Olen masentunut ja aika huolissani omasta tulevaisuudestani, vapaa ajalla minulla ei ole ystäviä ollenkaan olen 15v 9 luokalla ja kaikki lähti tästä: Synnyin Tampereella ja kaikki oli hyvin, isäni asuu Ruovedellä joten näimme silloin viikonloppuisin. Mutta sitten muutimme siskoni ja äitini kanssa Jyväskylään kun olin 7v ja sain silloin vielä helposti kavereita, kävin ala-asteen Jyväskylässä ja kun pääsin 6 luokalta 7 luokalle muutimme takaisin Tampereelle sisko jäi Jyväskylään koska hän on täysikäinen. Mutta sitten minusta tuli tosi hiljainen ja ujo mulla oli 2 lapsuudenystävää siellä mutta me ei juurikaan nähty kun vaan koulussa, sitten aloin kaipaamaan vanhoja kavereita Jyväskylässä ja me muutettiin takas sinne, mutta se oli paha virhe! Sillä kaikilla kavereilla on nyt mopot ja ne vaa ajelee päivät pitkät keskenää ja mulla ei ole koska rahatilanne ei ole kauheen hyvä. Me jutellaan koulussa mutta vapaa ajalla oon ihan yksin ja oon nyt alkanu oleen poissa koulusta koska mua on alkanut ahdistaa olla siellä enkä jaksa käydä, nyt olen masentunut ja vihainen, en tiedä miksi tunnen vihaa koulua kohtaan mutta tuntuu kuin koulu olisi tehnyt minusta tällaisen, en vain jaksa käydä enää koulua oon ollu TOSI paljon pois nyt viimeaikoina ja jos nyt menen sinne kaikki luokkakaverit kysyy et missä oon ollu. Oon alkanut myös ihaileen Suomalaisia kouluampujia... Joo tiedän että kuulostaa sairaalta, mun suurin idoli on Pekka Eric Auvinen ja toisena Matti Juhani Saari, pystyn samaistumaan hyvin Pekkaan sillä minuakin on kiusattu monta kertaa koulussa. Olen kertonut äidilleni ajatuksistani ja olen alkanut käydä puhumassa ajatuksistani terkkarille ja mainitsin myös suhtautumiseni kouluampujiin ja sanoin että tekisi mieli tehdä itsekkin samankaltaine hyökkäys, terkkari tiesi kyllä että olen yksinäinen ja masentunut, kuitenkin ajatuksistani kerrottiin koulupoliisille ja se tulee kuulemma puhumaan mulle kouluampumisesta joskus. Se kyllä vähän helpottaa oloa kun pääsee puhumaan jonkun kanssa. Mutta tulevaisuus kyllä pelottaa, mitä jos mää jään koko loppuelämäksi yksin sitten ku oon käynyt amiksen? Siinähän sitten elän elämää ilman kavereita... Tylsää tulee olemaan. Mitä mun kannattais tehdä?
Olen masentunut
4
104
Vastaukset
- mullaolijoskusPV50
Moi jäbä. olen pannut merkille että monista sellaisista joilla oli nuorena erinäisiä vaikeuksia, on tullut menestyviä ihmisiä ja yrittäjiä eri aloilla. oli mullakin joillakin luokilla koulussa yksinäistä. sitten muutettiin ja löyty omanhenkisiä kavereita. tai oikeastaan yleensä oli yksi hyvä kaveri. parempi olla hetki ilman kaveria kuin olla huonon kaverin kanssa. ennenpitkää löydät hyvän kaverin.
hyvä että itsekin tiedät ettei mitään kouluampujia kannata ihannoida. kyse on elämässä aina vain ajasta, eli siitä milloin kohtaa sopivia ihmisiä. ei sen takia kannata hermojaan menettää. mitä ujouteen tulee, mielummin ujo ja hiljainen kuin äänekäs idiootti ( mitä monet on).
se, että sä 15 vuotiaana purat tuntojas ja kirjoitat osoittaa että sussa on potentiaalia paljon. koulukiusaajat ja muut tuskin kirjoittaisi. voisin melkein vannoa että sulla on kavereita amiksessa jos sinne meet. sitä paitsi amiksessa on enemmän samantyyppisiä kuin peruskolessa, koska on yhteinen kiinnostuksen kohde tiettyyn alaan.
tsemppiä. Hienoa, että olet noin avoin ja ihan tosissasi pohdit tilannettasi ja pahaa oloa. Näin iäkkäämpänä uskon, että kouluvastenmielisyyteesisyynä on tuo sopeutumisongelma kouluun. Koulutilanteessa tulee tuo kaverittomuus sinulle konkreettisesti esille ja siksi on vastenmielistä kohdata se. Kun on joutunut kiusatuksi, niin turhautunut paha oli ja fiilis, ettei voi asialle mitään, niin tulee ainoaksi keinoksi ratkaista asia kostamalla kaikille yhteisesti.
Niin kuin itse ymmärrät, niin ei asia sillä kohene, ja ajatus on järjetön ja typerä. Ei siinä ole mitään järkeä ja tulisihan siitä itsellesikin vain pahaa.
Olet erittäin järkevä nuori, että tiedostat aisan ja olet lähtenyt aktiiviesti hakemaan apua.
Asia useat joutuvat joskus kokemaan tilanteen, ettei pääse porukoihin mukaan ja sinulla se on tullut tavallaan olosuhteiden myötä. Jospa sekin pitää sinun kokea. Oppia ikää kaikki. Kun on joskus kokenut olevansa syrjässä ja kiusattu, niin tietää miltä se tuntuu. En usko että pääset tästä yli, niin haluat enää ikinä kiusata ketään, ja ymmärrät kiusattuja. On se hyvä tiedostaa sitten kun tulee omia lapsia tai tekee töitä yhteisöissä, että porukassa voi olla niitä, jotka eivät pääse mukaan.
Elämässä kohtaamme ongelmia ja pullonkaulatilanteita ja aina on kasvun paikka miten päästä niistä eteenpäin. Älä lannistu. Et ole mikään typerä nuori.
Kyllä pääset eteenpäin ja saat apua. Uskon että tulevaisuudessa sinulla on jaettavaa toisillekin.- enkelimummo
Sattumoisin osuin tätä viestiketjua lukemaan ja varmaan se oli johdatustakin osin,tosin sillä ihan kylmät väreet tuli kun luin tän viestisi. Huh,miten nuori ihminen noin kykenee kirjoittamaan itsestään ja uskaltaa rohkeasti astua esiin ja kertoa tuntojaan. sanotaan! Toivon kyllä nyt sydämestäni ja rukoilen puolestasi jotta saat nuoren elämäsi kulkuun myönteisiä,iloisempia asoita ja tapahtumia.Ensinnäkin kostoa ja kaunaa kantava ihminen ei voi hyvin, anteeksianto voi olla ratkaisu selviämiseen tilanteesta. Turhaa energian tuhlausta on viha ja koston miettiminen. Toimi Cheekin sanoin: "parempi muuttua kuin juuttua":)
" I wish you joy,and happiness,but above all ,i wish you love" ! - uppppp
.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468