Ei ole ensimmäinen kerta kun kilometrit pilaavat suhteeni. On niin monta kertaa itketty, että en enää halua ihastua koska pelkää taas luopumista ja sydämen murtumista.
Inhottavinta on että tietää toisenkin olevan kiinnostunut susta, mutta elämäntilanteemme ovat aivan toisella puolella suomea.
Pystyisimme toisinaan näkemään ja menemään toistemme luokse, mutta ei siitä kunnon suhdetta rakenneta. Ei ainakaan näillä palikoilla mitä tarjotaan. Molemmat liian kiireisiä.
Suhteemme ei ole niin vakaalla pohjalla että mitään radikaaleja muutoksia elämään tekisi. En voi tai en vain pysty ottaa riskiä ja luopua kaikesta miehen takia, eikä hänkään voi takiani. Mikä on erittäin ymmärrettävää, enkä voisi vaatiakaan.
Miksi sattuu niin hirveästi! En halua riutua ajatuksessa että meistä ehkä joskus tulee jotain ja asiat järjestyy. Matkamme varrelle tulee ihmisiä ja jossain vaiheessa löydämme toisemme jonkun muun kainalosta. En voi olla niin hölmö että kiellän sen mahdollisuuden. Siis yritän olla fiksu ja luovun suosiolla. "Pysytään ystävinä"!
Sattuu... taistelee ajatusta vastaan että laittaisin miehelle viestiä tai soittaisin. En vain enään voi. Ottaisipa se minuun yhteyttä ja sanoisi ettei halua luopua.
Ne vitun kilometrit ja väärät elämäntilanteet pilasivat mahdollisuuden rakkauteen. Sattuu ja olen pahoillani kun tiedän sinuunkin siellä kaukana sattuvan. Joskus asiat ei mene niin kuin haluaisi... Minulla ei tunnu ihmissuhteissa menevän koskaan.
Itken... ja lopulta jossain vaiheessa aika haavani parantaa... kunnes taas uudet tekee!
Inhottavinta on että tietää toisenkin olevan kiinnostunut susta, mutta elämäntilanteemme ovat aivan toisella puolella suomea.
Pystyisimme toisinaan näkemään ja menemään toistemme luokse, mutta ei siitä kunnon suhdetta rakenneta. Ei ainakaan näillä palikoilla mitä tarjotaan. Molemmat liian kiireisiä.
Suhteemme ei ole niin vakaalla pohjalla että mitään radikaaleja muutoksia elämään tekisi. En voi tai en vain pysty ottaa riskiä ja luopua kaikesta miehen takia, eikä hänkään voi takiani. Mikä on erittäin ymmärrettävää, enkä voisi vaatiakaan.
Miksi sattuu niin hirveästi! En halua riutua ajatuksessa että meistä ehkä joskus tulee jotain ja asiat järjestyy. Matkamme varrelle tulee ihmisiä ja jossain vaiheessa löydämme toisemme jonkun muun kainalosta. En voi olla niin hölmö että kiellän sen mahdollisuuden. Siis yritän olla fiksu ja luovun suosiolla. "Pysytään ystävinä"!
Sattuu... taistelee ajatusta vastaan että laittaisin miehelle viestiä tai soittaisin. En vain enään voi. Ottaisipa se minuun yhteyttä ja sanoisi ettei halua luopua.
Ne vitun kilometrit ja väärät elämäntilanteet pilasivat mahdollisuuden rakkauteen. Sattuu ja olen pahoillani kun tiedän sinuunkin siellä kaukana sattuvan. Joskus asiat ei mene niin kuin haluaisi... Minulla ei tunnu ihmissuhteissa menevän koskaan.
Itken... ja lopulta jossain vaiheessa aika haavani parantaa... kunnes taas uudet tekee!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa tuttua tekstiä, aivan kuin olisin lukenut omaa "tilitystäni". Kai se elämä vielä hymyilee...
Totean vaan että et ole ainut jolla on pitkä matka toisen luo:(
Mutta miksi et laittaisi viestiä tai soittaisi?
Voisko kuitenkin siitä tulla jotain?
Kerranhan täällä vaan ollaan!
Jokainenhan tekee niin että olisi onnellinen--->>>ja tietysti että sillä toisellakin olisi hyvä olla!!!
Itse tässä olen miettinyt monta päivää että mihin tämä elämä vie, jos kuitenkin?
Olen tullut siihen tulokseen että tämä kauniimpaa sukupuolta oleva ihminen on TAISTELEMISEN arvoinen!!!
En ainakaan menetä mitään, ettenkö voisi riskeerata työtäni(töitä saa, mutta entä elämän kumpani???siis sitä oikeaa) ja muuta elämää.
Koska haluan olla ennemmin rakkaani luona, kun elää tällä hetkellä olevaa tuskaista elämää.
Poissa rakkaani läheltä!
On ollut mielessäin, entä jos yrittäisin/yritettäisiin. Jotenkin en vain halua vaatia sitä siltä toiselta. Mitä jos soittaisi, mutta en halua häntä kiusata enkä itseäni enää kiusata. Muutenkin on niin vaikeaa ja hankalaa. Joskus on vain osattava luopua.
Pelkään myös ajatusta, että riudun kiinni hänessä ja jonain kauniina päivänä hänen kainaloon tulee joku muu. Silloin taas sattuu...
Olet miettinyt samoja asioita kuin minä. On töitä ja koulussakin menee kohtalaisesti, mutta ne eivät tee minua onnelliseksi. Ihmissuhteissa on niin monta kertaa tullut näpeille, etten halua enää tuntea niitä kipuja. Vaikka ovathan ne osa elämää. Edes kerrankin löytäisi jotain pysyvää rinnalleni. Edes kerrankin onnea pidemmäksi aikaa.
Tämä henkilö olisi ollut sitä jotain, mutta... Hän kyllä lupasi, että tulisi vielä mua katsomaan. En vain pysty siihen lupaukseen uskomaan, vaikka haluaisin. Milloin hän edes kiireiltään joutaisi.
Pää on niin sekaisin. Haluaa uskoa "meihin", mutta en pysty kuitenkaan. Ne hiton kilometrit!
"Miksi rakkaus ei voi riittää vaan siihen pitää ongelmia liittää. Sydän särkyy tässä pelissä, on niin vaikeaata poistua ja kiittää. Tosi miehet ja tosi naiset ajoissa lopettaa ja irti päästää. Jos rakastaa ja aarvostaa, silloin tahtoo toisen suruilta säästää.
Mua pelottaa ajatus ettei olla yhdessä. Mua sattuu. En tiedä oonko väärässä, kun näin valitsen. Luovutanko liian helpolla? Aina ei voi elämässä olla voitolla!"
... samanlaisia ajatuksia on minullakin.
Jossain vaiheessa oli ajatus ottaa töistä muutama kuukausi omaa lomaa, elää vähän aikaa oikeaa arkea hänen kanssaan ja katsoa miltä sitten tuntuu. Muuten hyvä ajatus mutta ei oikein ilman palkkaakaan pärjää... Itsensä irtisanominen ainakin on pois laskuista. Niinpä tässä nyt sitten odotellaan seuraavaa lomaa, jospa joku ihme valaistuminen tapahtuisi :).
Toistaiseksi lykätään lopullista päätöstä loputtomiin. En haluaisi vielä luovuttaa mutta epäilytää välillä onko tämä sittenkään järkevää - siis odotella että asiat järjestyisivät ihan itsestään.
Myös meillä kilometrit ja epävarma elämäntilanne välissä. En halua riippua, roikkua, enkä ahdistaa. Niinpä laitan sydämeni jäihin ja annan suosiolla mennä...
Sattuu mutta elämä kannattelee kyllä. Ehkä joskus polkumme vielä kohtaavat...