Ajankohtaista kouluasiaa joulukuulle

Kirjoitin Vapaa-ajattelijain tiedotus-listalle seuraavaa:

"Ajankohtaista kouluasiaa joulukuulle ja vuoteen 2016

1. Uskonnon asemaa kouluissa koskevassa julkisessa keskustelussa menee helposti ainakin kolme eri asiaa sekaisin. Niitä ovat a) opetus ja oppiaineet, kuten uskonto/elämänkatsomustieto, b) koulun yhteiset, juhlat, kuten joulu- ja kevätjuhla, c) koulupäivään koulun toimesta liitetty tunnustuksellinen uskonnonharjoitus, kuten koululaisjumalanpalvelus tai seurakunnan aamuhartaus.

Vapaa-ajattelijat ovat viime vuosina arvostelleet nimenomaan henkilökunnan työajallaan ev.lut. seurakuntien kanssa oppilaiden koulupäivään järjestämää tunnustuksellista uskonnonharjoitusta, kuten nyt joulukuussa ns. joulukirkko eli jumalanpalvelus kirkossa tai seurakunnan aamuhartaus päivänavauksen paikalla.
”Joulukirkko” on eri asia kuin joulujuhla. Koulun joulujuhlan pitäisi Opetushallituksen (OPH) ohjeiden mukaan olla kaikille sopiva yhteinen juhla.

Perustuslakivaliokunnan mielestä "yksittäinen virsi" ei tee koko juhlasta uskonnonharjoitusta. Yksittäistä virttä koskevan keskustelun sijaan huomiota olisi paikallaan suunnata enemmän tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestämisen ongelmallisuuteen lasten ja perheiden uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kannalta.

Tunnustuksellisesta uskonnonharjoituksesta

2. Vapaa-ajattelijain mielestä on parasta, että julkisen palvelun koululaitos ei henkilökunnan toimesta järjestä yhdenkään uskonnon tunnustuksellista uskonnonharjoitusta. Järjestäminen rikkoo ihmisten yhdenvertaista kohtelua uskonnon tai vakaumuksen osalta ja myös uskonnonvapauteen kuuluvaa yksityisyyden suojaa, kun se pakottaa valitsemaan, osallistuako vai ei tarjottuun uskonnolliseen tilaisuuteen.

Apulaisoikeuskansleri oli päätöksessään keväällä 2014 samaa mieltä. Perustuslakivaliokunta ja siihen nojaten OPH kuitenkin totesivat vuonna 2014, että koulu ”voi järjestää” uskonnollisia tilaisuuksia. Koulun ei ole kuitenkaan pakko järjestää niitä! Ne eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Eikä uskonnonharjoitus kuulu opettajan työtehtäviin.

Kun uusi Yhdenvertaisuuslaki sanoo, että yhdenvertaisen kohtelun perussäännöstä poikkeamisesta pitää säätää lailla, on vielä testaamatta, koskeeko tämä myös yhden uskonnon kohtuutonta suosimista perinteen nimissä.

3. Jos "joulukirkko" kuitenkin on koulun tarjoamassa ohjelmassa, OPH:n ohjeiden mukaan kaikille oppilaille pitäisi olla samaan aikaan tarjolla tunnustukseton tilaisuus. Se ei ole tarkoitettu vain ET-opetuksessa oleville tai pienuskontojen opetuksessa oleville, vaan kaikille. Tulee siis olla kaksi samanarvoisesti vaihtoehtoista ohjelmaa. Koulun ei tule pitää kumpaakaan ensisijaisena, toista parempana.

Uskonnollisesti tunnustuksettomasta tilaisuudesta tulee oppilailla ja heidän huoltajillaan sekä opettajilla olla tiedossa ohjelma hyvin ajoin. Kun syyslukukauden alun kyselyissä tilaisuuksiin osallistumisesta sellaisesta tuskin vielä oli infoa, konkreettinen tiedotus nyt joulukuussa on kouluissa tarpeen. Perustuslakivaliokunta ja OPH:n ohjekin painottavat hyvää tiedottamisesta uskonnottomasta tilaisuudesta.

Mikäli koulun järjestelyt poikkeavat OPH:n ohjeiden minimivaatimuksista, huoltajien tai myös asiasta tietoa saaneiden vapaa-ajattelijain on perusteltua tehdä kantelu tai valitus. Siinä auttaa myös http://kantelupukki.fi -palvelu.
Rehtoreille, opettajille, huoltajille ja oppilaillekin on paikallaan muistuttaa, että parhaiten asia järjestyisi, jos koulu ei käyttäisi henkilökunnan työaikaa ja koulutyöaikaa minkään uskonnon uskonnonharjoitustilaisuuksien järjestämiseen.

Yhteisen ohjelman kehittämisessä ja monipuolistamisessa on aivan riittävästi kehittämishaastetta. Myös päivänavauksia tulee monipuolistaa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/09/24/jarjestot-mukaan-uskonnonharjoitukselle-vaihtoehtoista-ohjelmaa-kehittamaan-tiedote-23-9-2014/" (jatkuu)
2754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Elämänkatsomustiedon oppilasmäärän lisäämisestä

4. Toinen katsomusvapauden ongelmakimppu kouluissa liittyy elämänkatsomustiedon (ET:n) syrjintään ja vajaakäyttöön. ET-oppilaita on nyt noin viisi prosenttia, vaikka siihen oikeutettuja on noin kolminkertainen määrä. Keskimääräisen luvun pienuus johtuu siitä, että monin paikoin varsinkin alakouluissa ei ole ET-opetusryhmiä. Pääkaupunkiseudulla oppilaita on sen sijaan yli 20 prosenttia.

Mihinkään syrjintään ei pidä kuitenkaan alistua. ET:oon oikeutettujen oppilaiden määrä lisääntyy, koska lasten kastaminen on vähentynyt. Ja ET-oppilaiden määrä on vuosittain kasvussa. Uusi opetussuunnitelma elokuussa 2016 antaa hyviä eväitä ET-opetukselle. Eikä 5-10 % ole ihan pieni vähemmistö ihmisoikeusnäkökulmasta katsoen.

Nykyisin säännöin ET:n asemaa voidaan parantaa yhtäältä jo koulun ensimmäiselle luokalle tultaessa. Toisaalta katsomusaineen voi vaihtaa uskonnosta ET:oon millä luokalla tahansa ja miltei milloin tahansa.

Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat kunnille lähettämässään kirjeessä vedonneet ET:oa koskevan informaation parantamiseksi elokuussa 2016 koulunsa aloittavien ekaluokkalaisten vanhemmille. Asiaa olisi hyvä edistää myös paikallisilla yhteydenotoilla kuntien opetus- tai sivistystoimeen. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/11/05/tiedotusta-elamankatsomustiedosta-tulee-kehittaa/

Kun uusia opetusryhmiä on syntymässä entisiin ”nollakouluihin”, koulunsa jo aloittaneilla, uskonnonopetuksessa oleville oppilaille syntyy mahdollisuus liittyä mukaan alkavaan ET-opetusryhmään. Asiasta pitää tiedottaa heille, koska osa oppilaista on nyt pois ET:stä sen takia, että ET-ryhmää ei ole ollut, ainakaan omassa koulussa tai lähietäisyydellä.

ET:n oppilasmäärä voi lisääntyä tuntuvasti myös niissä kouluissa, joissa jo on ET:n opetusta. ET:oon oikeutettu oppilas voi nimittäin vaihtaa uskonnosta ET:oon myös kesken lukuvuoden. Esimerkiksi juuri nyt joulukuussa on oivallinen aika ilmoittaa, että oppilas siirtyy kevätlukukauden alusta ET-opetukseen. Kun OPH:n ohjeissa suositellaan valintojen pysyvyyttä, on syytä korostaa, että tämä ei estä uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattoman oppilaan siirtymistä pois ev.lut. uskonnonopetuksesta.

Kun kirkosta eroaminen on jatkunut ja näyttää jatkuva vuodesta toiseen korkealla tasolla, tämä tarkoittaa, että monissa perheissä keskusteluun nousee myös vauvana kastettujen alaikäisten lasten kirkosta erottaminen. Ja 15 vuotta täyttänyt on itse eroaja, mutta eroamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus. Lasten erottaminen pitää hoitaa paperilomakkeella, joita voi tulostaa eroakirkosta.fi -palvelusta.

Elämänkatsomustiedon avaamisesta kaikille

5. Edellä sanotun lisäksi ET:n asemaa voidaan vahvistaa lainsäädäntötoimin siten että uskonnonopetus ja ET:n opetus säädetään valinnaiseksi kaikille riippumatta siitä, kuuluuko lapsi johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan vai ei. Tämä vapautus lisäisi ET-oppilaiden määrää, koska kirkon jäseninä on varsin paljon ihmisiä, joiden katsomus ei ole kirkon uskontunnustuksen mukainen ja joille ET olisi sopivampi oppiaineena.

Vapaa-ajattelijat ja Humanistiliitto ovat tehneet tästä asiasta yhteisen aloitteen eduskunnalle ja hallitukselle. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/10/08/humanistit-ja-vapaa-ajattelijat-esittavat-elamankatsomustieto-mahdolliseksi-kaikille/

Koska kansanedustajat on valittu omista vaalipiireistään, tätä asiaa voisi edistää tehokkaasti siten, että kansanedustajiin otetaan yhteyttä juuri heidän oman vaalipiirinsä kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen toimesta.

Äänestä

"OPS- ja yhdenvertaisuustyö vuoteen 2016 jatkuvana kouluasiana

Lopuksi vielä jo syksyllä lähettämässäni viestiessä esiin nostamaani kouluasiaa. OPS- ja yhdenvertaisuustyö ovat ajankohtaisia joulukuussa ja myös vuoden 2016 alkaessa.

6. Paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön vaikuttaminen

Perus- ja esiopetuksen sekä lukion opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet on annettu, ja niiden pohjalta kunnissa ja yksityiskouluissa laaditaan paikalliset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelma- eli OPS-työ paikallisesti on siis menossa. Siihen on ohjeistusta Opetushallituksen (OPH) nettisivuilla:http://www.oph.fi/ops2016/paikallisen_tyon_tuki

Käytännön työskentely on käynnistynyt syksyllä 2015 kaikilla paikkakunnilla, mutta valmistelu jaa käsittely jatkuu vuodenvaihteen jälkeenkin. Päätöksenteko tapahtunee viimeistään keväällä 2016. Uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön elokuussa 2016.

Vapaa-ajattelijoilla ja muilla sekulaarin yhteiskunnan edistäjillä on tavoitteena vaikuttaa opetussuunnitelmiin ja opetuksen toteuttamissuunnitelmiin muun muassa yhteiskuntaopissa (ihmisoikeudet, kansalaistoiminta) sekä katsomusaineissa. Niin eri uskonnoissa kuin elämänkatsomustiedossa tulisi myös uskonnottomia koskevan uskonnonvapauden sekä uskonnottoman ajattelun ja kulttuurin käsittelyä kehittää käytännössä huomattavasti, jotta OPS-perusteiden ilmaisemat tavoitteet toteutuisivat.

Valmisteluryhmien tulisi kuulla uskonnottomien alueellisten ja paikallisen edustajien eli lähinnä vapaa-ajattelijain toimijoita siitä, miten em. asian käsittelyä voisi paikallistaa: Voisivatko vapaa-ajattelijain edustajat esimerkiksi alkaa enemmän vierailla kouluissa kertomassa tapakulttuuristaan ja muusta aiheeseen liittyvästä?

7. Oppilaitosten uusiin yhdenvertaisuussuunnitelmiin vaikuttaminen

Uusi, vuonna 2015 voimaan astunut Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitoksia ja viranomaisia laajemminkin laatimaan uudet ajanmukaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325

Niiden kautta on mahdollista saada kirjattua aiempaa parempia menettelytapaohjeita, sillä huonoja syrjiviä käytäntöjä on kouluissa usein noudatettu vain vuosikymmenien takaisten perinteiden varjolla. Sellaisia on kuitenkin enää nykypäivänä vaikea kirjata mustaa valkoiselle eli uusiin yhdenvertaisuussuunnitelmiin.

Yhdenvertaisuussuunnitelmien – samoin kuin kuntien esi- ja perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien – laadintaan osallistuminen on nyt vapaa-ajattelijoille ja muille uskonnottomille voimille kaikkialla maassa suuri mahdollisuus vaikuttaa uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden vahvistumiseen oppilaitoksissa.

Siinä tarvitaan henkilökohtaisia yhteydenottoja, asian seurantaa, kirjallisia ehdotuksia toimielimille sekä mediaviestintää ja keskustelua monilla eri kanavilla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkoituksena on ohjeistaa kuntia yhdenvertaisuustyössä.

Vapaa-ajattelijain liitto auttaa ja tukee tätä alueellista ja paikallista toimintaa sekä vaikuttaa valtakunnallisesti. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/06/30/paasihteerin-palsta-uskonnollisuus-vahentynyt-syrjinta-ei/ "

Äänestä

Hyvää settiä. Kiitos.

Äänestä

Kirkkokäynnit on pois matematiikan opiskelusta, ei ihme että PISA tulokset tippuvat.

Jeesusmulkut saisivat pysyä poissa kouluista, työpaikoilta ja ennen kaikkea poissa päättävistä elimistä. Opetushallituksen paskiaisjohtaja pitäisi erottaa jo tänään.

Äänestä

Sunnuntaina hyvää aikaa skrivata erokirje kirkolle ja ilmoitus koululle. Itsenäisyyden osoitus!

Äänestä

Alkavalla viikolla vietetään myös ihmisoikeuksien päivää, joka on 10.12.2015. Yhdenvertaisuuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta sekä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus ovat keskeisiä ihmisoikeuksia - myös kouluissa.

Äänestä
  • Uskonnonvapaus sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta liittyy kiinteästi ihmisoikeuskasvatukseen.

    Äänestä

THE FREEDOM OF THOUGHT REPORT 2015
freethoughtreport.com

Freedom of Thought 2015: A Global Report on Discrimination Against Humanists, Atheists, and the Non-religious; Their Human Rights and Legal Status, was created by the International Humanist and Ethical Union (IHEU).
The International Humanist and Ethical Union is the worldwide democratic body for Humanist, atheist, rationalist, secular, ethical culture, and freethought organizations. Its mission is to represent and support the global Humanist movement, and to build a world in which human rights are respected and all can live a life of dignity.
If you have updates, additions or corrections for the report please email [email protected] or visit the website at freethoughtreport.com.

Finland
The Republic of Finland is a Nordic country with a population of just less than 5.5 million people. Finland was once part of Sweden and then the Russian Empire until it declared independence in 1917 in the aftermath of the Bolshevik Revolution. The country is a constitutional republic with a largely non-executive president acting as head of state.

Rating: Systemic Discrimination
Constitution and government
There is systematic religious privilege
Preferential treatment is given to a religion or religion in general
There is an established church or state religion
There is a religious tax or tithing which is compulsory, or which is state-administered and discriminates by precluding non-religious groups
State-funding of religious institutions or salaries, or discriminatory tax exemptions
Official symbolic deference to religion
Education and children’s rights
There is state funding of at least some religious schools
Religious schools have powers to discriminate in admissions or employment
State-funded schools offer religious instruction with no secular or humanist alternative, but it is optional
Family, community, society, religious courts and tribunals
Discriminatory prominence is given to religious bodies, traditions or leaders

Expression, advocacy of humanist values
Criticism of religion is restricted in law or a de facto ‘blasphemy’ law is in effect

Suomi
(taulukko-osan epävirallinen käännös/ey)
Yleisarvio (Rating): Järjestelmään kuuluvaa syrjintää (Systemic Discrimination)
Perustuslaki ja hallinto:
Systemaattisia uskonnollisia etuoikeuksia. Suosivaa kohtelua yhdelle uskonnolle tai uskonnoille yleensä. Kirkolla erityisasema tai valtiokirkkoasema. Valtion hallinnoima kirkollisvero, joka syrjii ei-uskonnollisia ryhmiä. Uskonnolliset instituutiot saavat valtion rahoitusta.
Kasvatus ja lasten oikeudet:
Uskonnollisten koulujen valtiollista rahoitusta, ja uskonnollisilla kouluilla oikeus syrjiä työhönotossa
Kasvatus ja lasten oikeudet:
Uskonnollisille yhteisöille, perinteille ja johtajille syrjiviä erioikeuksia
Humanististen arvojen ilmaisu ja edustaminen
Uskontojen arvostelua on rajoitettu “jumalanpilkan” (‘blasphemy’) kieltämisellä.

Constitution and government
There are strong protections in the Constitution of Finland for the non-religious with Section 11 stating: “Freedom of religion and conscience entails the right to profess and practice a religion, the right to express one's convictions and the right to be a member of or decline to be a member of a religious community. No one is under the obligation, against his or her conscience, to participate in the practice of a religion”. Section 6, on the subject of equality, guarantees that “No one shall, without an acceptable reason, be treated differently” on the ground, among other things, “religion” and “conviction”. However, Section 76 of the constitution, “The Church Act”, formalises the establishment of two state churches (see below).

Belief Demographics
According to the most recent Finnish government statistics, the largest belief group in Finland belongs to the Evangelical-Lutheran State Church which boasts 75.3% of the population as members. 1.1% of the population identify with the second state religion, the Christian Orthodox Church. By far the second largest bloc are those who don’t identify with any religion, 22.1%.
Notwithstanding these data, and despite the large majority of people identifying as a being members of the two State Churches, there are some polls that suggest that Finland is one of the least religious countries in the world with as many as 60% describing themselves as atheist or agnostic.

Blasphemy
Section 10 of the Criminal Code of Finland calls for imprisonment or a fine for any person who would "breach of the sanctity of religion". The section criminalizes anyone who:
“(1) publicly blasphemes against God or, for the purpose of offending, publicly defames or desecrates what is otherwise held to be sacred by a church or religious community, as referred to in the Act on the Freedom of Religion (267/1922)...”
The last successful prosecution under this section was in 2009 (see below).

Äänestä
  • Lopussa koulua koskevia luonnehdintoja:

    State Churches
    The majority Evangelical-Lutheran Church and the much smaller Orthodox Church have a “special relationship” with the Finnish state and could be considered de facto state religions. However, unlike other state churches, they have a high level of autonomy from the government. Everyone has the right to belong, or to decline to belong, to a religion, and the constitution prohibits discrimination based on religion or belief. All citizens who belong to either of these churches pay a church tax set at 1 to 2 percent of income. Those who do not want to pay the church tax must terminate their congregation membership. Membership can be terminated by contacting the official congregation or the local government registration office. Church and municipal taxes help defray the cost of running the churches. Parents may determine the religious affiliation of their children under 12 years of age. A child between the ages of 12 and 17 must express in writing his or her desire to change or terminate religious affiliation.
    The Church plays a central ceremonial role within government with the Opening and Closing of parliament being marked by an act of worship in Helsingin Cathedral. The President is also responsible for setting the themes of the various “intercession days”.
    The special relationship of the two churches with the state is codified in “the Church Act” and which is itself protected by the Constitution. Disestablishment would require the support of the synod of the Evangelical Lutheran Church, ratification by the Parliament of Finland and a change in the Constitution. The close relationship of church and state is of great concern to those who do not share either of the state religions.
    These two Churches may use direct income taxation for its members through the tax authorities. Other religious organizations and secular groups may not. The Evangelical-Lutheran State Church has a monopoly on services of undertaking for funerals, maintained by a national corporation tax.

    Education and children’s rights

    The majority of schools in Finland are state-run schools with a comprehensive education. The education system is often praised for being inclusive and, although the country has a standardised national curriculum, teachers are given a great deal of autonomy when it comes to teaching. There are a small number of private schools the majority of which are religious or Steiner schools, but these schools still receive state funding based on the per pupil funding received by state run schools.
    Religious Education (RE) is compulsory in Finland. Under the 2003 Freedom of Religion act and each pupil is given the right to “instruction in one's own religion”. This was a compromise between those wishing to remove RE as a subject altogether and those who wished for it to remain dominated by the Evangelical-Lutheran Church. The “instruction in one's own religion” is available if the religion is registered with the government and there are at least three pupils sharing the same belief. Nonreligious pupils are taught a subject called “Life Perspective Studies” which includes ethics and comparative religion. In an average class, 94% of the pupils receive instruction in the Lutheran religion, 3% study life perspectives whilst the rest study other minority religions such as Islam and Orthodox Christianity. Though under this system the non-religious have the same rights as the religious, there are concerns that this causes divisions in schools as pupils are separated during these lessons. This is of particular concern when some pupils are part of a small minority.

    Äänestä

Ihmisoikeuskasvatus kuuluu kaikkien oppilaitosten tehtäviin. Ja mm virkamiesten täydennyskoulutuksen.

Äänestä
  • Ensin pitäis täydennyskouluttaa rehtorit ja lehtotit, ja luoksnopettajat.

    Äänestä

Nuorisojärjestöjen olisi toivottavaa aktiivisemmin tarttua koulun yhdenvertaisuus- ja uskonnonvapausongelmiin. Ja ETn avaamisen, kun nykyinen "pakkouskonto" rikkoo yhdenvertaisuutta.

Äänestä

Onko ok järjestää päiväkodeissä "perinteistä" joulukuvaelmaa niin että se vaatii rinnalleen uskonnottoman tilaisuuden, vai pitäisikö päiväkotien pitää toimintansa uskonnottomana/tunnustuksettomana?

Äänestä
  • Onkohan tämä hieman tulkinnavarainen asia? Joulukuvaelma ei ole välttämättä suoranaista uskonnonharjoitusta, kuten ovat "pikkukirkot" ja hartaushetket, joissa on lasten rukoiluttamista, ja joita käyvät seurakunnan papit tms. vetämässä. (Tai ruokarukoiluttaminen myös henkilökunnan toimesta.) Toisalta, sen toteutus voi olla hyvinkin tunnustuksellisen luontoinen.

    Perustuslakivaliokunta on katsonut, että "yksittäinen" virsi ei tee koko tilaisuudesta (joulujuhla) uskonnonharjoittamistilaisuutta (vaikka virsi sinäns onkin uskonnonharjoitusta, laulettu rukous). Sama lienee "perinteisen" seimikuvaelman kanssa.

    Joulujuhla on siis eri asia kuin "joulukirkko", joka on uskonnonharjoittamista.

    Äänestä

  • Päiväkotien pitää pitää toimintansa tunnustuksettomana. Toisaalta uskonnot kulttuurisena ilmiönä voivat jonkin verran näkyä osana kulttuurikasvatusta.

    Äänestä

  • SekäEttä kirjoitti:

    Päiväkotien pitää pitää toimintansa tunnustuksettomana. Toisaalta uskonnot kulttuurisena ilmiönä voivat jonkin verran näkyä osana kulttuurikasvatusta.

    Jotenkin haiskahtaa tämä pk:n kuvaelma, kun vaihtoehtona kuulemma on uskonnoton tilaisuus. Sisällöstä ei tietenkään ole mitään mainintaa.

    Äänestä

  • nimim_epätietoinen kirjoitti:

    Jotenkin haiskahtaa tämä pk:n kuvaelma, kun vaihtoehtona kuulemma on uskonnoton tilaisuus. Sisällöstä ei tietenkään ole mitään mainintaa.

    Jos uskonnoton vaihtoehtoinen jouluohjelma samaan aikaan on päiväkodin tooimeta järjestetty ja tuo joulukuvaelma on seurakunnan järjestämä, pk on katsonut srk:n kuvaelman tunnustukselliseksi toiminnaksi. Sikäli asia ok.

    Kumpi on perustoimintaa ja kumpi extraa, on myös hyvä pohdinnan aihe. Joskus ennen (:-) oli se uskonnollilnen vaihtoehto "perusohjelmana" ja mahdollinen uskonnoton vaihtoehto extraa, mutta nyt voisi (alkaa) ajatella, että uskonnollisesti tunnustukseton ohjelma on aina se pk:n perusohjelma ja sille on joillekin vaihtoehtona extra-ohjelmaa jonka evl srk tarjoaa..

    Äänestä

Koulujen joululomat muuten alkavat jo ensi viikolla. Joulujuhlat pidetään varmaankin jo perjantaina tai lauantaina. Ja mahdollisia "joulukirkkoja" eli jumalanpalveluksia sekä samanaikaisia ei-uskonnollisia tilaisuuksia pidetään jo aiemmin.

Jos on vielä eläselvää, osallistuuko peruskoulun oppilas ei-uskonnollliseen tilaisuuteen vai "joulukirkkoon", asiasta huolehtimisella on kiire. Pitää varmistaa, että oppilas ei vahingossa joudu jumalanpalvelukseen.

Niiden kuuluisien perinteiden mukaan "joulukirkko" on iät ajat ollut se ensisijainen vaihtoehto, mutta nykyisten säädösten ja yhdenvertaisuuden mukaan asia on pikemminkin päin vastoin.

Ensisijainen vaihtoehto on katsomuksellisesti neutraali tilaisuus ja sille mahdollisesti tarjolla oleva uskisvaihtoehto on toissijainen lisä, joka ei ole pakollinen koululle.

Yhä useampi koulu tai lukio luopuukin jumalanpalvelusten tyrkyttämisestä, koska oppilailla on mahdollisuus päästä kirkkoon muutenkin.

Äänestä

Vielä 2 tai 3 koulupäivää joulukuussa. Tai enää... Vielä ehtii varmistaa, että lapsi pääsee koulun ei-uskonnolliseen tilaisuuteen eikä jumalanpalvelukseen, jos hänen koulunsa "joulukirkkoa" tyrkyttää.

Äänestä

Koulujen joululoma on alkamassa tämn tai huomisen päivän jälkeen.
K: Voiko vaihtaa joululoman jälkeen, tammikuun alussa uskonnosta elämänkatsomustietoon? V: Kyllä voi, jos oppilas ei kuulu kirkkoon. Ilmoituksen voi lähettää joululoman aikana, esim. Wilmassa. Tai lyhyen paperisen ilmoituksen voi postittaa - tai myös oppilas voi viedä ensimmäisenä koulupäivänä.

Tämä on hyvä todeta sen vuoksi, että joulun aikana monessa perheessä voi olla aikaa pysähtyä ja jutella... Jos jeesus-satu ei kolahda, on selkä johtopäätös ottaa etäisyyttä siihen.

Ja jos lapsi on kastettuna kirkon jäsen, voi joulun seutuna miettiä rauhassa myös lapsen erottamista tai nuoren eron sallimista joulun jutteluissa. Näin avautuisi mahdollisusu valita uskonnonopetuksen ja "kastetuilta kielletyn" ET:n välillä.

Tai eihän se ET ole kastetuilta kielletty, jos lapsi on myöhemmin erotettu tai eronnut kirkosta.

Äänestä
  • Hyvää koulun joulukomaa oppilaille, opiskelijoille, vanhemmille ja opettajille. Ja rehtoreillekin tuumaustauko uuteen vuoteen 2016.

    Äänestä

  • LukojanHuomio kirjoitti:

    Hyvää koulun joulukomaa oppilaille, opiskelijoille, vanhemmille ja opettajille. Ja rehtoreillekin tuumaustauko uuteen vuoteen 2016.

    On tässä pari päivää aikaa laittaa tuumauksesta toimeen. Ilmoitus oppilaan siirtymisestä ET-opetukseen. Penskojen erottaminen tarvittaessa kirkosta. Mitäs muutakin on mitä voi balmistatia vuoteen 2016..

    Äänestä

Kyllä tässä on paljon asiaa myös ensi vuodelle. Hommia riittää.

Juuri nyt, ennen koulujen kevätlukukauden alkua voimme lisätä ET-oppilaiden määrää. Siirtyminen uskonnonopetuksesta ET-ryhmään tammikuussa on jyrkästi sallittua ja lämpimästi suositeltavaa.. Siitä tietoa asianomaisiin perheisiin pohdintansa perustaksi.

Ja tammikussa voidaan lisätä ET-oppilaiden osuutta vuoden 2016 uusien ekaluokkalaisten keskuudessa. Elokuussa koulunsa aloittavia ilmoitetaan kouluun jo tammikuussa. Siis ilmoittaminen pitäää hoitaa jo tälllöin.

Äänestä

Ennen kuin siirrätte lapsianne uskonnosta ET (ojasta allikkoon) niin pitää muistaa että ET oppilaita on usein rangaistu pidemmillä koulupäivillä ja hyppytunneilla. Kirkon rumat lonkerot ovat syvällä yhteiskunnassa. Ette kai halua että lastenne matematiikan numeroa lasketaan siksi että hän vaihtoi turhan oppiaineen toiseen yhtä turhaan.

Äänestä
  • Etkö halua uskonnon opetuksen lopettamista koulussa? Sen voi toistaiseksi tehdä yksi oppilas kerrallaan. Tuo pelottelu ET-opetusta vastssn ei ole asiallista. Sen voin sanoa sekä et-opena peruskoulun yläasteella että et-oppilaan vanhempana (kumpaakin kokemusta 12 vuoden ajalta).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EsaYlikoski kirjoitti:

Kirjoitin Vapaa-ajattelijain tiedotus-listalle seuraavaa:

"Ajankohtaista kouluasiaa joulukuulle ja vuoteen 2016

1. Uskonnon asemaa kouluissa koskevassa julkisessa keskustelussa menee helposti ainakin kolme eri asiaa sekaisin. Niitä ovat a) opetus ja oppiaineet, kuten uskonto/elämänkatsomustieto, b) koulun yhteiset, juhlat, kuten joulu- ja kevätjuhla, c) koulupäivään koulun toimesta liitetty tunnustuksellinen uskonnonharjoitus, kuten koululaisjumalanpalvelus tai seurakunnan aamuhartaus.

Vapaa-ajattelijat ovat viime vuosina arvostelleet nimenomaan henkilökunnan työajallaan ev.lut. seurakuntien kanssa oppilaiden koulupäivään järjestämää tunnustuksellista uskonnonharjoitusta, kuten nyt joulukuussa ns. joulukirkko eli jumalanpalvelus kirkossa tai seurakunnan aamuhartaus päivänavauksen paikalla.
”Joulukirkko” on eri asia kuin joulujuhla. Koulun joulujuhlan pitäisi Opetushallituksen (OPH) ohjeiden mukaan olla kaikille sopiva yhteinen juhla.

Perustuslakivaliokunnan mielestä "yksittäinen virsi" ei tee koko juhlasta uskonnonharjoitusta. Yksittäistä virttä koskevan keskustelun sijaan huomiota olisi paikallaan suunnata enemmän tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestämisen ongelmallisuuteen lasten ja perheiden uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kannalta.

Tunnustuksellisesta uskonnonharjoituksesta

2. Vapaa-ajattelijain mielestä on parasta, että julkisen palvelun koululaitos ei henkilökunnan toimesta järjestä yhdenkään uskonnon tunnustuksellista uskonnonharjoitusta. Järjestäminen rikkoo ihmisten yhdenvertaista kohtelua uskonnon tai vakaumuksen osalta ja myös uskonnonvapauteen kuuluvaa yksityisyyden suojaa, kun se pakottaa valitsemaan, osallistuako vai ei tarjottuun uskonnolliseen tilaisuuteen.

Apulaisoikeuskansleri oli päätöksessään keväällä 2014 samaa mieltä. Perustuslakivaliokunta ja siihen nojaten OPH kuitenkin totesivat vuonna 2014, että koulu ”voi järjestää” uskonnollisia tilaisuuksia. Koulun ei ole kuitenkaan pakko järjestää niitä! Ne eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Eikä uskonnonharjoitus kuulu opettajan työtehtäviin.

Kun uusi Yhdenvertaisuuslaki sanoo, että yhdenvertaisen kohtelun perussäännöstä poikkeamisesta pitää säätää lailla, on vielä testaamatta, koskeeko tämä myös yhden uskonnon kohtuutonta suosimista perinteen nimissä.

3. Jos "joulukirkko" kuitenkin on koulun tarjoamassa ohjelmassa, OPH:n ohjeiden mukaan kaikille oppilaille pitäisi olla samaan aikaan tarjolla tunnustukseton tilaisuus. Se ei ole tarkoitettu vain ET-opetuksessa oleville tai pienuskontojen opetuksessa oleville, vaan kaikille. Tulee siis olla kaksi samanarvoisesti vaihtoehtoista ohjelmaa. Koulun ei tule pitää kumpaakaan ensisijaisena, toista parempana.

Uskonnollisesti tunnustuksettomasta tilaisuudesta tulee oppilailla ja heidän huoltajillaan sekä opettajilla olla tiedossa ohjelma hyvin ajoin. Kun syyslukukauden alun kyselyissä tilaisuuksiin osallistumisesta sellaisesta tuskin vielä oli infoa, konkreettinen tiedotus nyt joulukuussa on kouluissa tarpeen. Perustuslakivaliokunta ja OPH:n ohjekin painottavat hyvää tiedottamisesta uskonnottomasta tilaisuudesta.

Mikäli koulun järjestelyt poikkeavat OPH:n ohjeiden minimivaatimuksista, huoltajien tai myös asiasta tietoa saaneiden vapaa-ajattelijain on perusteltua tehdä kantelu tai valitus. Siinä auttaa myös http://kantelupukki.fi -palvelu.
Rehtoreille, opettajille, huoltajille ja oppilaillekin on paikallaan muistuttaa, että parhaiten asia järjestyisi, jos koulu ei käyttäisi henkilökunnan työaikaa ja koulutyöaikaa minkään uskonnon uskonnonharjoitustilaisuuksien järjestämiseen.

Yhteisen ohjelman kehittämisessä ja monipuolistamisessa on aivan riittävästi kehittämishaastetta. Myös päivänavauksia tulee monipuolistaa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/09/24/jarjestot-mukaan-uskonnonharjoitukselle-vaihtoehtoista-ohjelmaa-kehittamaan-tiedote-23-9-2014/" (jatkuu)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu