin jokuhan saattaisi kuvitella että hänen tehtävänsä olisi myös edustaa sitä kansaa joka on hänet valinnut.
Mutta mitä vielä toimintahan on täysin päinvastaista itsensä ja omien etujensa edustamista.
Tokihan turvapaikkabisneksessä pyöri valtavasti rahaa, mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista että yhteisistä asioista mukana päättämässä oleva edustaja on myös verovaroista ryöstämässä itselleen osinkoja.
Onhan tuo nyt järkyttävän röyhkeätä touhua, jopa demareilta.
Kuinkakohan moni muu eduskunnasta on mukana tuossa huijauksessa?
Suomalainen lammas se vaan pyörittää päätään, puree kieltään ja odottaa joulua.
Vastaukset 41
Vanhimmat
No nauraahan SDP:n edustajatkin sitä " Hersyvää naurua " ihmistentappamisellekin, niin siinä sitä SDP:n moraalia on kerrakseen nähtävillä. Että silleen.
Nussima Rassima on täysi huijari, valehteleva rosvo.
Nussima Rassima varastaa suomalaisten rahoja, 43€/matu/vrk.
Nussima Rassima on saanut mielettömästi ilmaista mainosaikaa - YlenAnto ja HyyskäMedia.
Nasima Razmyar läksi turvapaikkabisnekseen!!
http://mvlehti.net/2015/11/30/nasima-razmyar-laksi-turvapaikkabisnekseen/
Nasima Razmyar on suomalainen, afgaanisyntyinen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vuonna 2015 valitun eduskunnan jäsen.
Nasima Razmyarin isä Mohammed Daud Razmyar teki merkittävän uran kommunistisen Afganistanin ja sitä johtaneen Afganistanin kansandemokraattisen puolueen (PDPA) hallinnossa.
Viittakivi Oy:n rekisteriin on saapunut ilmoitus, jonka mukaan Nasima Razmyar on merkitty vastaanottokeskustoimintaa harjoittavan yrityksen varsinaiseksi jäseneksi nyt marraskuussa.
Setlementtiliiton organisoiman turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoiminnan käytännön työ tehdään Setlementtiliiton omistaman Viittakivi Oy:n toimesta. Viittakivi Oy kuuluu Setlementtiliiton konserniin.
Tämä Afganistalainen kommunistisesta perheestä tuleva rasisminvastustaja siis petraa paskapuheillaan itselleen isompaa lompakkoa. Kaikki on kiinni siis rahasta.
Nämä mädättäjät leimaavat meitä kaikkia “rasisteiksi” vain sen takia, että ne ajavat heidän tarkoitusperiään saada tehdä liiketoimintaa.
500 matua * 43€ * 365 päivää tekee 7.847.500 Euroa vuodessa.
Sairasta rosvousta.
Lähes 8 MILJOONAA Euroa vie yksi RIVOKKI, Rikollisten Elätyskeskus, suomalaisten rahoja, selvää rahaa.
Muut kulut päälle !!!
Antti Rinteen oli ilmeisesti hallinnossa, kun VKO:t tienanneet 50 milj. osinkotuloja, kun valtio on maksellut korotettuja indeksejä. Eduskunta kähinöi kovaan ääneen korotetuista asumistuista tai indeksestä, eli käytännössä SDP vaatii poliitikkojen suulla, että heille pitäisi maksaa lisää suoraan osinkoja asumistuen korotuksilla. Antakaa mun nauraa mitä tekopyhiä maailmanparantajia mukamas pakolaisten auttaja, oi jumalauta, stana. Ja tää madamhan on kuin vanhoista leffoista mafia-"veljien äitee". Kyllä kai kohta saattaisi jo löytyä lisää rahan putsausta valtion kautta, kun istutaan hallintoneuvostoissa yms.?
Saksan vouhutuksella on tullut kai 3900 isis-tyyppiä pakolaisten mukana, Kreikka pelissä kyynärpäitä myöten aseineen?
Nyt tämä Nasimakin on otettu jokaiseen pakolais"keskusteluun" ja päässyt omaa agendaansa levittämään kun suomailaiset on niin "rasisteja" mutta kun on omalehmäojassa eli mamutusbisneksessä mukana ja silloin rahaa tulee...
AHNEUS! Mikään muu ei motivoi suomalaista mädättäjäpoliitikkoa yhtä paljoa.
Nazima Rasistma demari, siis oikeesti kuka vitun idiootti on tota äänestänny,?
Ihan pakko kysästä että mitä eroa on demaripaskoilla ja järjestäytyneellä rikollisuudella?
Demarit on röyhkeempii.
Ei helvetti. Taas yksi mätä omena. Tietääkö joku, miten saa selvityksi tämän hallituksen ja eduskunnan paskasakin matubisneksen sidonnaisuudet, osakeomistukset yms. Vai muka kansanedustajia, ja v..ut. Tyhjentävät verovarat omiin taskuihinsa. Petturit esille!
Jos jostakin rikoksesta voisi langettaa kuolemantuomion. Se olisi tama Porin tapaus.
Onko viela voimassa Stubbin eliminoint???
Tästä asiasta pitää lyödä rumpua ja laittaa SDP ja Nasima koville.
Mihinkään ''koville'' vaan rahtilaivaan ja takaisin kivikaudelle, nyt se on nähty ja nyt se saa mennä, täällä on rosvoja ihan tarpeeksi jo omasta takaa.
Eihän tuota demareiden törkeyttä voi kuin ihmetellä ja jotkut vielä noita äänestää?
Politiikka on pelkkää kähmintää. Luulisi olevan jäävi jos on itse vaikuttamassa siihen että maahan virtaa holtittomasti ja laittomasti siirtolaisia toiselta puolelta maapalloa !. Mutta ei, itse päätetään että näin tehdään ja sitten osallistutaan "yrittämiseen" joka maksatetaan omien päätöksien seurauksena VASTOIN KANSAN TAHTOA VERONMAKSAJILLA !. ON SIINÄ "BISNES" ! Mutta taitaa olla viimeisiä kannattavia "yrityksiä yrittäjille"..muutenhan täällä ei pian kannata enää juuri mikään koska näiden hyysäyksien maksaminen verovaroilla tulee järkyttävän kalliiksi korkeiden verojen muodossa, joka taas karkottaa oikeat yritykset pois.
Poltiikka= veronmaksajien rahojen siirtelyä pienen piirin taskuihin keinottelemalla ja keplottelemalla vastoin kansan tahtoa. Äänestämällä turvaa vain tämän teatterin jatkumisen.
Perse edellä eduskuntaan - YlenAnnon voimalla!
Tämä Rassima Nussima on koko uransa edennyt perse edellä.
SDP-limanuljaska Junkkeri oli jopa YlenAnto-johtaja ja sama Junkkeri Rassasi SDP-Nussimaa niinkuin muitakin alaisiaan(!) .
Pakko jakaa pomolle persettä-tyyliin.
Heh heh, aattelin ensin etteihän ihminen jotain afgaania ja sitten muistin että se runkkeri vai mikä helvetin junkkari se oli niin sehän on kanssa demari joten eihän se ihmistä kiinnosta jos paskasakki keskenään panee.
Ja eikös junkkari ole enempi näitä haaviston kavereita näitä perässähiihtäjiä?
Yhtä kaikki saatanan röyhkeetä menoa.
Ei helvetti mitä sirkusta eduskunnassa, 200 kusipäätä joita kutsutaan kansanedustajiksi, mitä kansaa mahtavat oikein edustaa?
Ja sitten hallituksen sakki, onko kaikkien pakko olla idiootteja?
Stubido jäi juuri kiinni valehtelusta, niin välittömästi riensi kepuli-konna Sipilä rosvokaveriaan tukemaan ja Soinilta on nokkelat puujalkavitsit ihan lopussa kun on niin hiljaa.
Ja demarien paskasakki tekee omia kepposiaan rosvo-Rinteen esimerkin mukaisesti, entä se oppositiopolitiikka, ai niin mikä?
Jos oikeusministerinä olisi oikea mies voisi asiaan puuttuakin, mutta kun siellä Soinin pieni posetiiviapina joka näe mitään ristiriitaa missään asiassa, paitsi tietysti kansalaisten sananvapaudessa ja muuhun ei sitten reppanan eväät riitäkään.
Voiko tuo kaikki olla edes laillistakaan?
Jospa Nasima pukeutuisi Linnan Juhlille pommivyöhön ja ka-booom
Olisko tuo Stubbikin se " Valeministeri maan tapaan " ? Että silleen.
Vieläkö löytyy joku joka on tyytyväinen suomalaisiin poliitikkoihin, minä ainakin äänestän seuraavissa vaikka ipua, tupua, hupua tai lupua eli jätän koko paskan väliin, kun ei kerran mikään muutu koskaan, paitsi huonompaan suuntaan.
Yksittäistapaus, kjiäh,kjiäh.
Tässä on Nussiman juhla-asu linnaan.
https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjM6v6VqbjJAhULVywKHVI-CPAQjRwIBw&url=https://www.pinterest.com/pin/475411304389660087/&psig=AFQjCNEnDtjBmKfza7c2s3Y_xjfPU6cc7w&ust=1448978871721730
Mita varten te tata potkitte paahan. Kylla Stubb ja Sipila ajaa Suomen konkurssiin.
http://im.mtv.fi/image/2782892/landscape16_9/1024/576/b67919544e4066159f4a2b2f51fa5575/eU/vesuri.jpg
Tolla kun kerran humahuttaa niin loppuu nuokin Suomen kansakunnan mädättämiset ja maahantunkeuduttamisbisnekset.
Poliisin mukaan Heinolan torilla tapahtui illalla välikohtaus, jossa kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään käyneen käsiksi 17-vuotiaaseen tyttöön.
Asiasta tiedottavat sekä Heinolan vastaanottokeskusta ylläpitävä Viittakivi Oy että Hämeen poliisilaitos.
Viittakivi Oy:n tiedotteen mukaan tapahtumissa on ollut mukana alkoholia ja mahdollisesti lähentelyä, missä yhteydessä nuori nainen on loukannut itsensä.
Kaksi tapahtumaan osallistuneista vastaanottokeskuksen asukkaista on täysikäisiä, yksi alaikäinen.
Toisessa tapauksessa alaikäinen vastaanottokeskuksessa asuva mies oli juottanut nuorelle tytölle alkoholia ja lähennellyt häntä.
Miksei Nasima Razmyar ja demarit tuomitse omien VOKilaistensa suomalaislapsiin kohdistuneita törkeitä tekoja?
Kuka on vastuussa kun Nasiman VOKkilaiset JUOTTAVAT suomalaislapsille VIINAA tarkoituksena SEKSUAALISESTI hyväksikäyttää?
Taitaa mennä niin että niitä vastuukysymyksiä aletaan tosissaan ratkomaan vasta sitten kun tarpeeksi monelta kansalaiselta pinna palaa.
Mutta kyllä sieltä varmaan jonkinlainen tilinpäätös vielä tulee?
Nasima puhui tänään maahanmuutosta Kokkolassa:
https://www.youtube.com/watch?v=vPoKFb_cPAg
Jutta sekosi ihan täysin ja soitti poliisit viemään toisinajattelijat putkaan?!
Mitä varaa meillä on valittaa Kiinan käytöksestä toisinajattelijoita kohtaan kun demarit käyttäytyvät Suomessa täsmälleen samalla tavalla?
Demarit käski suomalaisen poliisin heittää Perusuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan julkisesta ja yleisestä kirjastosta pihalle?
Mikä oikeus demareilla on määrillä ketkä eivät saa olla julkisin verovaroin kustannetussa kirjastossa?
Jutta Urpilainen oli tilaisuuden puheenjohtaja Nasiman kanssa.
Urpilainen varasti miljoonia.
demarit kehuivat viime hallituksessa korottaneensa vähävaraisten tuloja 100 eurolla mutta todellisuudessa veivät enemmän nousseina asumis ja elämis menoina näin sitä tyhmempiä kusetetaan suomessa?
Selolaisten moraalia,-jos tuo Nazima haluaa edustaa ja lisätä muslimismia,-.niin sitähän hulluutta SE koettaa ajaa,-vaikka se onkin aivan perkeleenPERSEESTÄ koko ääliömäinen ÄHLÄMSÄHLÄM !!!
KUN sekään hupakko ei totuudesta ymmärrä sen enempää,-kuin lehmät tuulimyllystä !!!
mätä ämmä nussima!
http://media-cache-ak0.pinimg.com/1200x/77/ad/74/77ad74a29ec02d28f4794066d3f80797.jpg
taitaa olla niin että vienti ei elvy näillä toimilla suomessa päinvastoin tuhotaan loputkin?
No, jos sutta lähtee pakoon, voi tulla karhu vastaan. Nasimalla on ihan tutut kotijoukot, so. Taleban, siellä VOK'ssa, joten jos omakohtaisesti kiertää, niin...
Rautaharkon vastaanottokeskusinfo
https://www.youtube.com/watch?v=sb0_jkKbvII
Juttis mamuttaa kokkolassa ja vaatii geeniperimän uudistamista, siinä sivussa heitti poliisin toimesta vastustajat kokouksesta pihaale, sdp stinks.
Tyypillistä demulitoimintaa, niillä on suomen kansan alistaminen ja pettäminen verissä.
Afgaani, mamu, demu. Voiko pahempaa olla.
Eihän luottamustoimenhaltija voi osallistua rahastamaan omilla päätöksillään.
Olisiko nyt oikeusministerin velvollisuus kertoa demareille että mitä se termi luottamustoimi merkitsee, niin ja nazima helvettiin eduskunnasta ja heti.
Onko tämän sivun vuodatus persujen parkua, kun kannatus katoo kuin pieru Saharaan? Ja tällä keinoinko se saataisiin uuteen nousuun. Päin vastoin, lähtee se viimeinenkin fiksu. Siis, jos siellä joku sellainen on joskus ollut! :)
Tiedä niistä persuista, mutta kai nyt ihmisillä voi olla jonkinlaista moraalia ja oikeuskäsitystä ilman puoluerajojakin, paitsi tietysti demareilla jotka jälleen osoittivat olevansa sitä alhaisinta paskasakkia.
Kyllä minunkin mielestäni tuo akka pitäisi välittömästi erottaa edustajan toimestaan, ei voi enää nauttia kansan luottamusta.