Poliisin tehtävä on varoittaa turvauhkista

Nyt meillä on lait ja säännöt että "turvapaikanhakijoiden" asioista ei saa tiedottaa mitään. Poliisi ei saa kertoa, jos rikoksen tekijä on tp-hakija.

Poliisi on käsittääkseni tyytymätön tähän asian tilaan. Hythän poliisi ei voi varoitaa kansalaisia lisääntyneestä uhkasta jonka pakolaiset aiheuttavat Suomessa.

Kyllähän poliisi ja virkamiehet muutenkin ilmoittavat kansalaisia vaaroista uhkista, esim. ulkomaille matkustaessa, mitä maita tai maiden osia on syytä, välttää, tai että älkää menkö suuriin joukkokokkontumisiin.

Nyt on esim. Hgissä pikki puskaraiskauksissa, joka on pakolaisallon syytä. Kuukaudessa 400-500 rähinää pakolaisten toimesta, yli 100 seksuaalista häirintää, naisten pakkosuutelemista, kourimista, kähmimistä.

Toinen uutinen kertoi, että tänä vuonna Helsingissä rasismirikokset ovat kaksinkertaistuneet viime vuodesta. Tänä vuonna tähän mennessä luku on 70.

622 000 hesalaista ovat siis saaneet liki vuodessa, 11 kk:ssa, aikaan 70 rasistista rikosta, "turvapaikanhakijat" yhdessä kk:ssä e.m. määrän rikoksia.

Rasismia ja naisvihaa ne on nuo pakolaistenkin tekemät rikokset.

En osaa sanoi kuinka moninkertaisesti tp-hakijat ovat suhteellisesti syyllistyneet rikoksiin, kantasuomalaisiin verattuna. En osaa vielä niin isoja lukuja vaikka kirjoitinkin yo.kokeissa laudaturin pitkässä matikassa.

Taisi olla niin että Hkiin on sijoitettu n. 6000 tp-hakijaa. Paljon saavat pahaa aikaan kontra 600 000 helsinkiläistä. Kuka vielä väittää että pakolaiset ovat laiskoja ja saamattomia, ja passiivisia? - voi kun olisivatkin!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Rasismia ja naisvihaa ne on nuo pakolaistenkin tekemät rikokset."

Tämä on niin totta, harva edes tajuaa. Jos useampi ymmärtäisi heidän puheita ja kirjoituksiaan, niin olisi (ehkä, tuskin) suvakienkin kellossa aivan eri ääni...

Äänestä

Sekin ero että poliisin mukaan nämä 70 rasistista rikosta ovat suurimmaksi osaksi nettikirjoituksia, joissa leimataan muslimit rikoksentekijöiksi, eli tapaukset luokiteltu kiihotukseksi kansanryhmää vastaan tai kunnianloukkaukseksi. Plus muutama häiriköintitapaus.

Voi kun nuo pakolaisetkin tyyttyisivät raisismissaan sanan säilään, eivätkä kävisi fyysisesti loukkaamaan ruumiillista koskemattomuttaa.

Haukkukaa pakolaiset sanallisesti minua niin paljon kuin haluatte, mutta jättäkää ihmiset, ja varsinkin naiset rauhaan, älkää käykö käsiksi.

Mutta nämä muslimit eivät kestä mitään sanallista kristiikkiä, en puhu nyt törkeyksistä, niitä en kannata, mutta täällä ollaan, tarkemmin sanottuna äänekäät äärisuvakit, niin ymmärtäväisiä musulmaaneja kohtaan että ihan asiallinen ja perusteltu kritiikkikin vaiennetaan raisismiverukkeella.

Ja kaiken mahdollisen ja mahdottomankin monet mamut, esim. somalit, "tulkitsevat " rasismiksi. Tuli mitä kinaa kantasuomalaisen kanssa, jolla ei mitään tekemistä rasismin kanssa, niin se vöngätään vastapuolen, kiistakummppanin oletetun rasismin syyksi.

Ihan niin kuin moni juutalainen selittää riitojaan vääräuskoisen, gentile, kanssa, vastapulen antisemitismillä, vaikka vastapuoli ei edes tietäisi, että riitelee juutalaisen kanssa.

No somaleista ei juuri voi erehtyä.

Äänestä
  • Somalit on eteviä tulkitsemaan ihan viattomatkin jutut raismiksi, kokemusta on. Olen toiminut ihan samalla tavalla, käyttämällä elekieltä, esim kantasuomalaisen kaupan kassan kanssa, eikä hän ole saanut hepulia.

    Kun näytin kädellä somalinaisen kassia joka oli kaupan asikaspäätteen vieressä, siihen nojaten, ja näytin naiselle kädellä kassia, siksikin että hän puhui juuri kännykkäänsä, etten häiritse puhelua, niin se otti ihan hirnveet pultit, ja sanoi että mulle voi puhua, en ole mikään eläin.

    Kaipa tuota naisparkaa on suomalaiset huonosti kohdelleet, kun kaiken rasismiksi tulkitsee.

    Äänestä

Samanlainen varoitus tv:n kun karhun liikkuessa lähistössä. Olis kiva lukea hätätiedotus. "Vilkkilän kylässä Keskuskadun pensasaidan takana havaittu 3 matua. Etenkin naiset varokaa liikkumasta siellä päin. Poliisi seuraa tilannetta";

Äänestä
  • Aina kun vokista poistuu miesryhmä niin hätätiedotus paikkakuntalaisille. Sitä varten sitä yle-veroa maksetaan että tiedotus toimii uhkaavissa tilanteissa puolueettomasti. Voishan sen muotoilla niin ettei kukaan loukkaantuisi. Vaikka niin että käenpoikaset etsivät pesää.

    Äänestä

Suomessa ei jostain syystä lasketa suomalaisten kohtaamaa vihaa ja inhoa rasismiksi?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


deudet kirjoitti:

Nyt meillä on lait ja säännöt että "turvapaikanhakijoiden" asioista ei saa tiedottaa mitään. Poliisi ei saa kertoa, jos rikoksen tekijä on tp-hakija.

Poliisi on käsittääkseni tyytymätön tähän asian tilaan. Hythän poliisi ei voi varoitaa kansalaisia lisääntyneestä uhkasta jonka pakolaiset aiheuttavat Suomessa.

Kyllähän poliisi ja virkamiehet muutenkin ilmoittavat kansalaisia vaaroista uhkista, esim. ulkomaille matkustaessa, mitä maita tai maiden osia on syytä, välttää, tai että älkää menkö suuriin joukkokokkontumisiin.

Nyt on esim. Hgissä pikki puskaraiskauksissa, joka on pakolaisallon syytä. Kuukaudessa 400-500 rähinää pakolaisten toimesta, yli 100 seksuaalista häirintää, naisten pakkosuutelemista, kourimista, kähmimistä.

Toinen uutinen kertoi, että tänä vuonna Helsingissä rasismirikokset ovat kaksinkertaistuneet viime vuodesta. Tänä vuonna tähän mennessä luku on 70.

622 000 hesalaista ovat siis saaneet liki vuodessa, 11 kk:ssa, aikaan 70 rasistista rikosta, "turvapaikanhakijat" yhdessä kk:ssä e.m. määrän rikoksia.

Rasismia ja naisvihaa ne on nuo pakolaistenkin tekemät rikokset.

En osaa sanoi kuinka moninkertaisesti tp-hakijat ovat suhteellisesti syyllistyneet rikoksiin, kantasuomalaisiin verattuna. En osaa vielä niin isoja lukuja vaikka kirjoitinkin yo.kokeissa laudaturin pitkässä matikassa.

Taisi olla niin että Hkiin on sijoitettu n. 6000 tp-hakijaa. Paljon saavat pahaa aikaan kontra 600 000 helsinkiläistä. Kuka vielä väittää että pakolaiset ovat laiskoja ja saamattomia, ja passiivisia? - voi kun olisivatkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu