Kun nuoren kanadalaisen Linda Evengelistan väitettiin 1990-luvun alussa sanoneen, ettei nouse sängystä alle 100 000 markan päiväpalkan, syntyi käsite supermalli.
Ja Linda Evangelista oli maailman ensimmäinen sellainen. Tuolloin malleille maksettiin yhtä hyvin kuin elokuvatähdille. Sadan tuhannen markan kerhoon – Big Six – luettiin Cindy Crawford, Claudia Schiffer, Christy Turlington, Naomi Campbell ja Tatjana Patitz. Nuo samat tytöt kuin George Michaelin musiikkivideolla Freedom.
Kun nämä naiset 1990-luvun lopulla kulkivat cat walkinsa päähän ja lopettivat mallinuransa – miljonääreinä – supermalliuden uskottiin olevan loppu. Lehtien kansia koristivat filmitähtien kuvat mallien sijaan: Jennifer Anistonit ja Lopezit veivät malleilta leivän suusta. Vuonna 1998 Linda Evangelista joutui Vogue-lehden mukaan alentamaan palkkiotaan, koska hänen esiintymisensä muotinäytöksessä Portugalissa oli epätasaista.
Muotiteollisuus vannoi, ettei antaisi enää koskaan mallien hallita itseään. Sillä supermallit olivat itsekin tajunneet olevansa SUPER. Vogue raportoi limusiineista matkaavista malleista, jotka potkivat kuljettajaa piikkikorollaan niskaan ollessaan tyytymättömiä tämän ajotapaan.
“Minulle yksi vaikutusvaltainen mainostoimistojohtaja sanoi, että kaikki kyllästyivät supermallien oikkuiluun. En usko, että supermalleja enää syntyy. Enkä usko, että nykyajan parhaimmat mallit tienaavat läheskään yhtä paljon kuin parhaimmat 1980-luvulla”, suomalaisen Fondi-mallitoimiston johtaja Eeva Ketola todistaa.
Mutta supermallisukupolven myötä syntyi sukupolvi nuoria naisia, jotka halusivat olla aivan kuin supermallit. Supermalleja.
Malleiksi haluavia tyttöjä ei ole ollut koskaan niin paljon kuin nyt. Ja kun kilpailu on kova, vain parhaimmat pärjäävät.
“Mallit eivät ole koskaan olleet näin laihoja. Erityisesti näytösmallit ovat riukuja. Cindy Crawford olisi nykystandardeilla liian lihava näytösmalliksi: hän ei mahtuisi näytösvaatteisiin”, Ketola kertoo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun nuoren kanadalaisen Linda Evengelistan väitettiin 1990-luvun alussa sanoneen, ettei nouse sängystä alle 100 000 markan päiväpalkan, syntyi käsite supermalli.
Ja Linda Evangelista oli maailman ensimmäinen sellainen. Tuolloin malleille maksettiin yhtä hyvin kuin elokuvatähdille. Sadan tuhannen markan kerhoon – Big Six – luettiin Cindy Crawford, Claudia Schiffer, Christy Turlington, Naomi Campbell ja Tatjana Patitz. Nuo samat tytöt kuin George Michaelin musiikkivideolla Freedom.
Kun nämä naiset 1990-luvun lopulla kulkivat cat walkinsa päähän ja lopettivat mallinuransa – miljonääreinä – supermalliuden uskottiin olevan loppu. Lehtien kansia koristivat filmitähtien kuvat mallien sijaan: Jennifer Anistonit ja Lopezit veivät malleilta leivän suusta. Vuonna 1998 Linda Evangelista joutui Vogue-lehden mukaan alentamaan palkkiotaan, koska hänen esiintymisensä muotinäytöksessä Portugalissa oli epätasaista.
Muotiteollisuus vannoi, ettei antaisi enää koskaan mallien hallita itseään. Sillä supermallit olivat itsekin tajunneet olevansa SUPER. Vogue raportoi limusiineista matkaavista malleista, jotka potkivat kuljettajaa piikkikorollaan niskaan ollessaan tyytymättömiä tämän ajotapaan.
“Minulle yksi vaikutusvaltainen mainostoimistojohtaja sanoi, että kaikki kyllästyivät supermallien oikkuiluun. En usko, että supermalleja enää syntyy. Enkä usko, että nykyajan parhaimmat mallit tienaavat läheskään yhtä paljon kuin parhaimmat 1980-luvulla”, suomalaisen Fondi-mallitoimiston johtaja Eeva Ketola todistaa.
Mutta supermallisukupolven myötä syntyi sukupolvi nuoria naisia, jotka halusivat olla aivan kuin supermallit. Supermalleja.
Malleiksi haluavia tyttöjä ei ole ollut koskaan niin paljon kuin nyt. Ja kun kilpailu on kova, vain parhaimmat pärjäävät.
“Mallit eivät ole koskaan olleet näin laihoja. Erityisesti näytösmallit ovat riukuja. Cindy Crawford olisi nykystandardeilla liian lihava näytösmalliksi: hän ei mahtuisi näytösvaatteisiin”, Ketola kertoo.
http://www.city.fi/tyyli/mallielamaa/392
21.12.2001
todella pinnallisia!!!