Tekee mieli alkaa oikein äärimieliseksi jo

Ihan sellaiseksi äärioikeistolaiseksi tässä alkaa mieli kallistumaan tämän monihaittakulttuurien leviämisen myötä.

Saaatanan moniongelmat tulee tänne sosiaaliloisimaan muka turvapaikanhakijoina ja sitten raiskailee ja ahdistelee perrkeleet suomen tyttöjä, pummaa rahaa, valittaa ruoasta, vaatii moskeijoita, polvistuu johonkin vitunn Mekkaan päin.

Saaatanan riesat eivät osaa elää missään rauhallisesti. Ja nuo Afrikkalaiset lisääntyy kuin mitkäkin itiöt vailla mitään järkeä. Oikea tökkijärotu. Kehitysapukaan ei ole muuta kuin auttanut lisääntymään tuota sakkia.

Miksi helvetissä kääpiökansa Suomi on jakanut tuonne muinaiskulttuurien liika lisääntyjille miljardeja euroja. Ei vitttu mitään järjen häivää leikkiä muka varakasta saaatana kun ei löydy rahaa oman kansan ongelmiin !
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Voisaaatanansaatana kirjoitti:

Ihan sellaiseksi äärioikeistolaiseksi tässä alkaa mieli kallistumaan tämän monihaittakulttuurien leviämisen myötä.

Saaatanan moniongelmat tulee tänne sosiaaliloisimaan muka turvapaikanhakijoina ja sitten raiskailee ja ahdistelee perrkeleet suomen tyttöjä, pummaa rahaa, valittaa ruoasta, vaatii moskeijoita, polvistuu johonkin vitunn Mekkaan päin.

Saaatanan riesat eivät osaa elää missään rauhallisesti. Ja nuo Afrikkalaiset lisääntyy kuin mitkäkin itiöt vailla mitään järkeä. Oikea tökkijärotu. Kehitysapukaan ei ole muuta kuin auttanut lisääntymään tuota sakkia.

Miksi helvetissä kääpiökansa Suomi on jakanut tuonne muinaiskulttuurien liika lisääntyjille miljardeja euroja. Ei vitttu mitään järjen häivää leikkiä muka varakasta saaatana kun ei löydy rahaa oman kansan ongelmiin !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu