Uusimmassa AKT:n lehdessä ollut juttu "Kuljettajakin on kotouttaja" kuvaa tilannetta maahanmuuttajien parissa Pohjois-Karjalassa mm. näin:
"-Ollaan myös varauduttu siihen, että esim. naiskuljettajan kyytiin lähtee ensimmäisille kerroille luottamusmies tai työsuojeluvaltuutettu."
"Aiempien kokemusten mukaan muslimimaista lähtöisin olevilla miesasiakkailla on ollut vaikeuksia noudattaa naiskuljettajien ohjeistusta."
Yksi naiskuljettajista kertoo, että häntä on aikoinaan opastettu vanhempien somalimiesten toimesta, "ettei naisen ole soveliasta katsoa miestä silmiin, vaikka niin yleensä palvelutehtävissä Suomessa toimitaankin".
Että näinkö tämä nyt sitten meneekin? Meidän on ryhdyttävä täällä toimimaan heidän tapojensa mukaisesti. Ei tule kuuloonkaan ainakaan minun osaltani. Kenenkään ei tietysti tarvitse tyhmä olla, mutta minä en aio suostua siihen, että minun täytyy pelätä omassa kotimaassani, jos käyttäydyn kuten täällä on tapana. Nyt riittää minun puolestani, menolippu on se mitä voidaan tästä lähtien tarjota tulijoille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta kun suvakit ovat juuri tätä mieltä. Meidän impivaaralaista kulttuuria on tullut päivittämään muslimisoturit Somaliasta, Afganistanista ja Irakista. Noista korkean ei-impivaaralaisen kulttuurin maista. Kyllä pitää ottaa kiitollisina vaari näistä huippuosaajien neuvoista. Johan valtionjohtokin Soino mukaanluettuna antaa näin ymmärtää. Suomi-kulttuurin tulee antaa tilansa upealle muslimikulttuurille. Sen jälkeen eletään tässäkin maassa maan tavalla.
Gimmimaimani.
Tulijoiden kuuluu sopeutua, ei meidän. Järkihän sen jo sanoo, että maassa kuin maassa on noudatettava maan tapoja! Arabimaista puhumattakaan.
Pidetään Suomi Suomena. Voikun nämä ählämit lähtisivät pian takaisin omiin kotimaihinsa!