Ellei valtio suojele meitä, kuka sitten?

Eihän tämä voi niin olla ettei kukaan kohta uskalla liikkua ulkona yksin. Tulee raiskatuksi tai tapetuksi tai molempia.

Onko meidän pakko aeistautua vai mitä, ihan amerikan malliin? Jotakin tässä kohta on tehtävä puolustautumisessa.

On se kumaa että tänne otetaan noita hyyssättäviä, nehän vallottavat koko maan.
Halituksen ministerit senkun hymistelevät ja valehtelevat minkä kerkiävät. Sipilää kiinosti vain kotinurkan raiskaus, miten nuo muut. Näyttää olevan yksi per vuorokausi ja auta armias, kun kesä tulee.
34140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Me olemme valtio. Äänestit väärin.

Äänestä
  • äänet on jo pitkään laskenut goldman sachsin omistama tieto oyj.

    Äänestä

  • Et sinä mikään valtio ole, päinvastoin sinä olet valtion juoppo elätti.

    Äänestä

  • gregeri kirjoitti:

    Et sinä mikään valtio ole, päinvastoin sinä olet valtion juoppo elätti.

    Kummallinen komentti tähän keskusteluun, enkä ymärrä mitä se ylipäänsäkään kuuluu tähän aloitukseen. Paitsi tietysti kaikki kuuluu valtioon herrat ja narrit, juopot ja vähemmän juopot. Se ei kylläkään ollut tämän aloituksen pointti, vaan maamme nykynen turvallisuus. Ymärrätkö nyt paremmin?

    Äänestä

Me olemme valtio ja suojelemme läheisiämme kitkemällä nopeasti ja lopullisesti mädät rasikaajapedot keskuudestamme.

Äänestä

Mikä on valtio? Keitä ovat sen jäsenet, instituutiot? Mitä sanoo mies äidilleen, naiselleen, tyttärelleen? Onko tehtävä instituution ja jos ei se siitä selviä, sen miehen? Onko demokratiassa riittävää, että kerran neljässä vuodessa äänestetään siitä,ettei mikään muutu? Poikkeusajat vaativat poikkeustoimenpiteitä. On aika ottaa vastuu omiin käsiin. Se ei tapahdu äänestämällä!

Äänestä
  • Laps Suomen ällös anna pois sun maatas ihanaa.......että poikais voi vielä taattojensa haudoilla käydä.....

    Äänestä

  • Todellakin pelottaa, kun poliisin pitäisi suojella eitä taviksiakin, mutta missä on ne poliisit. Puolentunnin ajomatkan päässä jolleivat sattumoisin ole partioimassa nurkilla.
    Poliisien vakanssia supistetaan koko ajan ja mitään ei tule tilalle. Matuja ne kyllä kerkii suojeleen ja niiden riitoja selvittelee.
    Pakkohan tässäjoitakin kodinturvajoukkoja on kohta perustaa, laitonta tai ei. Yö aikana ei kukaan uskalla kohta liikkua yksin. Ryöstetään tai raiskataan tai molempia. Tähän vuodenaikaan pimeää kyllä riittää ja turvattomuutta, kun busilta tai junalta kotiin tulee YKSIN.

    Äänestä

  • orgmummeli kirjoitti:

    Todellakin pelottaa, kun poliisin pitäisi suojella eitä taviksiakin, mutta missä on ne poliisit. Puolentunnin ajomatkan päässä jolleivat sattumoisin ole partioimassa nurkilla.
    Poliisien vakanssia supistetaan koko ajan ja mitään ei tule tilalle. Matuja ne kyllä kerkii suojeleen ja niiden riitoja selvittelee.
    Pakkohan tässäjoitakin kodinturvajoukkoja on kohta perustaa, laitonta tai ei. Yö aikana ei kukaan uskalla kohta liikkua yksin. Ryöstetään tai raiskataan tai molempia. Tähän vuodenaikaan pimeää kyllä riittää ja turvattomuutta, kun busilta tai junalta kotiin tulee YKSIN.

    Poliisit suojelevat:

    1. Tataareja, joiden suojelun valmiutta on juuri korotettu taas.

    2. VOK-matuja, toisiltaan ja pissiytyneiltä kantiksilta, joilta viedään koko yhteiskunta pois jalkojen alta tällä menolla.

    Äänestä

  • orgmummeli kirjoitti:

    Todellakin pelottaa, kun poliisin pitäisi suojella eitä taviksiakin, mutta missä on ne poliisit. Puolentunnin ajomatkan päässä jolleivat sattumoisin ole partioimassa nurkilla.
    Poliisien vakanssia supistetaan koko ajan ja mitään ei tule tilalle. Matuja ne kyllä kerkii suojeleen ja niiden riitoja selvittelee.
    Pakkohan tässäjoitakin kodinturvajoukkoja on kohta perustaa, laitonta tai ei. Yö aikana ei kukaan uskalla kohta liikkua yksin. Ryöstetään tai raiskataan tai molempia. Tähän vuodenaikaan pimeää kyllä riittää ja turvattomuutta, kun busilta tai junalta kotiin tulee YKSIN.

    Pakko on kansan ottaa ohjakset,kun ei valtio enää takaa turvallisuutta,vaan
    innoittaa pahantekijöitä tulemaan maahan uhkaksi kansalaisille.Se kaikki on
    jotenkin käsittämätöntä törkeyttä hallitukselta kääntää selkänsä entiselle isänmaalleen.Politikot osoittavat olevansa "maanpettureita",jotka ansaitsevat senmukaisen tuomion,ja sitten karkoituksen mihin tahansa
    arabimaihin.Peukut pystyyn jos olette samaa mieltä.

    Äänestä

Suomen valtio suojelee vain rikollisia, Heikki Lampelan sanoin, Suomi on rikollisen paratiisi.

Henk koht olen kulkenut aseen kanssa sen jälkeen kun pääkaupunkiseudulle muutin 80-luvun lopulla...

Äänestä
  • Viisasta. Kulmaraudalle saataa tulla tarvetta joko itsesi tai jonkun joukkoraiskauksen uhrin pelastamisessa.

    Äänestä

  • Vahinko,kuinka olet raahannut "rautaa"turhanpäiten,yritä hyvä mies saada
    jotakin käyttöä aseellesi,ettet sitä turhaa kantele.Paljon on kohteita.Siivoa
    se helsingin asema-alue samantien.Kaisaniemen puistoon mahtuu paljon
    "ARABEJA"moneen kukkapenkkiin.

    Äänestä

Tavallaan, joku joskus voisi tehdä jotain oleellista äidilleen, naiselleen, tyttärelleen, yksittäisessä tilanteessa, käyttäen asetta. Poliittisesti merkittävää voi tehdä vain, jos osoittaa merkittävää joukkovoimaa. Nykytilanteessa se voi olla vain ulkoparlamentaarista, koska politiikka ei tarjoa vaihtoehtoa. Poliisia vastaan homma olisi taktisesti väärin, jopa raukkamaista. Asialle on saatava riittävät mittasuhteet, ettei yhteiskunnan väkivaltakoneisto asetu poikkiteloin. Silloin on punnittu totuus. Mikä on oleva se liike?

Äänestä

Sehän tässä tylyä on, että halltuksella on käytännössä valtion väkivaltakoneisto hallussaan. Epärealistista, mutta sanon kuitenkin, armeija ja poliisi pitäisi saada toisinajattelevien puolelle tai sitten vähintään kymmeniä tuhansia kansalaisia kaduille kerralla. Kunhan ajatusleikin.

Äänestä
  • Jenkkilässä politikot (Obama)aikovat kiristää kansalta aseet pois,joten vain
    päättäjillä on tulivoimaa,kansalle jää haravat ja sirpit,niinkuin joskus ennen.
    Se ei kuitenkaan onnistu,koska aseenkäyttäjiä on miljoonia.Pelkkä metsä-miesten lukumäärä on varmasti ainakin 150 miljoonaa henkilöä kaikissa
    osavaltioissa yhteensä.Yhdelläkään maapallon valtiolla ei ole sellaista
    aseistautunutta armeijaa isänmaallisia kansalaisia.
    You are not going to take my GUN,not here in "AMERICA".

    Äänestä

Meidän tehtävämme on pelkästään raataa mamujen hyväksi ja kuolla työmme ääreen. Jos joku mamu ei tapa meitä sitä ennen.

Äänestä
  • Jos mamujen rikokset radikaalisti lisääntyvät, niin jotain oikeasti tulee tapahtumaan kantaväestön taholta. Huono puoli on vaan siinä, että moni syytön joutuu kärsimään ennen sitä.

    Äänestä

  • Mitähän helvettiä sinäkin olet raatanut?
    Samanlainen elätti olet ja vielä soitat turpaasi täällä.

    Äänestä

Puukko aina mukana, mutta käytetään sitä vain turvapaikanhakijan näköisiin ulkomaalaisiin tarpeen vaatiessa. Ennaltaehkäisevästi. Tätä valtiojohtomme ilmeisesti haluaa.

Äänestä
  • Minkä takia näille partalapsile ei laiteta määräaikaista ulkonaliikkumiskieltoa, ettei tulisi niin helpoksi se raiskaaminen. Esim. , että ko. lapsi saisi liikkua kaupungilla klo seitsemästä klo 20.00 saakka.
    Tällä varmasti olisi myönteinen vaikutus ja poliisin olisi myös helpompaa puuttua asiaan, jos havaitsee kiellon rikkojan.
    Keinoja toki on, jos niitä käytetään. Lapset aikaisin nukkumaan.

    Äänestä

  • Mielestäni kaikkein suurin este kaikelle turvallisuuden lisäämiselle matujen taholta tulevaa rikollisuutta vastaan on poliittinen korrektius. Se peittää alleen kaikki ne luonnolliset ajatukset, mitkä ihmisten mieleen tulevat tämän hallitsemattoman tilanteen vuoksi.

    Äänestä

Otsikon kysymys on olennainen. Jos valtio menettää kykynsä suojella kansalaisiaan, se menettää oikeutuksen olla olemassa. Eihän silloin toteudukaan "valtio olemme me" vaan jokin muu, kuten "valtio on EU".

Äänestä
  • Nykymenolla, "Valtio on ISIS".

    Äänestä

  • Suomalaiset ovat menettäneet uskonsa valtiovallan kyvystä suojella tavallisia tallaajia. Rikollisia paapotaan ja niiden oikeuksia ollaan vahtimassa silmä kovana.
    Että silleen.

    Äänestä

Suomessa on oikein tai väärin se, minkä me kansalaiset päätämme olevan oikein tai väärin. Ei lakeja ole määrätty mistään ylhäältäpäin tai mistään ulkoa. Yksikään nykyinen laki, määräys tai sopimus ei myöskään ole hakattu kiveen. Kaikki on muutettavissa jos me niin hauamme riittävän isolla porukalla.

Jos me suomalaiset olemme tarpeeksi suurella joukolla sitä mieltä, että nyt riittää, niin silloin se riittää ja siihen tulee stoppi. Jos me riitelemme keskenämme ja hajoitamme joukkovoiman useaan erilaiseen mielipiteeseen, niin silloin nykymeno jatkuu.

Poliisin ja armeijan viralliset kannat ovat laillisen eduskunnan ja hallituksen puolella. Jos ne vaihtuvat, niin poliisin ja armeijan viralliset kannat vaihtuvat myös.

Äänestä

Kyllä asia niin on, että mamujen pitää pelätä kantasuomalaisia eikä päinvastoin.
Suomessa ei tarvitsisi kuin kerran rykästä kunnolla yhteiskunnan puolesta, niin mamut ei uskaltaisi edes ajatella raiskauksia.
Enkä tarkoita mitään kurkun selvittämistä, vaan kurkun katkaisun ryhti liikettä.
Suomen miehet, olkaa miehiä, niin kuin olivat esi-isämmekin aikoinaan.
Lalli, Jaakko Ilkka, Spoof, Vesainen, ym , ym.
Kerran se vain kirpaisee ja pölyn laskeutuessa, yhteiskunta tulee kuitenkin kiittämään, ja suomenmies pitää ylpeytensä.
Suomalainen ei alistu ja sitähän muslimimamut yrittävätkin.

Äänestä

Lähtökohtaisesti jokainen on itse vastuussa omasta turvallisuudestaan, kuten on aina ollutkin. Poliisi pitää yllä järjestystä, mutta omasta turvallisuudentunteestaan jokainen vastaa ihan itse. Pakolaistilanne ei muuta mitenkään sitä, että jokainen vastaa omasta turvallisuudestaan.
Itsepuolustustaito on aina hyödyllinen ja tarpeen vaatiessa voi hakea lupaa kaasusumuttimelle jos oikein pelottaa. Itse käytän teräskärkimaihareita, kannan japanilaisen pienoispampun mukanani ja taittoveitsen. Kykenen tarpeen vaatiessa puolustamaan itseäni ja muita.

Äänestä

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/il-helsinkilaispuistossa-raiskattu-kertoo-pelkasin-ihan-hirveasti/5586150

"Iltalhden mukaan nainen oli perjantaina palaamassa pikkujouluista kotiin, kun raiskaaja kävi hänen kimppuunsa Oopperatalon kulmalla.
Uhri kertoo lehdelle, että häntä kuristettiin ja raahattiin pusikkoon. 18-vuotias nainen kertoo, että tapahtuma alkoi noin 4 aikaan aamuyölllä. Nainen kuunteli korvalappustereoista musiikkia ja kulki puistossa kotia kohti, kunnes joku tönäisi olkapäästä. Ulkomaalainen mies kysyi naisen mukaan huonolla englannilla tulta, nainen vastasi kieltävästi. Sitten mies houkutteli luokseen yöksi. Tähän nainen naurahti ja kieltäytyi, sekä sanoi hyvästit.
Kuulokkeiden takia nainen ei kuullut, kun mies lähti perään. Sitten mies alkoi kuristamaan huivilla ja tukki suun, lehdessä kerrotaan. Uhri yritti rimpuilla ja huutaa, mutta isokokoisempi mies esti pakoyrityksen, eikä kukaan ollut lähistölllä. Mies raiskasi naisen pusikossa.
– Halusin pois hengissä. Pelotti ihan hirveästi. Ajattelin, että näin ei voi tapahtua kenellekkään"

Äänestä

Hengellisyys kyllä suojelee Jumala voi auttaa

Äänestä

Pelko ei ole hyvä
mutta jos se ohjaa, vie etsimään vaikka Raamatusta turvaa,
( tunteista joutuu elämään Tunteet pitää jalostaa
Minulal oli jokin karma Mutta Jumala pitänyt huolen että selviää, hyvinkin En ole koskaan joutunut elävää ihmistä pelkäämään

Äänestä

Näin myöhään pitää nukkua!! elkää valvoko jos ei ole pakko
Turvaa, suojaa Jumalan suojellusta
Hyvää yötä, kauniita unia !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orgmummeli kirjoitti:

Eihän tämä voi niin olla ettei kukaan kohta uskalla liikkua ulkona yksin. Tulee raiskatuksi tai tapetuksi tai molempia.

Onko meidän pakko aeistautua vai mitä, ihan amerikan malliin? Jotakin tässä kohta on tehtävä puolustautumisessa.

On se kumaa että tänne otetaan noita hyyssättäviä, nehän vallottavat koko maan.
Halituksen ministerit senkun hymistelevät ja valehtelevat minkä kerkiävät. Sipilää kiinosti vain kotinurkan raiskaus, miten nuo muut. Näyttää olevan yksi per vuorokausi ja auta armias, kun kesä tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu