Näin se on nähtävä, kun kuunteli tänään Helsingin poliisin tiedotustilaisuutta, missä sanottiin, että 100 seksuaalista ahdisteluja(marraskuun aikana)14 puskaraiskausta 500 hälytystä vokkiin. Ja mitä sanoo samaan aikaan mailman ihmeitä tekevä Peura. Meillä on kaikki hyvin, muutaman kerran on paloauto käynyt, poliisit ei juuri nimeksikään. Pitäisikö Peuran neuvoa muitakin vokkeja näistä tempuistaan, koska onhan hän saanut 350 maahantunkeutujaa elämään maamme lakejen mukaan.
Ilkka Peura on synnyttänyt mailman 8 ihmeen!
Junttura
15143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Toivottavasti saa kunnon palkkaa. Eihän noilla valtion eläkkeillä elä.
Päiväkotilaisia käännettävä Islamiin?
http://mvlehti.net/2015/12/02/lukija-alaharmaan-vok-paivakodin-ylakertaan/
Jos joku niin IPE pystyy siihen. Ammattitaitoinen johtaja ja Upseeri. Pitää kovan kurin ja järjestyksen. Muiden VOK:n johtajat eivät osaa johtaa isoja joukkoja, koska koulutus heillä on jotain sosiaali-ja terveys diipadaapa paskaa.
Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.Onpa mielenkiintoista nähdä miten käy kun saavat oleskeluluvan.Lähtevätkö vai jäävätkö.
Miten kuule saat tuon äijjän ammatitaitoiseksi johtajaksi ja toisekseen "lentäjästä" ei ole koskaan pitämään kuria ja järjestystä.Täys pellehän tuo ukko on..
Ei ole pelle. Vaan kovan luokan kaveri. Ottaa asioista selvää ennen kuin huutelee ja on suoraselkäinen, pitää minkä lupaa. Johtajana esimerkillinen kenelle tahansa johtajalle. Luulen että koko Kauhavalta ei löydy Peuralle vertaa.
Enkö olekkin äiti,aina ollu kiltti
Miksi helvetissä matu jäisi Kauhavalle jos saa turvapaikan suomesta? Ne kerääntyy mieluummin kaikki yhteen PK-seudulle, osa ehkä TRE:lle ja Turkuun.
toivottavasti lähtevätkin vittuun ja mahdollisimman kauas kauhavalta jos ja kun oleskeluluvan saavat.
Ovat sitten ikäänkuin välitysporsaita.Täällä vähä aikaa lämpölampun alla sitte matka jatkuu suursikalaan (no go zone).Ja eikun uudet porsaat sisään.Mitähän tulijat tuumaisivat jos äkkäisivät nuo herrain ja rouvain metkut
Peura on mies paikallaan....tarttis muiden hakea oppia.
Voimia VOK:in johtoon! Se on Kauhava, josta tehdään tuo Orpon tänään mainitsema "kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turistien säilöntäpaikka". Jokelainen & Co. on varmaan jo uutta sopparia vääntämässä, tällä kertaa sisäasiainministeriön kanssa, korkeammalla päivähinnalla tietenkin ;)
Joen tapaista voi yhtenä kiittää Kauhavan dydaamisesta kehittymistä, väkiluku on lisääntynyt kertaheitolla jo nyt 350. Käykäähän henkilöä kiittämästä tästä fantastisesta teosta.
Muutaman kerran käyneet poliisit älä nyt satuja puhu...Poliisi ralli on runsas ja jos tunnet jotain poliisin kenttätyötä tekevää kysy heiltä,ovat kyllästyneet ramppaamiseen alueella useamman partion voimin...Kehtaako tämä suomen parhaan vastaaottokeskuksen johta edes käydä kaupassa Kauhavalla,todennäköisesti käy Seinäjoella..
Peura noudattaa ohjeita jotka on saanut esimiehiltään. Kuten kunnon sotilas tekeekin. Jos on kielletty kertomasta niin silloin ei kerrota. Käskyä tulee noudattaa.